Lainaus: kuopassa
Vaikka en olekaan kovin asiantuntija tällä alalla, saati sitten millään alalla, luulen tuollaisen kurnutuslaulun, murinan ja rääynnän vahingoittavan äänihuulia. Se heleä ääni saattaa muuttua sellaiseksi korinaksi lopullisesti, että halitulijallaa vaan, pidäpäs se mielessäsi kun lähdet joikhaamaan.
Nii-in, näin sitä äkkiseltään luulisi. Asiaan voi tutusta mm. siten, että kuuntelee/katselee örinämörinäbändien vokalistien haastatteluja ja kuulostelee, onko puheäänessä havaittavissa jotakin outoa. Lähes poikkeuksetta heebot sekä heebottaret puhuvat varsin normaalisti, eikä puheesta voisi päätellä, mitä ääntä kurkku laulaessa tuottaa. Hihasta ravistettuna esimerkkinä Cradle of Filthin Dani kuulostaa lähinnä pikkupojalta puhuessaan, ei tupakka- & viskiraspilta. Tai sitten toisena esimerkkinä sekä ördellystä että puhtaita vuorotellan laulavat artistit, vaikkapa Opethin Mikael. Minkäänlaista karheutta tai muuta arvelluttavaa ei äänessä kuulu kummankaan edellä mainitun solistin osalta, vaikka laulajan uraa on jatkunut jo hyvän tovin.
Kuitenkaan - vaikka itse edellä toisin perustelin - en jaksa uskoa, etteikö rääkymisellä jotakin vaikutusta ääneen olisi. Mutta se onkin sitten aivan toinen juttu, onko vaikutus suurempi, kuin tavallisesti laulaen. Riippuu todella paljon tekniikasta kummassakin tapauksessa.
Itse laulan sekä että, puhtaasti ja vähemmän heleästi. Toisinaan kurkussa ei tunnu miltään, joskus vain yhdenkin "lonkalta puolihuolimattomasti väärin" rää'ytyn biisin jälkeen on kuin nastoja olisi syönyt.