Kas, kaivoipa
_De4dPl4stic_ vanhan aiheen naftaliinistä, kiitos siitä.

Ostan levyni vinyylinä, CD:itä ei hyllyyn kerry kuin lahjoi(tuksi)na. LP-kiekossa on vaan sitä kuuntelun fiilistä, levy suorastaan pakottaa istumaan alas, ottamaan kupin kuumaa cappucinoa kintaisiin ja
kuuntelemaan. Jos jossain välissä meinaa sortua unohtamaan soivan musiikin, muistuttaa äänite olemassaolostaan levyltä nousevan neulan naksahdusten ja soittimen sammumisen muodossa. Seuraa rituaalinomainen siirtyminen soittimelle, levyn kääntö ja *naks* lautanen taas pyörimään. Kuten moni muukin jo sanoi, mp3:sten huonoin puoli on se, että ne ovat hyvin usein pelkkä taustakohinaa, ei niihin tule keskityttyä. Väitettä tukee monien toistama tilanne: "Kuuntelen musaa kun dataan." Siis joko kuunnellaan taikka surffataan/jne., ei näihin yhtä aikaa ihminen (ainakaan MIES) taivu.
Kuuntelen lähinnä 2000-luvulla tehtyä musiikkia ja harmikseni joudunkin toteamaan, että ei ole vinyylitkään kuten ennen. Kunnolla sisäkansia ja erillisiä lehdyköitä myöden tehdyt levyt alkavat olla harvinaisuus (kuuntelemassani musagenressä ainakin). Levyt survotaan harmittavan usein valkoisissa sleeveissä taskumaiseen kanteen, josta on aivan turha etsiä saatetekstiä, sanoituksista puhumattakaan.
Töissä/studiolla/autossa minulla ei valitettavasti LP-soitinta ole, joten joudun tyytymään mp3-musiikkiin (jos yleensäkään musiikkia kuuntelen). Em. paikoissa "kuuntelu" tosin on hyvinkin taustamusiikki-luontoista, joten mp3:set sopivat tilanteeseen kuten naula päähän.