Gootti.net

Ajankohtaista 1/2020: Foorumi on toistaiseksi vain lukumoodissa. Uusien viestien tai viestiketjujen lähettäminen ei ole mahdollista. Jäseneksi liittyminen ei ole mahdollista. Vanhat jäsenet voivat kirjautua sisään ja lukea sekä vastaanottaa yksityisviestejä, sekä päivittää profiilinsa tietoja.

Pukeutuminen osana identiteettiä

Kirjoittanut: emmelin (Jäsen)
  • #11
  • Arvo: Asiantuntija
  • • Muokkasi: emmelin
  • Lähetetty: 08.10.2007 21:26

Lainaus: CybellaTraurig

Minusta tuntuu, että se koko päivä menis ihan sumussa ohi koska en yhtään osais olla itseni sellaisissa vaatteissa. Sekin varmasti häiritsis kun kaikki tuijottais niin paljon!


Minulla oli hieman samanlainen tunne. En pitänyt siitä, että olin tietyllä tavalla suuren hämmästyksen ja kummastuksen kohteena. Toisaalta taas tunsin aika ajoin olevani liiankin huomaamaton, kun hyvätkin kaverini ohittivat minut sen kumemmin olemassaoloani noteeraamatta. Kummankin tunteen yhteissummana vetäydyin tuona päivänä hieman enemmän kuoreeni ja varoin hieman enemmän tekemisiäni.
Taitaa olla ainakin omalla kohdallani niin, että se oma pukeutumistyyli tuo samalla pienen vahvistuksen itsetunnolleni ja voin edes jossakin määrin olla tyytyväinen siihen mitä olen.

Lainaus: Piiskansiima

Aika mielenkiintoista, että pikaista tyylinmuutosta myös hämärästä normaaliin kummeksutaan. Äkkiseltäänhän sitä olettaisi, että ihmiset huokaisisivat helpotuksesta.


Totta. Minuakin on riittävän monesti kehotettu ystävällisesti, tai vähän vähemmän ystävällisesti, pukeutumaan tavallisemmin. Kai se sitten vain on niin, että ihan yleisesti muutosta siitä vallitsevasta olotilasta kummeksutaan.
Kirjoittanut: Ilari (Jäsen)
  • #12
  • Arvo: Asiantuntija
  • Lähetetty: 08.10.2007 21:53
Mun identiteetilläni ei ole paljoakaan tekemistä vaatteitteni kanssa, satun vain viihtymään goottivetimissä parhaiten. Voin ihan hyvin liikkua ihan minkänäköisenä tahansa, joka tapauksessa olen oma itseni. Herätän huomiota aina, johtunee kasvonpiirteistä tai ruumiinrakenteesta tai jostain muusta, en vaan tajua.

En pystyisi teeskentelemään normaalia päivän ajan ihan vaan sen takia, että minulla on rastakeesi, voisin teeskennellä korkeintaan normaalia rastapäätä. Lävistykseni saan piilotettua luopumatta niistä. Muuten varmaan onnistuisi, mutta tutut olisivat varmasti hämmästyneitä. Minusta tuntuu aina joskus, että minua ei voi olla huomaamatta, näytin sitten miltä tahansa. Joskus se on kivaa, joskus ei.
Kirjoittanut: Lilith (Aktiivi)
  • #13
  • Arvo: Mahtigootti+
  • Lähetetty: 08.10.2007 22:00
En varmaan pääsisi kämppää edemmäs oudoissa vaatteissa. Alkaisi ahdistamaan ja olisi pakko vaihtaa omat tutut ja turvalliset kamppeet takaisin.
Kaiken lisäksi tuttuni olisivat varmasti heti kiikuttamassa minua kallonkutistajalle, tai ainakin utelisivat että onko jotain hirveää sattunut tai olenko minä varmasti minä.
Kirjoittanut: Nina (Jäsen)
  • #14
  • Arvo: Asiantuntija
  • Lähetetty: 08.10.2007 22:46

Lainaus: emmelin

Ideana oli, että minun pitäisi pukeutua päivän ajan täysin ''tavallisesti'', eli juuri päinvastoin kuin yleensä pukeutuisin, ja seurata, miten muutokseen reagoitaisiin. Koska olin jo jonkin aikaa itsekkin halunnut moista kokeilla, suostuin tuttavani pyyntöön. Niinpä siis vedin vanhat farkut jalkaani ja kaivelin äitini kaapeista muuta sopivaa roipetta ja lähdin kouluun.

Kaveri pukeutui kerran halloweenina pissikseksi. Se oli todella outo näky, kun en ole kyseistä henkilöä nähnyt ikinä ilman meikkiä O_o
Kirjoittanut: Kuunsilta (Valokuvavastaava)
  • #15
  • Arvo: Mahtigootti++
  • Lähetetty: 09.10.2007 12:48
pidin joskus päivän tavallisena, aika paljon teemapäiviä muutenkin pidän itse että jos joku goottituttavani pukeutuisi tavikseksi, epäilisin heti jonkinnäköistä teemapäivää, varmaankin kysyisin että mistä noin tavallinen asu
Kirjoittanut: diamond_385 (Aktiivi)
  • #16
  • Arvo: Mahtigootti1500
  • Lähetetty: 09.10.2007 14:25
Ei minua haittaa vaikka päälläni olisi päästä varpaisiin mustaa tai sitten vaaleat vaatteet. Minä olen minä vaikka voissa paistais. Mutta kyllä mustassa tuntee olonsa hieman kotoisammaksi, mutta kun vaaleissa vaatteissa saa muuten vaan parempaa palvelua kaupoissa ja niin edespäin.
Kirjoittanut: Kuunsilta (Valokuvavastaava)
  • #17
  • Arvo: Mahtigootti++
  • Lähetetty: 09.10.2007 14:35
samoin, jotenkin tutumpaa on käyttää goottivaatteita mutta ei oo mikään ongelma joskus olla tavallisempi. mä ihmettelen niitä, jotka sanovat pukeutuvansa aina pelkkiin goottivaatteisiin, mitähän nämä tekevät töissä joissa on työasu? tai nukkuessaan?
Kirjoittanut: Chrystalis (Inkvisiittori)
  • #18
  • Arvo: Mahtigootti1500
  • Lähetetty: 09.10.2007 18:23

Lainaus: Kuunsilta

tai nukkuessaan?


ihQ-gallerian peteonkeisari 'a lainaten... 'Älasti'
Kirjoittanut: Kuunsilta (Valokuvavastaava)
  • #19
  • Arvo: Mahtigootti++
  • • Muokkasi: Kuunsilta
  • Lähetetty: 10.10.2007 08:11
niin, on kyl mullakin sellanen heavenly circucsesta ostettu yöasusetti mut mut nåjo, pointti oli et nukutaanko sit jossain latex/samettiyöpaidassa

ja oonko mä epäkootti kun trukkkikuskina en trukkaa latexhameessa, korsetissa ja platformkengissä
Kirjoittanut: raavittu (Aktiivi)
  • #20
  • Arvo: Mahtigootti1500
  • Lähetetty: 10.10.2007 08:31

Lainaus: Kuunsilta

latex/samettiyöpaidassa


Sellanen latex-yökkäri vois olla tosi rento ja mukava :'D

Aiheeseen.
Voin kyllä pukeutua ihan miten vaan, eikä se juuri vaikuta identiteettini. Tummissa oloni on kotoisa ja rento, naisellinen, kaunis ja sellainen... arvokas. Sitten kun laitan päälleni vaikka valkoisen hameen ja vaaleanpunaisen t-paidan, niin tulee heti sellainen pikkutyttö-teini-riehakas-olo.
Mieluiten pukeudun tummiin jo ihan tän mun koon takia.
Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

  • Goottifoorumia selaa 1 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 04.01.2022 03:50, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 501 henkeä!