Gootti.net

Miten paljon ulkonäkönne vaikuttaa itsetuntoonne? Ja onko goottiskenessä paljon enemmän ulkonäköpaineita kuin esim. tavisteinityylissä? Jättääkö joku menemättä klubeille tai muihin illanviettoihin jos ei koe olevansa tarpeeksi kaunis?

Entä miten koette sen kun ympärillä (ne mainokset ; D) on koko ajan liikaa kauniita ihmisiä?

Totta kai ulkonäkö vaikuttaa itsetuntoon, mutta en ole ikinä kokenut tarvetta vertailla itseäni muihin. Muutenkin, mulla on omituiset käsitykset siitä, mikä on kaunista ja mikä ei, joten vaikea verratakaan?

En ole koskaan jättänyt menemättä minnekään ruman olon takia, mutta myönnän kyllä, että jos on esim. stressaava kausi ja tulee saatua vähän lisää painoa tai jotain, itsetuntoni on matalampi kuin silloin kun on mukava olo omissa nahoissani. Olen niin lyhykäinen, että sellainen parin kuukauden suklaansyömisen kausi tekee minusta jo selkeästi pyöreämmän... Mutta toisaalta en ole kokenut ikinä tarvetta näyttää esim. Kate Mossilta, naurattaa ajatuskin.

Tottahan ulkonäkö vaikuttaa itsetuntoon. Minulla ehkä eniten niiltä osin, että kaipaan myönteistä palautetta mieheltäni. On aika yhdentekevää minulle mitä muut ihmiset ajattelevat ulkoisesta olemuksestani (vaikka onhan se mukava muiltakin saada kehuja), kunhan miestäni miellyttää. Jos en koe olevani hänen silmissään haluttava, alan aika nopeasti pakkomielteiseksi olemukseni kanssa.

En usko että goottiskenessä on yhtään sen enempää paineita, osin luulen että tämä saattaa olla jopa anteeksiantavampi skene kun se lissujen tiukka hierargia. Ainakin tässä skenessä pärjää huomattavasti paremmin itse tehdyllä ja tuunatulla kuin teinien keskuudessa. Riippuu tietty varmastikin paljon porukasta missä liikkuu.

Koskaan en ole jättänyt menemättä minkäänlaisiin illanviettoihin ulkonäköni takia. Kyllä se on puhdas laiskuus joka useimmiten on syynä. Tiedän, että olen kohtuullisen näyttävä nainen, pituuteni ja luustoni puolesta. Pienelläkin laitolla eroan ihan hyvin niistä seinäruusuista. Ja ainahan sen eron voi tehdä sillä miten käyttäytyy ja itsensä kantaa.

Vielä ihan muutamia kuukausia sitten tunsin suorastaan pyhää vihaa mainontaa ja sen taustalla olevaa photoshoppailua kohtaan. Nyt olen päässyt jonkinlaiseen turtumukseen, ei enää kiinnosta miltä ne tyypit kuvissa näyttävät. Tunnen sen verran monta mallia ja muuta upean näköistä naista jotka ovat tyytymättömiä itseensä ihan samalla tavalla kuin minäkin, että tiedän sen olevan vain pintaa.

Ulkonäkö vaikuttaa mulla melko paljonkin; mulla on paljon kotoisampi olo ns. tähän genreen sopivammassa vaatetuksessa kuin sitten ihan perus releissä.

Kuten BronzeRain ylempänä sanoi, on tämä minunkin mielestäni anteeksiantavampi tyyli. Ainakin niiltä osin missä minä olen pyörinyt.

Itse en ole koskaan ulkonäköni vuoksi jättänyt menemättä minnekkää, puhtaasti kehtaan myöntää olevani helvetin laiska ja minusta on vähintäänkin oikeutettua olla edes joskus laiska Mutta silti, silloin kun jaksan laittautua siihen kuntoon missä olen yleensä, olen erittäin tyytyväinen ja oloni on kotoisampi

Omassa olemuksessani pikemminkin paineita aiheuttaa pituus ja paino. Olen normaali mittainen mutta ystävieni seurassa melko lyhyt ja vieläpä monesti vanhin, se ei kuulemma ole sopiva summa, mutta enhän sille itse mitään voi etten enää kasva muuta kuin leveyssuuntaan (teoriassa). Lisäki olen alipainoinen, joka johuu täysin geeneistä ja helvetin vauhdikkaasta aineenvaihdunnasta, mutta silti siitä tulee välillä melkoista kettuilua, vaikken heiveröisen näköinen olekkaan

Mä otan järkyttävät ulkonäköpaineet.

En voi sille mitään.
Mussa on tavallaan kaikki, varsinkin kun kävin tissileikkauksessa, suurennettiin A:sta G-kuppiin.
Mä en kuitenkaan erotu mitenkään joukosta, olen kuin koiranpaska kävelytiellä.

Mulla on sen verran huono itsetunto, että vertailen itseäni aina kaikkiin muihin tyttöihin/naisiin.
En suoranaisesti vihaa ulkonäköäni mutten myöskään pidä siitä. Toki löydän itsestäni kivojakin puolia, mutta jos tarkemmin lähdetään listaamaan, niin enemmän tuppaan löytämään niitä virheitä.

Illanviettoja en ole itsekään jättänyt välistä huonojen ulkönäköfiilareitten vuoksi, mutta harvemmin jaksan kunnolla panostaa lähtiessäni ulos sillä mitä väliä. Ei mulla ole mitään tarvetta tehdä ihmisiin vaikutusta enkä usko, että osaisinkaan. Enkä muutenkaan usko, että siellä minua kukaan katsoo.
+ Yleensä kun vietetään iltoja sillä samalla vakiporukalla, jossa osa on pariskuntia ja osa vaan sellaista sakkia, ettei iske niin ei ole syytä panostaa norm. enempää.

Mitä vaatteisiin taas tulee, niin minullakin on parempi olo tämän genren releissä kuin jos pukeutuisin h&m:n valkoiseen neuleeseen ja beigeihin khakihousuihin.
En vain osaisi olla sellaisissa vaatteissa. En tuntisi olevani oma itseni.

En ole ikinä tuntenut itseäni millään tavalla kauniiksi, etenkään ilman meikkiä ja lisäksi kroppani on kamala uimarenkaiden varasto. Aina kun näen esim. elokuvissa naisia (ja varsinkin jos niitä satutaan näyttämään esim. ilman paitaa niin että näkee vatsan muodot) niin v*ttuunnun todella kovaa ja saatan mököttää seuraavaan aamuun asti. Tulee niin huono itsetunto kun näkee joka puolella täydellisiä vartaloita joista itse en voi kun haaveilla. Tyylistäni kyllä tykkään ja joskus kun laittautuneena jonnekin menee niin on hyvä itsetunto, mutta hetipä se romahtaa kun joku alkaa pubissa esittelemään rintaliivejään avomiehelleni (näitä on nähty ja onneksi mieheni ei ole tykännyt siitä yhtään). Huonon itsetuntoni takia nimittäin välillä salaa pelkään että mieheni vaihtaa minut johonkin jolla on vähemmän läskiä luiden ympärillä ja vähemmän kuin 8 leukaa..

Kaikilla on ja tulee aina olemaan paine omasta ulkonäöstään. Ei vain ole olemassa niin epäsosiaalista ihmistä, joka ei murehtisi omasta ulkoisesta viehätysvoimastaan. Toiset tottakai enemmän kuin toiset.

Minun murehtimiseni menevät kausissa. Välillä on oikeinkin hyvä ja tyytyväinen olo itseensä ja välillä taas ei. Yleensä kuitenkin tämä murehdinta on liitoksissa muuten henkisen hyvinvoinnin tasoon. En sanoisi, että olisin koskaan jäänyt kotiin pelkästään huonon ulkonäköpäivän takia, mutta muuten henkisen kurjan olon takia kyllä. Ja minusta se on ihan oikein. En halua lähteä "pitämään hauskaa" kavereiden kanssa jos ei siltä tunnu, pilaisin murjottamisella vain muidenkin illan.

Mitä skeneen tulee, niin kyllä, tunnen oloni huomattavasti itsevarmemmaksi tummissa ja melko näyttävissä vaatteissa. Jos on aamulla ehtinyt pukea vain tavalliset farkut ja hupparin, niin koko päivän kyllä yrittää vain kadota massaan, ettei kukaan vain huomaisi. Toisaalta tässä skenessä on myös niitä tyylipoliiseja, joiden mielestä ainoat hyväksyttävät tyyliin kuuluvat vaatteet ovat lip servicen kokoelmat ja korsetti. Jos pukeudut jotenkin muuten et ole mitään. Onneksi ikä on jo opettanut, että niistä ei kuitenkaan tarvitse välittää, mutta nuorempana pukeuduin joihinkin vaatteisiin siksi, että täytyy, eikä siksi, että pidän niistä vaatteista.

Omalla kohdallani vaikutus on aika suuri. Niinä päivinä kun en oo jaksanut panostaa yhtään siihen miltä näytän, on olokin sen mukainen. Hyvällä mielialalla se ei juurikaan muuta tilannetta, huonolla se saa itsetunnon laskemaan pahasti pakkasen puolelle. Taas niinä päivinä kun jaksaa nähdä vaivaa; hyvällä mielialalla tuntuu siltä kun oisin jumalatar, huonolla lopputulos on sama kuin hyvällä mielialalla ilman meikkiä.

Haluaisin sanoa, että koska olen saanut mediakasvatusta, minut on koulutettu kriittisyyteen useammassa eri oppilaitoksessa ja olen piru vie käynyt useammankin kurssin joiden nimessä esiintyy termi "mediakriittisyys" niin olisin jotenkin sen yläpuolella, etten ahdistuisi median luomista mielikuvista. Tai että olisin niin gootti että olen tuollaisten valtavirtakauneusihanteiden yläpuolella/alapuolella/etelässä/lännessä/muuten vain ihan tosi eri mieltä. Ja katinkontit. Siitä huolimatta, että tiedän että mainosten ihkubeibet ovat kaikkea muuta kuin realistisia niin kyllä minä itseäni niihin vertaan. Ja väistämättä siinä vertailussa myös häviän.

Massiiviset ulkonäkökriisit ei ainakaan tässä osoitteessa pahemmin kurssisuorituksia syynäile. Vaikka miten tietäisi että miten ne mainokset tehdään ja kuinka paljon niitä kuvia muokataan, niin kyllä sitä useasti löytää itsensä toivomasta, että itseään voisi photoshopata. Plastiikkakirurgia kun tuntuu vielä aika radikaalilta.

Toki mediakasvatus on tärkeää, ja ilman sitä olisivat kriisini kenties vielä suurempia, mutta immuuniksi sekään ei valitettavasti ketään tee.

Parhaimpina päivinä olen keskiverto. Huonoimpina suohirviö. En ole kauhean kova laittautumaan. En meikkaa ja vaatekaappini perustuu mustan värin ohella suurimmaksi osaksi käytännöllisyydelle. Toisaalta kadehdin näyttäviin goottihameisiin, tiukkoihin korsetteihin ja kaikenmuailman releisiin ja häpäkkeisiin sonnustautuneita ihmisiä, mutta en tunne oloani yleensä kotoisaksi näyttävissä vaatteissa. Toisaalta aina tulee hyvä mieli ja itsetuntoon lisää pojoja niinä päivinä kun räkäisten maihareiden sijaan vetää jalkaan Nyyrikit, vääntää tukan nutturalle ja kauhtuneen villapaidan sijasta valitsee vaikka siistin kauluspaidan. Että ehkä sitä omaa itsetuntoa voisi ruokkia tuollaisilla pienillä jutuilla vähän useamminkin, laiskuudestaan huolimatta.

Lainaus: groomeri

En sanoisi, että olisin koskaan jäänyt kotiin pelkästään huonon ulkonäköpäivän takia, mutta muuten henkisen kurjan olon takia kyllä. Ja minusta se on ihan oikein. En halua lähteä "pitämään hauskaa" kavereiden kanssa jos ei siltä tunnu, pilaisin murjottamisella vain muidenkin illan.

Tämä totta minunkin kohdallani.