Rakastan laulamista. Olen laulanut kuorossa muutaman vuoden, mutta nyt olen ainakin toistaiseksi keskeyttämässä kuoroharrastustani. En oikein jaksa enää sen kuoron meininkiä, vaikka kuoronjohtaja ja useimmat kuorolaiset ovatkin ihan mukavia ihmisiä. Äänialaltani olen sopraano. Laulutunneilla olen käynyt muutaman kerran. Pidin niistä, joten aion hyvin todennäköisesti ottaa tulevaisuudessakin laulutunteja. Kotona tulee hoilattua melkein koko ajan, mistä pikkuveljeni ei lainkaan pidä.

Muut ihmiset kyllä ovat usein kehuneet ääntäni kirkkaaksi ja puhtaaksi. Tiedä häntä sitten.
Ongelmana minulla on se, että usein siinä tilanteessa kun pitäisi pystyä laulamaan hyvin, eli esimerkiksi laulukokeissa, menen täysin lukkoon eikä laulamisesta tule mitään. Jännitän liikaa. Harmittaa todella, kun pari tärkeääkin laulukoetta on mennyt pieleen jännittämiseni takia.
Luulen, että osittain kuorolaulun ja joidenkin muiden seikkojen ansiosta olen vähitellen tulossa varmemmaksi äänenkäyttöni suhteen, ja pystyn vähitellen laulamaan kunnolla yksin silloinkin, kun vieraita ihmisiä on läsnä. Eilen esimerkiksi olin ihan tyytyväinen laulusuoritukseeni koulun musiikintunnilla. Ehkä siihen vaikutti sekin, että pääsin laulamaan Nightwishin Nemoa, joka on minulle ennestään hyvin tuttu kappale.
Ai niin, eräissä juhlissa kyllä lauloin yksin ja soitin samaan aikaan pianoa. Silloinkin meni ihan hyvin. Unelmoin siitä, että saisin tulevaisuudessa kokea lisää yksinlaulamista yleisölle. Kuoron kanssa on tullut esiinnyttyä paljonkin, mutta se ei ole sama asia.
"And in the sea there is a fish, a fish that has a secret
wish, a wish to be a big cactus
with a pink flower on it"