Gootti.net

Ajankohtaista 1/2020: Foorumi on toistaiseksi vain lukumoodissa. Uusien viestien tai viestiketjujen lähettäminen ei ole mahdollista. Jäseneksi liittyminen ei ole mahdollista. Vanhat jäsenet voivat kirjautua sisään ja lukea sekä vastaanottaa yksityisviestejä, sekä päivittää profiilinsa tietoja.

Mikä kiinnittää gootin huomion vastakkaisessa sukupuolessa?

Kirjoittanut: Azrael (Aktiivi)
  • #81
  • Arvo: Mahtigootti1500
  • Lähetetty: 10.06.2009 22:25
Minulle miehen pukeutumistyylillä ei ole väliä. Pääasia on, että henkilö viihtyy omassa tyylissään ja että tämä huolehtii omasta ulkonäöstään ja henk. kohtaisesta hygieniastaan.
Minulle on myöskin aivan sama, millaiset hiukset miehellä on, kunhan ne vain sopivat kantajalleen.
Pahoista pojista tykkään vain kirjallisuudessa ja sarjoissa/elokuvissa. Oikeassa elämässä en voisi edes kuvitella seurustelevani ns. pahan pojan kanssa.

Ulkonäössä silmät ja kasvonpiirteet ovat ne asiat, joihin kiinitän huonioni ihan ensimmäiseksi. Kauniit kasvot ovat minun silmiini paljon viehättävämmät, kuin kiinteäksi treenattu vartalo.
Jos joku piirre on sellainen, mistä pitää erikseen mainita, niin vihreät silmät ovat mielestäni äärimmäisen houkuttavat.
Kirjoittanut: Funereal Soul (Inkvisiittori)
  • #82
  • Arvo: Platinagootti+
  • Lähetetty: 11.06.2009 13:04

Lainaus: Azrael

Minulle miehen pukeutumistyylillä ei ole väliä.

Minulle tuolla on väliä. Väliin kun näkee sellaisia "tavis" pukeutujia, jos niin voi sanoa. Tai jotain verkkari / Gollege housuihin pukeutujia teepaidassa tai villaneuleessa tai vastaavissa niin mulle tulee tahtomattaankin sellainen "yökötys" / puistatus. Tai huonosti istuvat farkut tai ruutupaidat tai.. En vaan voi sille mitään, että huomio kyllä kiinnittyy ihmisten pukeutumiseen. Ja tuossa nyt oli vaan typistettyjä esimerkkejä. Että kyllä ainakin minulle pukeutumistyylillä(kin) on väliä..
Kirjoittanut: Azrael (Aktiivi)
  • #83
  • Arvo: Mahtigootti1500
  • • Muokkasi: Azrael
  • Lähetetty: 12.06.2009 14:17
Onnistuin näemmä taas kerran kirjoittamaan varsin epäselvän viestin.

Tarkoitin tuolla pukeutumisasialla lähinnä sitä, ettei oman miesystäväni tyylin tarvitse olla lähelläkään omaa pukeutumistyyliäni. Oikeastaan olen huomannut, että useammin katselen _tyylikkäästi _ pukeutuvia "taviksia", kuin gootti tai punk tyylisiä henkilöitä.
Varsinainen tyylittömyys (juurikin joku adidaksen verkkahousut, kulahtanut ruutupaita + ugg-bootsit - yhdistelmä) on minunkin mielestäni kamalaa katsottavaa.
Kirjoittanut: Penni (Jäsen)
  • Lähetetty: 24.06.2009 15:48
Lyhyesti: Vartalon rakenne. Pidän miehistä jotka ovat kookkaita ja lihaksikkaita. Sen huomaan ensin ennen mitään muuta ulkonäöllistä seikkaa.
Kirjoittanut: cyanchristine (Jäsen)
  • #85
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 24.06.2009 18:01
Miehissä kiinnitän huomioni ensimmäisenä siistiin kokonaisuuteen.. Eli siihen, että mies pitää itsestään huolta ja se näkyisi myös pukeutumisessa. Pidän kovasti keskipituisista hiuksista jotenkuten laitettuna, esim. kuten Robert Smithillä.. Mutta pitkät ja lyhyetkin hiukset kääntää katseen, jos muu kokonaisuus on punkahtava tai "alakulttuurimainen".. En melkein koskaan huomaa tavallisesti pukeutuneita miehiä. Miehellä saa olla myös tiukkoja vaatteita Kunhan ei ole liian naisellinen. Pituus on myös tärkeä..Yli 175cm ainakin. Johtuu siitä, että olen itse yli 170 +korkkareissa sen 180cm.
Olen joskus törmännyt sellaisiin hiljaisiin miehiin, jotka vain tuijottavat yhtä pistettä näyttäen siltä, ettei ymmärrä olemassaoloaan. Se ei ole mieleeni.. Eli.. huumorintajua pitäis olla ainakin jonkun verran :P Eikä sitä tarvitse höpötelläkkään koko ajan.. Kunhan on mieleltään persoonallinen, avoin ja going

Sitten naisista. Luonnollisen näköiset ja naiseelliset kauniit naiset kääntävät katseeni. Sellainen todella goottimainen, eli kasvoja muokattu yksilö ei ole mieleeni. Tarkoitan liikaa läväreitä ja vinksinvonksin piirretyt kulmat yms. Luonteesta en osaa sanoa, koska katson yleensä pelkkää ulkokuorta. Lemppareita esim. Megan Fox, Jenna Jameson
Täällä netissäkin muutama, mutta en viitsi kirjoittaa nimiä
Kirjoittanut: Not the nicest girl (Jäsen)
  • #86
  • Arvo: Asiantuntija
  • Lähetetty: 01.07.2009 20:18

Lainaus: Natassja

Lainaus: darkAngel
nainen valitsee kumppaninsa isänsä mukaan.

Auuuuhh...taitaa olla totta!



Mulla taas päinvastainen ajatus, en haluaisi miehestä lähellekään sellaista kuin iskäni.
Älkää nyt ystävät rakkaat ymmärtäkö väärin, minulla ja isälläni on hyvät välit mutta jotain luonnejuttuja ja tällaisia mitä en haluaisi omalle miehekkeelle :P
Kirjoittanut: Malys_ (Jäsen)
  • Lähetetty: 01.07.2009 21:05

Lainaus: Not the nicest girl

Mulla taas päinvastainen ajatus, en haluaisi miehestä lähellekään sellaista kuin iskäni.
Älkää nyt ystävät rakkaat ymmärtäkö väärin, minulla ja isälläni on hyvät välit mutta jotain luonnejuttuja ja tällaisia mitä en haluaisi omalle miehekkeelle :P

Pohdiskelin itsekin tätä ja omassa miehessä ja isässäni ei kyllä muuta yhteistä oikein ole kuin se että ovat molemmat rauhallisia ja leppoisia ja omaavat loistavan huumorintajun.
Muuten ei mitään yhteistä ole.

Ylipäätään aiemmatkin ihastuksen kohteet ovat olleet samantyyppisiä kuin nykyinen avomieheni eli melkoisen kaukana isästäni.^Miullakin on hyvät välit kyllä isääni enkä hänestäkään mitään muuttaisi.
Ärsyttää muutenkin toisinaan kun naisten käytöstä selitellään ties millä hömpällä mitä en kyllä itse allekirjoittaisi.
Kirjoittanut: Dark Soul (Jäsen)
  • #88
  • Arvo: Asiantuntija
  • Lähetetty: 21.08.2009 00:43

Lainaus: darkAngel

nainen valitsee kumppaninsa isänsä mukaan.


Joillakin se on noin, mutta minä kiinnitän huomiota isoveljeäni muistuttaviin poikiin. Siksi olenkinaina pitänyt pojista joilla on vaaleat hiukset.

Lainaus: SirMarylee

Rakastuin muuten tässä LOTR leffassa siihen Legolasiin


Niin minäkin. En nyt ihan rakastunut, mutta ainakin lumouduin hänestä.
Kirjoittanut: VariSami (Jäsen)
  • #89
  • Arvo: Asiantuntija
  • Lähetetty: 21.08.2009 16:57
Mmmm... Jos todella pitää näkyviin piirteisiin kommentoida, niin joudun myöntämään, että vartalonmuoto on ensimmäisiä huomionkiinnittäjiä. Minulla ei ole mielestäni sen suhteen mitenkään erityisen kovia standardeja, mutta yksinkertaisesti en näe silmiä esimerkiksi heti. Varsinaista arvostusta saavat minulta eniten pehmeäpiirteiset kasvot, hyvä iho ja silmät. Vihreät silmät eivät ole must, mutta ovat hyvin iso bonus. Olen sellaisten edessä miltei aina myyty.
Luonnollisestikin myös hymy näkyy, ja se onkin epäsuora keino nähdä henkilön ajatusmaailmaa hieman. Ainakin se voi paljastaa, onko joku itseään viiltelevä pahanilmanlintu. Ja faktahan on, että hymyjäkin on erinäköisiä - omani ei ole kovin kaunis, mutta tiedän myös sellaisia.
Pukeutuminenkin on huomion kiinnittävä. Varsinaisesti en vastusta edes pissiksien tyyliä (joskaan en arvosta siihen usein yhdistettyä tyhjäpäisyyttä). Toisaalta, sellaiset "ei-liian-gootit" tai ehkä pikemminkin tiettyihin goottien alaryhmiin kuulumattomat tytöt saavat minulta lisäpisteitä kaikkiin muihin tyylisuuntiin nähden. Hevitytöistä ehkä hieman naisellisempi versio suunnilleen.
Kirjoittanut: FilthyVictorian (Aktiivi)
  • #90
  • Arvo: Mahtigootti1500
  • Lähetetty: 21.08.2009 17:49

Lainaus: Not the nicest girl

Mulla taas päinvastainen ajatus, en haluaisi miehestä lähellekään sellaista kuin iskäni.
Älkää nyt ystävät rakkaat ymmärtäkö väärin, minulla ja isälläni on hyvät välit mutta jotain luonnejuttuja ja tällaisia mitä en haluaisi omalle miehekkeelle


Vihaan isääni, enkä todellakaan haluaisi miehekkeeni olevan alkoholisti, joten en isäni piirteitä halua.

Kasvoja katson usein pojalla, ja hymy, silmät jne..kiinnittävät huomion.
Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

  • Goottifoorumia selaa 1 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 04.01.2022 03:50, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 501 henkeä!