Gootti.net

Tule osaksi goottiyhteisöä. Liity jäseneksi!

Goottifoorumi: Yleiset korinat: Mitä yöllä oikeasti tapahtuukaan?

  • Vastaa

Lainaus: Swanette

Lainaus: Rautaneito

-Konttaan ympäri lattioita unissani, kerran olin kontannut päin kirjahyllyä enkä ollut herännyt. Olin vaan mutissut jotain lyhtypylväistä ja jatkanut menoa.


Tuo oli kyllä paras. On varmaan ollut aika hillittömän näköistä... Mutta toivottavasti ei sattunut? :/


Heh. Ei sattunut. Omistan hyvät unenlahjat, enkä herää aivan pienestä. 8DD Ainiin, lisään tuohon edelliseen, että tällainen yöllinen mysteeri sattui kesällä:

Oli kuuma kesäyö, enkä saanut unta. Lopulta minä kuitenkin nukahdin, ehkä joskus aamuyöllä neljän aikaan. Elikkä. Huoneessani on sellainen pieni lamppu seinässä pistorasiassa, se on ollut siinä aina ja tulee olemaan. Kyllä minä pystyisin nukkumaan ilman sitä, mutta kun se ei haittaa niin olkoot. Tuona samana yönä minua oli kuitenkin ilmeisesti häirinnyt se, sillä kun aamulla heräsin, oli lamppu revitty seinästä irti ja laitettu siististi kirjahyllyn alimmalle hyllylle. Olin ihan ihmeissäni. Kyselin kaikilta perheenjäseniltä, että onko joku käynyt repimässä sen yöllä irti seinästä, sillä muistan varsin hyvin kuinka olin katsellut sen lampun valoa yöllä kun en ollut vielä saanut unta. Kaikki kuitenkin sanoivat etteivät olisi käyneet huoneessani, joten päädyin siihen tulokseen, että olin tiputtautunut sängystäni, kontannut lattian poikki huoneen toiseen päähän ja ottanut valon irti ja laittanut sen kirjahyllyyn. En kyllä itse muista semmoisesta mitään. 8DD

Give me Ed....til' I´m dead...

  • Vastaa
mulla on aika pelottava tyyli nukkua, hengitän toooosi rauhallisesti ja yks yö kun oltiin pienellä porukalla yötä eräällä ystävälläni niin porukathan luulivat että tukehdun XD

Glaubst du an den Krieg?

  • Vastaa
Mullakin on jotain outoja tapoja, itse en edes ollut tietoinen näistä ennenkuin ystäväni kertoi minulle. Oltiin likkaporukalla kaverin mökillä yötä, mulla oli vaikeuksia nukahtaa ja pyörin aika kauan, mutta nukahdin sitten jossain välisä. Ja minä kun luulin että nukun tavattoman rauhallisesti ja hiljaa - mitä vielä. Olin nukkuessani pitänyt sellaista tukehtumisääntä ja kuolonkorinaa että ystäväni oli herännyt ja luullut tosissaan että tukehdun - eikä ollut saanut mua hereille. Pienet unenlahjat.

Kahleissa näin on vapainkin mielin, lyö tahtia sade ikkunaan. Kaiken valon näin pimeys nieli, ei toivoa pidä vankinaan.

  • Vastaa
Nauran joskus unissani. Olen joskus hekottanut niin lujaa, että heräsin siihen itsekin.
Kerran taas nukuin niin hiljaa ja paikoillani , että siskoni mukavana ihmisinä herätti minut ravistelemalla naamaani ihan vaan testatakseen, että olen vielä hengissä.

"I'm not an artist, I'm a fucking work of art"

  • Vastaa
Pienenä pelkäsin yhden TV-ohjelman hirviön (the Automatum) sieppaavan minut joten keksin vielä isompia hirviöitä vahtimaan sänkyni vieressä. Jaoin niille ohjeita ja uhkailin kaikenlaista jos luistaisivat vahtivuorosta.

Nykyään kääntelen kylkeä ja mietin päivän tapahtumia. Vähän aikaa sitten tosin kävin aina vähän väliä jääkapilla ennenkuin sain unta.
  • Vastaa
Nykyisin yritän saada unta öisin ja mietin, mistä saisin itselleni vahvemmat korvatulpat, kun tuo kissa pitää maukuessaan niin kovaa meteliä. Pitää vaan toivoa, että tuo öinen rääkyminen lähtee iän myötä pois - tai edes vähenee hieman.

"She wore far too much rouge last night and not quite enough clothes. That is always a sign of despair in a woman." - Oscar Wilde

  • Vastaa
Olen suhteellisen rauhallinen nukkuessani. Tosin kerran puoliunessa astuin lattialla petollisesti poikittain lojuvan niittivyöni [2,5cm -piikit] päälle, jota seurasi infernaalinen rääkäisy, kiroilu ja riehuminen... Muuten olen suhteellisen rauhallinen.
Veljeni sen sijaan -muusikko kun on- soittaa ilmakitaraa unissaan. Lähtee ne tuulimyllyt ja hampailla soittamiset ihan hyvin vaikka nukkuukin.

se on neo. || I'm so modern that everything is pointless. ~Nicky Wire

  • Vastaa
Minulla on kuulemma pelottava tapa huokailla öisin O.o ensin hengitän kuuluvasti, mutta normaalia tahtia/määrää, sitten pidätän sekunnin pari hengitystäni ja sitten huokaisen syvään! Useat kanssanukkujat ovat tätä kovasti pelästyneet, sillä kuulostan kuulemma sellaiselta mielipuolelta, joka miettii vaan kuinka kivaa olisi tukehduttaa toinen tyynyllä. Tähän liittyy ilmeisesti myös hymyily (oon aika wnb ku hymyilen nukkuessani) joka lisää maanisuuden tuntua. Lopulta oon ainut joka nukkuu, kun muut ei uskalla.

Yleensä nukun myös sikeästi. Pari kesää sitten oltiin siskon kanssa provinssissa töissä, joten nukuttiin koululla. Yhtenä yönä sitten palohälytys pärähti soimaan, jollon porukan piti siis lähteä pihaan (hälytys oli kuitenkin väärä ja toistui vielä samaisena yönä). En kuitekaan herännyt siihen pirinään, jolloin siskon piti repiä mut ylös. :/ Että ei kovin turvallinen tapa nukkua, jos olis ollu oikee tilanne eikä siskoo paikalla olisin kärvistyny sinne.

Which bone in her body should I break first

  • Vastaa
Mä nukun tosi hyvin, enkä herännyt esim. kun joku pulsu soitti öisin ovikelloa. Tai kun kännykkä ilmoitti tekstarista parinkymmenen sentin päästä.
Joskus olen kävellyt myös unissani, etsinyt vessaa eteisestä ;D Kerran jopa olin osittain hereillä, kun tajusin istuvani mökillä sängyn reunalla. Äiti sanoi, että rupea nukkumaan. En tajunnut, mutta kun hän toisti asian, ymmärsin ja jatkoin unia xD
Narskuttelen hampaitani, siskoni ja äitini mukaan. Itse en ole huomannut asiaa, joskus vain hampaat olleet kipeinä.
Sekä yleensä vieraissa paikoissa puhun unissani. En ole itse havainnut tätä, mutta yleensä puhun kielillä, kuten vanhempani sanovat
Eli toisin sanoen kukaan ei ymmärrä, mitä puhun.
Toisinaan myös kuorsaan.
Että kaikkea voi sattua minun seurassani xD

Would you take me away from me?

  • Vastaa
Muistan kuinka sain eräänä aamuna kuulla sähisseeni edellisyönä.
Väkisinkin koominen mielikuva.

"Meitä tallustaa tällä planeetalla kuusi miljardia, kuusi miljardia pienempää maailmaa yhden isomman pinnalla. Jokainen oikea eepos, täynnä tragediaa, ja voittoa, hyvää ja pahaa."

  • Vain yhteisön jäseneksi liittyneet käyttäjät voivat lähettää viestejä tänne. Ilmoita käyttäjätunnuksesi ja salasanasi ennen viestin lähettämistä, tai liity ensin jäseneksi.

  • Tälläkin hetkellä suurta suomalaista goottifoorumia selaa 2 vakoilijaa ja 0 goottiyhteisön jäsentä (). Kävijäennätys koettiin 24.03.2008 23.23, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 87 henkeä!