Gootti.net

Tule osaksi goottiyhteisöä. Liity jäseneksi!

Sullo Gootti.net kännykkääsi, laita osoite www.gootti.mobi kirjanmerkkeihisi!

Goottifoorumi: Musiikki ja muusikot: Viimeisin bändi-ihastuksenne?

  • Vastaa
Yep, kuten otsikkokin sanoo, mihin bändiin tai artistiin olette viimeksi tykästyneet, enemmän tai vähemmän?

Itse voisin ehkä sanoa Virgin Prunesin ja Duran Duranin, vaikka molempia onkin tullut kuunneltua jo vaikka kuinka pitkään, ja Virgin Prunesin olen jo pitkään laskenut yhdeksi lempibändeistäni. Hankittuani If I Die, I Die -albumin, voin sanoa syvän ihastumisen syventyneen vielä enemmän, voisi nyt kutsua jo rakkaudeksi.
Duran Duranin suhteen kävi vain niin, että hankin ensimmäiset kaksi albumia, ja ihastuin siihen ensimmäiseen, etenkin Friends of Mine -biisiin, johon on jo kehkeytynyt sairaalloinen addiktio.

En jaksanut katsoa, oliko tällaista ketjua jo aiemmin (so sue me, olen yltiölaiska), mutta jos yhtään lohduttaa, en olisi kuitenkaan huomannut, vaikka olisinkin selannut kaikki sivut läpi, johtuen kärsimättömyydestäni ja hajamielisyydestäni. Eli lukitkaa pois vaan, jos tällainen aihe on jo.

I could give you words if the world gives me vibes

  • Vastaa
Jossain ketjussa olenkin jo tainnut mainita Horrorpopsin, joka on minulle Vuoden Löytö. Olen välillä eri yhteyksissä kuullut tuontyyppistä musiikkia, mutta en ole varsinaisesti koskaan löytänyt psychobilly-genren nimeä ennen kuin täällä goottinetissä seikkaillessani.

"I reject your reality and substitute my own!" - Adam Savage

  • Vastaa
malice mizeriä alotin kuuntelemaan kun kuulin siitä täällä. 8D

Inno a Satana.

  • Vastaa
Viimeisimmät taitaa olla The Gathering ja Snake River Conspiracy

"Ketään ei saa laittaa säkkiin jos ei itse halua!" - Neponen

  • Vastaa
Tässä lähiaikoina on tullut monia bändi-ihastuksia, kuten silentium, krisiun, graveworm, hatefx ja phantasmagoria
  • Vastaa
Malice Mizer ja Gackt Siitä on kyllä jo aikaa....
  • Vastaa
Diva Destruction. Ihan vahingossa joku pisti sitä soimaan ja sitä sit kuunneltiin koko ilta :> Mulle tuli heti jotenkin kotosa olo, kun kuuntelin sitä. Ehdottomasti yksi suosikeistani, tällä hetkellä ainakin :D

Pääsisinpä niin pitkälle, että voisi vielä kerran alkaa kokonaan alusta. (Jouko Tyyri)

  • Vastaa
Tälläkin foorumilla mainittu Embassy of Silence on aika uusi ihastus. Tykästys. Myös Dreadful ja Eluveitie löytyvät soittolistalta. Eluveitien musiikki on aikamoista sekamelskaa kunnes siihen keskittyy kunnolla. Bändi soittaa folk-vaikutteista metallia, mutta jota on varustettu jokseenkin harvinaisilla soittimilla. Perussoitinten ohessa käyttävät musiikissaan mm. kampiliiraa ja säkkipilliä.

Pulmatilanne? Lähetä viestiä foorumin valvojille.

  • Vastaa
Muutama päivä sitten tutustuin Apoptygma Berzerkiin. Jotenkin olen aina luullut, että bändi soittaisi metallia, mutta ei. Löysin bändin kuuntelemalla Last.fm:n darkwave-radiota ja sieltä sitä sitten tuli Kathy's Song (Victoria Mix by VNV Nation) iski totaalisesti.
  • Vastaa
Uusimpia ihastuksia nyt ovat lähinnä nu-metallin puolelta Static-X, joka vaikuttaa ihan laatu kamalta, ja sitten portugalilais-norjalainen Head Control System, joka on jotain industrial+jotainmuuta -metallia.

Imagine all the people...

  • Vain yhteisön jäseneksi liittyneet käyttäjät voivat lähettää viestejä tänne. Ilmoita käyttäjätunnuksesi ja salasanasi ennen viestin lähettämistä, tai liity ensin jäseneksi.