Gootti.net

Ajankohtaista 1/2020: Foorumi on toistaiseksi vain lukumoodissa. Uusien viestien tai viestiketjujen lähettäminen ei ole mahdollista. Jäseneksi liittyminen ei ole mahdollista. Vanhat jäsenet voivat kirjautua sisään ja lukea sekä vastaanottaa yksityisviestejä, sekä päivittää profiilinsa tietoja.

Käsittämätön itsekkyys

Kirjoittanut: Lilith (Aktiivi)
  • #11
  • Arvo: Mahtigootti+
  • Lähetetty: 04.05.2007 11:03
Ihmiset, varsinkin kaupungissa ovat äärettömän itsekkäitä.
Kuljen usein kävelemällä ja olen huomannut että vaikka olisi kuinka paha ilma niin aina autoilijan on päästävä minua ennen suojatien yli. Parhaillaan aamuruuhkassa joudun odottamaan mielettömän kauan ennen kuin uskallan ylittää tien. Kukaan ei tule ajatelleeksi istuessaan lämpimässä autossa sateensuojassa että miltä jalankulkijasta tuntuu kastua/jäätyä puolikuoliaaksi.
Eri asia maalla missä minut on monesti otettu kyytiinkin sateen/kylmän ilman vuoksi ja käyty nakkaamassa sinne minne olin menossa. Vaikka autoilija itse olisi ollut menossa ihan toiseen suuntaan...
Kaupunki mummot on kyllä riesa, he ovat olevinaan niin tärkeitä ja arvokkaampia kuin muut ihmiset. (en yleistä mutta minulla tämmöistä kokemusta) Eilisestä esimerkki: Kaverini jonotti pankissa numerolla 206 ja vieressä oli mummo joka jonotti numerolla 205. Kun mummon vuoro tuli, hän katsoi lappua ja jäi istumaan odottavan näköisenä. No, pankin täti luuli ettei kukaan ole tulossa ja painoi seuraavan numeron, kun kaverini oli menossa siihen tiskille mummo tuli, ryykäsi eteen ja alkoi valittaa isoon ääneen että hänen numeroaan ei ollut tullut. Tottakai pankkitäti säikähti ja päästi mummon kaveriani ennen. Ja arvatkaa kestikö...

Tulipa kirjoitettua pitkästi...
Kirjoittanut: Ximmo (Aktiivi)
  • #12
  • Arvo: Mahtigootti1500
  • Lähetetty: 04.05.2007 12:17
Kovin täällä moititaan autoilijoita, mikä johtunee siitä, ettei täällä taida kovin monella olla ajokorttia, saati sitten omaa autoa. Käsi ylös ne, joilla on oma auto? o/

Jep, kyllähän minuakin harmittaa joskus autoilijat, mutta aivan yhtä lailla v*tuttaa liikkua autolla, kun osa kävelijöistä on liikkeellä asenteella "oon reipas ja kävelen, siispä olen haavoittumaton ja saan mennä keskellä tietä". Sitä näkee myös usein.

Mielestäni joku tällainen liikenteessä törttöily on kylläkin aika pieni juttu, mikäli käyn itsekkyyttä miettimään. Paljon enemmän minua sapettaa mm. se, että ihmiset vaan syövät lihaa, vaikka se on ekologisesti ja moraalisesti täysin kyseenalaistettavaa. "Se vaan on niin hyvää", tuumaavat monet, ja näin edesauttavat miljoonien eläinten massamurhaamista ja luonnonvarojen tuhlausta. Se, jos mikä, on itsekästä.
Kirjoittanut: AuroraBorealis (Aktiivi)
  • #13
  • Arvo: Mahtigootti++
  • Lähetetty: 04.05.2007 12:46
*nostaa käden ylös*

Omistan ajokortin, rakastan autoja ja autolla ajamista. Autoa minulla ei tällä hetkellä ole, jouduin siitä luopumaan kun hajosi autovarkailla :/ Jos joku autovaras lukee tästä niin revin teiltä pallit irti kun näen teitä!

Liikenteessä on pakko olla joskus itsekäs (autoilijana) jos meinaa päästä oikeasti liikkeellekkin joskus. Tietysti liikennesääntöjä noudattaen.
Kirjoittanut: Melia (Aktiivi)
  • #14
  • Arvo: Mahtigootti
  • Lähetetty: 04.05.2007 12:48

Lainaus: Ximmo

Käsi ylös ne, joilla on oma auto?


Mulla on. 0/

Ihmetyttää tosiaan suuresti, kuinka väki ihan nauramatta juoksentelee teiden yli ihan mistä sattuu ja liikennevaloissakin punaisia päin vaikka autoja olisi kuinka paljon tulossa. Ja tämän olen huomannut ihan noin jalan kulkiessan. Itse olen kertaalleen melkein ajanut yhden tytön yli kun se keskitalvella hyppäsi ilman heijastimia suojatielle ihan suoraan eteni... viereisen kaistan kautta pääsin hätäisesti väistämään, mutta rekkojen kiillottamasa risteyksessä ei paljon ollut pitoa, pari piruettia ja (onneksi pehmeä) törmäys lumipenkkaan. Jalankulkija ei joko huomannut mitään tai muuten vaan päätti olla noteeraamatta tilannetta mitenkään... Olihan se juu suojatie, mutta ei ne munkaan talvirenkaat ihmeisiin pysty.

Mutta näissä ajokulttuureissa on todella eroja! Saksassa kaikki autoiljat antavat jalankulkijoille tilaa (ja ne ihmiset luottavat tähän niin, että eivät pahemmin katsele mihinkään suuntiin ennenkuin hyppäävät tielle), samoin kuten kanssa-autoilijat tiellä! Suomessa kun tahdot vaihtaa kaistaa ruuhkassa, niin saat helposti vilkuttaa useamman kilometrin ennenkuin löydät paikkasi. Tässä kohtaa haluttu ramppi/risteys onkin yleensä jo ohitettu...

Saatika jos olet liikkeellä hevosautolla! Toiset ravimiehet joo tykkäävät kaahailla koppi perässä, mutta oikeasti se nopeusrajoitus on se 80 km/h, piste. Ja äkkijarrutuksia ei voi tehdä samaan tapaan kuin henkilöautolla, etenkään talviaikaan... Että ihan turha tulla sinne perään tööttäilemään ja välkyttelemään valoja, kele!

Mutta kuten sanottua, tämä nyt on minusta aika pientä itsekkyyttä, samoin kuin se että mummot toisinaan tuuppivat kauppajonossa... Sensijaan ihan hemmetin moni edelleenkin tunkee kaikki jätteensä paperista lähtien sinne samaan pussiin ja kiikuttaa kaatopaikalle! Toisinaan jotain esim. metallin/kartonginkeräystä ei ehkä löydy siitä kotipihasta, mutta ei se ole niin suuri vaiva kiikuttaa niitä vaikka sinne kaupan pihan lajittelukeskuskeen... murr.
Kirjoittanut: Iiriva (Miss Halloween 2006 & 2007)
  • Lähetetty: 04.05.2007 12:57
Vaikken autoa omistakaan ja kortti on vasta piakkoin tulossa, kyllä minuakin jo joskus jalankulkijatkin ärsyttävät ihan vain ajotunneillakin. Kyllähän minä tien yli mennä annan useammin kuin olisi kuulemma edes tarvis, mutta jotkut vain menevät nenä pystyssä tielle katsomatta. Siinä jos ei sitten ehdikään jarruttaa, niin kuka sitten saa sakot, päälle ajanut vai nenä pystyssä eteen kävellyt? Niinpä niin. Ja sitten on vielä ne hullut, jotka juoksevat päin punaisia. Siinä ei ainakaan Helsingissä voi hirveästi enää jarrutella, kun on jonoa takana. Eikä se takana oleva rekka sitten varsinkaan pysty pysähtymään ajoissa.

Että osaavat ne kävelijät ja mopoilijat olla ihan yhtä tyhmiä ja itsekkäitä kuin autoilijatkin, joten ei pidä yleistää. Kaikki autoilijat eivät kuitenkaan, kuten ei koko kevyt liikennekään. Se on ihmisestä kiinni, ei siitä onko alla auto vai mopo. Minä en esimerkiksi ohittaisi mopoa vaarallisessa paikassa vaikka olisi kuinka kiire, eihän sillä voitakaan kun olemattoman vähän. Useimmat vain luulevat, että ohittamalla pääsisi nopeammin, vaikkei näin ole. Tai jos näin muka olisi, miksi autokoulussa ei sitten opeteta ohittamaan?
Kirjoittanut: Melia (Aktiivi)
  • #16
  • Arvo: Mahtigootti
  • Lähetetty: 04.05.2007 13:05

Lainaus: Iiriva

miksi autokoulussa ei sitten opeteta ohittamaan?


Hmm, siis ei opeteta ohittamaan mopoja vai yleensäkään? Kyllä minut vain on opetettu, hitaammista ohi (esimerkkinä vaikka joku lakaisukone)... Mutta sitä ihmettelin, miksei autokoulussa opetettu tankkaamaan autoa/vaihtamaan rengasta/katsomaan öljyjä yms... tai toisia kuulemma on.

Mutta autokoulussa kielletään tekemään monia asioita, jotka ainakin minusta jouheuttavat liikennettä (katselemaan esim. voiko rampilta tuleville antaa ruuhkassa tilaa, etenkin rekoille hyvä ettei niiden tarvitse pysähtyä) koska halutaan että tulokaskuskit keskittyvät vain siihen omaan tekemiseensä.
Kirjoittanut: AuroraBorealis (Aktiivi)
  • #17
  • Arvo: Mahtigootti++
  • Lähetetty: 04.05.2007 13:14
Kyllä mullekkin opetettiin autokoulussa ohittamista.
Kirjoittanut: Iiriva (Miss Halloween 2006 & 2007)
  • Lähetetty: 04.05.2007 13:21
Ei sitten ilmeisesti tässä autokoulussa. Mielenkiintoista. Tai no ihan v*tun sama. -.-
Kirjoittanut: AuroraBorealis (Aktiivi)
  • #19
  • Arvo: Mahtigootti++
  • Lähetetty: 04.05.2007 13:32
Tosiaan sitten tuo öljyjen kattominen ja renkaitten vaihto + muitten nesteitten kattominen ja kaikki muut vinkulat mitä autossa nyt on niin niitä kyllä pitäs autokouluissa opettaa enempi.

Itse kyllä osaan autoon vaihtaa renkaat ja katsoa öljyt sun muut ja kaikki. Monesti on autot jättäny tien varteenkin ja itse siitä tilanteesta on aina selvitty, miehet kun ovat niin laiskoja auttamaan naista hädässä.

Meni offiksi, mutta tuossa kyllä monesti huomaa sen itsekkyyden jos näkee että on auto tien sivussa hätävilkuttimet päällä niin harva pysähtyy kysymään että tarvinko kenties apua`?

Ei siinä, kyllä mä ittekki pärjään ja osaan vaikka akka oonki!
Kirjoittanut: Ximmo (Aktiivi)
  • #20
  • Arvo: Mahtigootti1500
  • Lähetetty: 04.05.2007 13:50

Lainaus: Melia

tahdot vaihtaa kaistaa ruuhkassa, niin saat helposti vilkuttaa useamman kilometrin ennenkuin löydät paikkasi.


Minua ei v*tuta jossain kehä ykkösillä sun muilla mikään muu niin paljoa kuin se, että jengi vaan laittaa katsomatta minnekään vilkun päälle ja meinaa, että tilaa tulee. Samaa näkee kyllä ihan kaupungeissakin, kun ollaan lähdössä kadun reunasta parkkiruudusta, niin ensin laitetaan vilkku päälle ja vasta sen jälkeen katsotaan, oliko sitä liikennettä. Käsittääkseni viisain menetelmä on se, että ylipäätään tsekataan, onko sinne järkeä ees yrittää tunkea, ja sitten sopivan raon ollessa kohdalla laitetaan vilkku päälle. Minä ainakin ymmärrän tuon vilkun päälle laittamisen niin, että nyt se tyyppi on tulossa justiinsa tohon väliin. Se on joskus suurissa nopeuksissa todella persiistä. Toki esim. stadin keskustan ruuhkissa pitääkin väistää, jos ei oo oikein tilaa, mutta Suomen motareilla ei oo missään niin ahdasta, etteikö sieltä rampilta pääsisi pois. Ellei sitten oo liikkeellä polkuautolla ja jaloissa ei riitä polkuvoima.

Lainaus: AuroraBorealis

Tosiaan sitten tuo öljyjen kattominen ja renkaitten vaihto + muitten nesteitten kattominen ja kaikki muut vinkulat mitä autossa nyt on niin niitä kyllä pitäs autokouluissa opettaa enempi.


Ahaa, tuommoisia sentään opetetaan autokouluissa. Mä en tiedä autokoulusta mitään, koska en ole koskaan käynyt. Faija hankki aikoinaan opetusluvat, kävin pari kertaa heittää lenkkiä ja sitten mentiinkin jo inssiin, ekalla läpi. Ei ollut faijalle mikään iso urakka, kun olin huristellut autolla säännöllisesti jo 12-vuotiaasta alkaen.

Lainaus: AuroraBorealis

huomaa sen itsekkyyden jos näkee että on auto tien sivussa hätävilkuttimet päällä niin harva pysähtyy


Johtuu aika puhtaasti siitä, että jengi käyttää nykyään hätävilkkuja aivan väärin. Hinattaessa, pysäköitäessä hetkeksi kadulle kiellettyyn paikkaan jne.

No mut juu, onhan täällä siis ainakin hurjat kaksi oman auton omistavaa. Wehey!
Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

  • Goottifoorumia selaa 1 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 13.04.2020 19:19, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 437 henkeä!
Järjestä treffit