Gootti.net

Ajankohtaista 1/2020: Foorumi on toistaiseksi vain lukumoodissa. Uusien viestien tai viestiketjujen lähettäminen ei ole mahdollista. Jäseneksi liittyminen ei ole mahdollista. Vanhat jäsenet voivat kirjautua sisään ja lukea sekä vastaanottaa yksityisviestejä, sekä päivittää profiilinsa tietoja.

Masennus ja mielialalääkkeet

Kirjoittanut: Ija (Jäsen)
  • #81
  • Arvo: Tulokas
  • Lähetetty: 31.07.2008 23:49
Mulla meni vuos ennen ku suostuin ottaan lääkkeet käyttöön. tappelin kotona siitä ja mun lääkäril. En halunnut lääkkeitä sillä syön niitä muutenkin tosi paljon. Annoin loppujen lopuks sit
periks, paha olo oli ihan hirvee ja halusin et asiat muuttuu. onneks annoin periks (:
tällä hetkel 10 taplettii päiväs ties mitä lääkkeitä. tuntuu et aina kun joudun lääkäriin ni ne löytää musta jotain uutta, mikä pitää hoitaa. väsyn sihe jo
Kirjoittanut: Paper (Jäsen)
  • #82
  • Arvo: Asiantuntija
  • Lähetetty: 14.08.2008 01:03
Kärsin ahdistuksesta/masennuksesta, mutta lääkkeitä en käytä. Nimittäin nuo oireet vähenisivät ihan muutenkin jos mulla olisi useammin kunnon seuraa ja jotain mitä tehdä. Yksin ollessa tulee hirveä oirehyökkäys ja siinä sitten sekoaa omituisiin ajatuksiin.
Kirjoittanut: Ane (Jäsen)
  • #83
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 14.08.2008 10:32
No yksin olo on yksi se pahimmista masennuksen ylläpitäjistä ja miksei aiheuttajistakin. Mutta hyvän seuran löytäminen ei sitten olekaan niin helppoa, varsinkin jos on jos masentunut ja ahdistunut. Se on sellainen mukava umpikuja, tai siltä se monesti tuntuu.
Kirjoittanut: NuclearBitch (Jäsen)
  • Lähetetty: 14.10.2008 10:57
Minulla todettiin tuossa hiljattain vaikea masennus. En oikeastaan tunne oloani masentuneeksi, ehkä olen vain liian tottunut tähän. Tänään sitten suostuin mielialalääkkeisiin ja remeronia määrättiin. Saa nähdä miten menee.
Kirjoittanut: Swanette (Nimetön)
  • Lähetetty: 25.10.2008 19:45
Noin pari kuukautta sitten uskaltauduin vihdoin psykiatrille ja masennus sekä sosiaalisten tilanteiden pelko todettiin. Sain lääkkeetkin. Nyt olenkin niitä sitten jo lopettamassa, koska kyseiset lääkkeet eivät sopineet minulle alkuunkaan. En halua tähän avautua siitä sen enempää, mutta voin kertoa että vaikeaa on ollut. Lopetin ne lääkkeet asteittain, mutta silti olen tässä jo neljä päivää kärsinyt ihan hirveistä vieroitusoireista. Oikeasti, minulla ei varmaan ikinä ole ollut näin kamala olo, tosin nyt on jo vähän parempi kuin pari päivää sitten.

Minulle määrättiin jo uudet lääkkeet, mutta jotenkin nyt tuntuu etten halua enää mitään mielialalääkkeitä. Mieluummin sitten vaikka olen surullinen joka päivä, mutta minulla ei enää riitä hirveästi uskallusta noiden mielialalääkkeiden suhteen. Terapiaan olisi tarkoitus hakeutua, vaikka siitä saakin maksaa aika hurjasti.

Ei sikäli, että olisin mitenkään yleisesti masennuslääkkeitä vastaan. Joillekin ne varmasti sopivat. On oikeasti hienoa, että jotkut saavat niiden avulla parannettua elämänlaatuaan.
Kirjoittanut: neo_shaman (Aktiivi)
  • #86
  • Arvo: Mahtigootti++
  • Lähetetty: 25.10.2008 20:26

Lainaus: Swanette

olen tässä jo neljä päivää kärsinyt ihan hirveistä vieroitusoireista

Kurjaa Eihän mielialalääkkeiden periaatteessa pitäisi aiheuttaa koukkuuntumista. Onneksi itselläni ei ole käynyt noin omien nappien kanssa. Mutta tosiaankin, kaikille ne ei sovi. Toivottavasti Swanette homma kääntyy parhain päin piakkoin. Jaksamista ja voimia sinne päin
Kirjoittanut: Swanette (Nimetön)
  • #87
  • • Muokkasi: Swanette
  • Lähetetty: 25.10.2008 21:33

Lainaus: neo_shaman

Jaksamista ja voimia sinne päin

Kiitos paljon! :> Eiköhän tämä tästä vähä kerrassaan. Eiväthän nuo periaatteessa riippuvuutta aiheutakaan, mutta jostain syystä vieroitusoireita tulee silti. Tämä on vähän niinkuin krapula kertaa tuhat Kyllä minua näistä varoitettiin etukäteen, mutta en osannut arvata mitään tämäsuuntaista sentään...
Kirjoittanut: MetalMama (Jäsen)
  • Lähetetty: 26.10.2008 01:16
Mulla on toisinaan ollut aika vaikeita masennusoireita, mutta toistaseks olen selvinny ns. normaalin kirjoissa. Kai se on sukuvika kun suksi ei luista, kun äidin puolelta löytyy näitä jotka toimii lääkkeillä, yksi joka ei toiminut millään ja päätti päivänsä, ja äidillä on todettu keskivaikea masennus. Viimeisin uutinen on että yksi sisaruksistani on saanut myös masennusdiagnoosin ja lääkäri on suositellut lääkitystä, mutta hän ei suostu - ainakaan vielä - niitä ottamaan.

Omasta puolestani uskon että mulla ei tuu olemaan ihan heti mitään hätää, elämässä menee aika hyvin ja on rakastava mies ja perhe, mutta ymmärrän syvästi niitä jotka painii masennuksen kanssa. Toisella tasolla tiedostan sen että mun tasapainoani on helppo keikuttaa. Ex-mieheni pelasti mut aikoinaan eristäytymis-itsetuho-kierteestä, siitä kiitos hänelle.

Yks mikä oli aika vaikee aika oli heti synnytyksen jälkeen. Puhutaan paljon synnytysmasennuksesta, ja en koskaan ajatellu että semmoinen sattuis mun kohdalle, mut ilmeisesti kuitenkin. Mulle tuli lapset peräkkäin, niin en ehtinyt ensimmäisestä kunnolla toipua kun jo oli seuraava tulossa. Ei siinä mitään, itse raskausaika oli molemmilla kerroilla ihan auvoista, mutta synnytyksen jälkeen ne ongelmat vasta tulikin.

Ei sitä ite tajunnu kun oli "keskipisteessä", mut jälkeenpäin on vaan kelannu että taisi olla aika tuskallista aikaa. Itkseskelin vähän mistä sattui ja pelkäsin kaikkea. Siinä vaihees kun aloin lamaantua totaalisesti mies otti ohjat ja käveli yöt huutavan vauvan kanssa jotta mä saisin nukkua. Sukulaiset joutu välillä koville kun mä napsahtelin joka suuntaan ja melkein tuhosin suhteet omiin vanhempiinkin.

Nykyään mä tarkkailen ensiksi just väsymysoireita. Jos tuntuu siltä ettei yöuni riitä ja että joka päivä tarvis päiväunet niin alan olla stressinsietokyvyn rajoilla. En mä tiedä hallitsenko mä itseäni yhtään sen paremmin kuin ennen, mut ainakin pikkuhiljaa alkaa kehittyä jonkinlainen oma hälytyssysteemi, ja nyt mä jopa osaan hiukan reagoida siihen - jopa ehkä pitää puoliani ja kieltäytyä esim. tekemästä liikaa töitä kun ei vaan enää jaksa.
Kirjoittanut: Venom (Jäsen)
  • #89
  • Arvo: Mahtigootti
  • Lähetetty: 03.01.2009 14:31
2 vuotta sairastin vaikeaa masennusta.
Kokeiltiin kaikkia mahdollisia lääkkeitä.
Jotenkin mietin yhä miten siitä painajaisesta selvisin.
Pari kuukautta sitten päätin että nyt tämä loppuu, otin purkillisen rauhoittavia,
minut löydettiin huoneen sohvalta ja siinä se oli, koko elämä 20 minuutista kiinni.
Jokin muuttui sen jälkeen, aloin parantua.
Nykyään minun tilanteeni on ihan hyvä, vaikka laitoksessa asunkin niin silti.
Noh, lääkkeet joka aamu pitää ottaa, siihen olen tottunut
En juurikaan tunne masennuksen oireita, ehkä silloin tällöin saattaa ahdistaa mutta se siitä. Jos nyt sanoisin, niin, elämä taisi voittaa.
Kirjoittanut: momo (Nimetön)
  • Lähetetty: 23.02.2009 10:23
Itse kärsin 4 vuotta paniikkihäiriöstä ja masennuksesta. Sain molempiin eri lääkettä ja lopulta ilmeni, että masennukseen käytetty lääke vain pönkitti paniikkihäriöiden esiintymistä. Nyt olen ilman lääkkeitä ja viimeinen kohtaus oli 3 vuotta sitten! Kannattaa siis miettiä onko lääkkeistä omalla kohdalla hyötyä vai haittaa ja ottaa huomioon se miten eri lääkkeet keskenään toimivat (vaikka se oliskin lääkärin duuni...).
Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

  • Goottifoorumia selaa 2 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 13.04.2020 19:19, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 437 henkeä!
Järjestä treffit