Gootti.net

jostain syystä vaikuttaa että nykyään on liikkeellä masennusta, paniikkihäiriöitä yms. mt-ongelmia enemmän kuin liikaa.
kavereista ynnä tutuista n.50% on kertonut kärsivänsä/kärsineensä tälläisistä.

eli onko kaveripiirissäni sairasta sakkia, vai diagnosoidaanko nykyään terve v***skin sairaudeksi?

kun miusta näyttää vähän siltä, ettei normaalia mieli maassa-oloa enää ole, vaan kaikkea hoidetaan terapialla ja pillereillä?

p.s. turmiollista vappua!

Tämä kamala tarina on totta sanasta sanaan, lukekaa ja miettikää. Omassa kaveripiirissä kyllä ihan sitä sairasta sakkia piisaa. Ite oon lopettanu depressiotabut yli vuos sitten, enkä enää ikinä aloita uudestaan! Jos masentaa, niin sitten kyyhötän pimeessä vaatekaapissani kuunnellen synkistä synkintä musaa ja vuodatan kyyneleitä kaikelle sille, mikä kyseisen olotilan aiheuttaa. Tai sit raivoon ja kunnolla!
Mut joo, kyl frendit popsii kaikenmaailman neuroleptei ja muita psyykelääkkeitä, ja oon pannu merkille, et ne vaan pahentaa tilannetta. Yhelläkin hyvällä frendillä alko ens hieman ahdistaa, annoin ohjeeks, et älä heti ryntää lekuriin, mut se paheni ja paheni ja muuttui tosi vaikeeks depressioks. Jätkä oli itsarin partaalla, mut lekuri määräs sille antihistamiineja (allergialääkkeitä) ja sano et näillä tulee uni!!! Mä sit hommasin sille benzot ja masislääkkeet, se palautu lähes ennalleen. Se oli taas tosi iloinen ja alko nauttii elämästä, kunnes kävi ihan muilla asioilla sillä lekurilla joka alunperin anto väärän diagnoosin ja määräs ne allergialääkkeet. Jostain vitun syystä, (minkä takia mä vihaan sitä äijää lopun elämäni ja kosto elää), se määräs mun frendille levocinia ja deprakinee! Eli yhtä pahimmista neurolepteistä ja vieläpä mania-lääkettä siihen päälle! Ja se oli kuntoutunu jo lähes täysin!!! No, tietty se alko vetään näitä kahta lääkettä, jotka on suoraan sanottuna tappokamaa. Alle puolen vuoden päästä frendiä vietiin psykoosissa Hesperiaan, se kerto olevansa energiapossu nro 502, jolta mustat pahikset imee energiaa, eikä ne lopeta vaik se on yrittäny itsaria neljästi! Ne "pahikset" ei kuulemma antanu sen tehdä itsaria ja ties mitä muuta sekavaa. Se ei ollu enää sama vanha frendi, vaan sekopäinen ihmisraunio. Ja ne saatanan väärät lääkkeet aiheutti sille ton kaiken!!! Viidennellä kerralla itsari onnistui, ja nyt mun ystävää ei enää ole. Eli pysykää helvetti kaukana moisista hulluuslääkkeistä!!!! Rauhoittavat ja mielialalääkkeet on ihan ok siinä vaiheessa, kun se komerossa kyyhöttäminen ei enää paranna tilannetta, mutta niistäkin mahdollisimman pian eroon kun alkaa taas tuntua paremmalta. Tää mun näppis on nyt ihan märkä kyynelistä, ton mun frendin kohtalo saa mut niin raivon partaalle aina kun otan sen esiin, et voi sitä lekuriparkaa kun mä ..... Huh, antaa olla. Liikaa adrenaliinii alkaa erittyy, joten yritän rauhoittua. Mutta tämä tarina on tosi, painakaa se mieleenne, ja tarkkailkaa ystävienne käytöstä, ja jos mahdollista, menkää mukaan sinne lekuriin ettei vastaavaa enää pääse tapahtuun. Ensin ystävien tuki, sitten terapia, sitten miedot mielialalääkkeet ja ei YHTÄÄN ENEMPÄÄ SAATANA!!!

aika hirveetä : (
kärsin itsekkin jonkin tasoisesta masennuksesta joskus.
jotenkin saan patouduttua itseeni pahaa oloa enkä näytä sitä ja sitten se purkaantuu ja silloin yleensäkkin tuntuu siltä että seinät kaatuu päälle ja eikä elämää jaksa.


olen käynnyt terapiassakin ja oli aika lähellä että minulle oltaisiin määrätty jotain pillereitä.
mutta jotenkin sain taas nostettua itseäni pois sieltä synkkyydestä että jaksoin taas eteenpäin,
joten terapia käynnit väheni ja lopulta en käynnyt siellä ollenkaan.
masennukseni yrittää tehdä jonkinlaista paluuta välillä varsinkin jos minulla menee huonosti ja kaikki menee perseelleen.
mutta en tahdo antaa sille periksi joten jatkan traivikaasti eteenpäin.

en kyllä luota masennuslääkkeisiin, miten ne vaikuttavat.
kumminkin masennuksessa on kyse psyykkisestä sairaudesta niin tuskin lääkkeet siihen auttavat paremmin tai ollenkaan, tai sitten ne pahentavat tilannetta kuten tuossa edellisessä tekstissä sanotaan :/
joten ei niitä lääkkeitä kannata popsia ainuttakaan

karmea tarina... toivottavasti ainoa laatuaan.

miun kaverilta loppui hissukseen kaikki harrastustoiminta, kun sitä johonkin hommaan kysyi, niin aina oli tekosyy valmiina... jos kalastamaan piti lähteä, niin tekosyy oli keliin liittyvä, vaikkei aiemmin ollut juurikaan kelejä pelännyt. sitten jäi koulut kesken, ja lopulta jannu ei irronnut kotoa kuin ryyppäämään. sekin lopulta piti tehdä kotona, kun ei "viitsinyt" lähteä...

siinähän paloi hermot ajan mittaan miultakin, varsinkin kun sattui kaverin pitkästä aikaa todella näkemään. pillereitä veti ja heti viinaa perään. taisin sanoa että nähdään seuraavan kerran sen hautajaisissa, eikä jannusta kuulunut mitään reiluun vuoteen.

soitteli sitten kerran, ja pyysi juttelemaan. kertoi mistä hommassa oli kyse. masennusta ja paniikkihäiriöitä... oli kuulemma lähtenyt itsetunnon romahtamisesta, pelastus tuli sitten naisihmisen muodossa. välit palautettiin, mutta kyllähän hiukkasen kaverin puolesta mietityttää, kuinka käy, jos sukset menevätkin ristiin? voi olla naru lähellä. ei ollut miusta mitään apua, kun luulin, että sillä oli menny alko yli... tuskinpa on jatkossakaan.

mutta yhteistä oli se, ettei lääkityksestä ollut mitään apua. en tosin mokomista pilsuista paljon tiedä, muttei toivottavasti tarvikkaan. vilpittömästi uskon, että kalkkitabletitkin tehoavat puolelle lievistä tapauksista...jos niille laittaa hienon nimen ja muutaman kympin hintaa purkille.

mutta uskon myös että kaikki p-a elämässä pitäisi ottaa selvään päähän. ei elämän ole tarkoituskaan olla aina kivaa, sen kanssa pitää vaan tulla toimeen.

Lainaus: Rotteniciaen kyllä luota masennuslääkkeisiin, miten ne vaikuttavat.
kumminkin masennuksessa on kyse psyykkisestä sairaudesta niin tuskin lääkkeet siihen auttavat paremmin tai ollenkaan, tai sitten ne pahentavat tilannetta kuten tuossa edellisessä tekstissä sanotaan :/
joten ei niitä lääkkeitä kannata popsia ainuttakaan

Hyvähän se olis, jos kaikesta selviäis ilman mitään kamaa, mut sait ehkä Rottenicia väärän käsityksen noista masislääkkeistä. Ne nimenomaan jeesas mua ja tätä edesmennyttä frendiäni. Ne auttaa lähes kaikilla, tosin alkuvaiheen kovat sivuvaikutukset saattaa usein pelästyttää käyttäjän ja pilleripurkki jää kaappiin pölyttyyn!
Eli se frendi kuntoutui nimenomaan masennuslääkkeillä, mut se hullu lekuri määräs sille kaikenmaailman skitsofrenia-, psykoosi- ja manialääkkeitä. Niillä se skitsahti lopullisesti. Toivotaan todella, ettei muut joutuis kokeen vastaavaa, mut se ei valitettavasti ole totta eikä meidän käsissämme....

ahaa
aika vahvoja aineita ne kumminkin on

aika sairas se lekuri
luuliko todella että ystäväsi olisi niillä sitten parantunut vaikka olikin selvinnyt pahimmasta...
sairasta x/

Lainaus: Rotteniciaaika sairas se lekuri
luuliko todella että ystäväsi olisi niillä sitten parantunut vaikka olikin selvinnyt pahimmasta...

Mikä lie skitso se lekuri oli, se oli kyselly mun frendiltä kaikkii ihme kysymuksii, kuten: "Tuntuuko sinusta usein, että sinussa elää 2 eri persoonaa?" ja: "Oletko varma, ettei suvussanne ole skitsofreniaa tai muita mielisairauksia?" Ihan älytöntä! Mitä tekemistä tollasilla jutuilla oli masennuksen kaa??!! Se oli jollain konstilla saanu frendin uskomaan omiin teorioihinsa ja sit frendi oli varmaan alkanu kelaa, et: "Joo, kyl mun mummon veljen vaimon siskon lapsenlapsen serkun kaimalla tais olla päässä jotain häikkää."
Sillä ei ollu MITÄÄN vikaa päässä, jostain tuntemattomasta syystä se lekuri vaikutti haluavan sen olevan mielisairas, tai sit se piti sitä jonain koekaniinina. Niiden deprakinejenkaan vaikutusta ei oo kunnolla tutkittu, joillain ne auttaa epilepsiaan, pääasiassa ne on maanisdepressiivisyyteen tarkotettuja, mut tarkkaa vaikutustapaa aivoihin ei tiedetä. Ja sellasta myrkkyä määrätään masennuspotilaalle! Ei sellast pitäs määrätä kellekkään!!!

Anteeksi nyt vain Ninni, mutta minusta sinä haukut nyt hieman väärää puuta.
Sinä tuskin olet niin paljoa mielenterveyteen liittyviä asioita opiskellut jotta voisit väittää lääkärin olevan väärässä.

Antihistamiineja määrätään lievään unettomuuteen. Kukaan lääkäri ei lähde samantien määräilemään psyykelääkkeitä. Ja jos ystäväsi on sanonut olevansa väsynyt muttei voi nukkua, on ilmeisen selvää että miksi hänelle on noita lääkkeitä määrätty. Ei samantien unilääkereseptiäkään saa nimittäin. Tai jos saa niin erittäin harvoin.

Se että sinä olet hommannut benzot ja masislääkkeet ystävällesi on vastuutonta. Sinä et voi osata sanoa onko kyseiset aineet edes sopivia ystävällesi koska et tunne farmakologiaa.
Lääkkeitä ei saa antaa toiselle henkilölle ilman sopivuuden tarkistamista! Ja itseasiassa bentzot ja deprakine eivät ole yhteen sopivia lääkkeitä...

Ja sitten, ystävällesi määrättiin deprakinea ja levozinia. Deprakine ei ole niin iso paha kuin annat ymmärtää, sitä käytetään lasten epilepsian hoidossa mm. ja kyllä se on ihan tutkittu lääke.
Deprakinea käytetään manian hoitoon myös, siihen siis ystäväsi sitä saanutkin. Ja levozinen myös samaan syssyyn, eli rauhoittamaan aivotoimintaa.
Luulen että lääkäri tehnyt lienee aivan oikean diagnoosin, ystäväsi ei ole vain masentunut vaan hänellä on bipolaarinen oireyhtymä, joko maanisdepressiivinen tai joku lievempi vastaava.
Depressiopotilas on väsynyt ja voisi nukkua jatkuvasti, kun maanisdepressiivisen tila vaihtelee manian ja depression välillä ja hän usein kärsii unettomuudesta. Depression aikaan potilas on itsemurha-altis, manian aikaan elämänsä vedossa ja rakastaa kaikkea sekä esim tuhlaa rahaa päättömästi ja saattaa käyttäytyä kuin lapsi.
Mania jos yltyy pahaksi, sitä seuraa psykoosi jossa potilas on aivan lapsen tasolla ja erittäin sekava.
Kuten ystävälläsi kävi lääkityksestä huolimatta.
Tilanne on siis saattanut olla pahempi kuin luulitkaan ystäväsi pään sisällä, eikä niin yksioikoinen kuin oletit.

Ja miksi aloitin tästä paasaamaan?
Koska olen itse sairastanut esiteinistä lähtien bipolaarista tautia nimeltä syklotymia joka maanisdepressiivisyyden hieman lievempi muoto mutta nopeatempoisempi.
Serotoniinilääkitys (masislääkitys) pahensi mun tilaa ja olen ollut lähes aina lääkkeettä koska olen käynyt 8vuotta terapiaa sen vuoksi että pystyisin itse hallitsemaan tilaani.
Nykysellään en siis enää ole terapiassa, en ole ollut 2003 jälkeen, ja tautikin on levännyt tasannevaiheessa jokusen vuotta koska ymmärrän sitä ja osaan hallita sitä. Mitä nyt muutama pienempi mania ja depressiojakso ollut jotka olen saanut mielenhallinnalla nopeasti ohi ja lievänä.
Sairastan myös paniikkihäiriötä tuon lisäksi johon en myöskään halua syödä lääkkeitä koska pidän sitä itse kurissa.
Joinakin päivinä tosin jos oireet on pahoja en lähde mihinkään koska en pääse ovesta ulos. Silloin pidän paussia ja rauhoitun.

Minun ystävälläni on olut paniikkihäiriö myös melkein 10vuotta, ja hän on tarvinnut lääkityksen sen seuraksi että on saanut itse opittua pitämään sitä kurissa. Ja ymmärrän ihan täysin sen, olen seurannut hänen elämäänsä vierestä kuinka vaikeaa se on ollut kun oikeanlaista lääkettä ja annostusta on etsitty ja ystäväni on ollut henkisesti ja fyysisesti niin rikki.

Toinen ystäväni on psykoottinen, skitsofreeninen rajatapaus, kroonisesti masentunut jolla käytössä sairaalajaksojen lisäksi todella vahva lääkitys ja silti todennäköisintä on että hän joku pvä menee yli rajan eikä enää palaudu normaaliksi. Nyt hänen oireensa voidaan lievittää suht normaaleiksi mutta kun rajanylitys käy niin sieltä ei tulla takaisin. Ja masennusta häneltä ei kuulema myöskään voida saada enää kuriin. Hän on ollut masentunut viimeiset 15vuotta.

Psyykkiset sairaudet eivät johdu pahasta lapsuudesta tms, niillä voi olla vaikutusta asiaan mutta syy sairauksiin on täysin fyysinen.
Masennus on serotoniinin vajaatuotanto aivoissa. Maanisdepressiivisyydessä ilmenee samankaltaisia aivosähkökäyrän häiriöitä kuin epilepsiassa, siksi niihin on yhteisiä lääkkeitäkin.
Ja siksi kysellään sukutausta tarkkaan koska yleensä mielenterveysongelmat ovat suvussa kulkevia, on kyse mistä tahansa.
Minun isälläni on myös vastaavia oireita kuin minulla syklotymiassa, tosin häntä ei ole tutkittu tai diagnosoitu.
Isälläni on todettu AD/HD aivosähkökäyrän poikkeavuuden perusteella.

Minun pojallani on myös keskittymishäiriö, Sensorisen integraation häiriö sen lisäksi ja tämäkin johtuu siitä että hänellä on synnynnäinen aivonesteenkiertohäiriö (hydrokefalus) joka altistaa kaikille psyykkisen puolen neurologisille häiriöille, sekä myös epilepsialle.

Eli ihan oikeasti, nämä asiat ovat olleet minulle niin lähellä, isäni kautta, itseni kautta, ystävieni kautta sekä poikani kautta. Eli tiedän jo aika tarkkaan mistä puhun. Sekä mun eräs ystäväni on lasten psykoterapeutti ja psykiatrinen kouluttaja joten olen hieman noita ammattiasioita saanut kuulla. Enkä siksikään pidä ko. ammattiryhmän rienaamisesta.

Kuulehan nyt. Opiskelin 5 vuotta lääketiedettä silloisen kundifrendini kaa, joten tiedän kyseisistä asioista kyllä, joskus tuntuu että liikaakiin, joskus iskee hypokondria kun joitain oireita alkaa liikaa miettimään
Mutta ei toi mun frendin tapaus mitenkään yksiselitteinen tai mustavalkoinen ollut, saatat olla monessa asiassa oikeassa. Raivostuttaa vaan se, mikä kaiken lopputulos oli. Mutta sille ei enää voi mitään.
R.I.P our beloved friend

Lainaus: HecateJa itseasiassa bentzot ja deprakine eivät ole yhteen sopivia lääkkeitä...

Tuosta vielä sen verran, että toisella frendilläni on epilepsia, (myös itselläni ja avomiehelläni diagnosoimaton sellainen), niin sille frendille määrää lekuri deprakinea, rivatrileja ja dormareita (dormicum). Kaksi viimeistä on benzoja, rivoja kyllä käytetään myös epilepsian hoitoon. Tällä kyseisellä frendillä ei oo mitään indikaatioita dormareille, se vetää niitä vaan hupiin ja myy frendeilleen. Eli kyllä ne pharmaca fennicat unohtuu usein lekureilta sinne perähyllyyn etenkin lääkkeiden yhteisvaikutusten ollessa kyseessä.