Haluaisin sanoa, että koska olen saanut mediakasvatusta, minut on koulutettu kriittisyyteen useammassa eri oppilaitoksessa ja olen piru vie käynyt useammankin kurssin joiden nimessä esiintyy termi "mediakriittisyys" niin olisin jotenkin sen yläpuolella, etten ahdistuisi median luomista mielikuvista. Tai että olisin niin gootti että olen tuollaisten valtavirtakauneusihanteiden yläpuolella/alapuolella/etelässä/lännessä/muuten vain ihan tosi eri mieltä. Ja katinkontit. Siitä huolimatta, että tiedän että mainosten ihkubeibet ovat kaikkea muuta kuin realistisia niin kyllä minä itseäni niihin vertaan. Ja väistämättä siinä vertailussa myös häviän.
Massiiviset ulkonäkökriisit ei ainakaan tässä osoitteessa pahemmin kurssisuorituksia syynäile. Vaikka miten tietäisi että miten ne mainokset tehdään ja kuinka paljon niitä kuvia muokataan, niin kyllä sitä useasti löytää itsensä toivomasta, että itseään voisi photoshopata. Plastiikkakirurgia kun tuntuu vielä aika radikaalilta.
Toki mediakasvatus on tärkeää, ja ilman sitä olisivat kriisini kenties vielä suurempia, mutta immuuniksi sekään ei valitettavasti ketään tee.
Parhaimpina päivinä olen keskiverto. Huonoimpina suohirviö. En ole kauhean kova laittautumaan. En meikkaa ja vaatekaappini perustuu mustan värin ohella suurimmaksi osaksi käytännöllisyydelle. Toisaalta kadehdin näyttäviin goottihameisiin, tiukkoihin korsetteihin ja kaikenmuailman releisiin ja häpäkkeisiin sonnustautuneita ihmisiä, mutta en tunne oloani yleensä kotoisaksi näyttävissä vaatteissa. Toisaalta aina tulee hyvä mieli ja itsetuntoon lisää pojoja niinä päivinä kun räkäisten maihareiden sijaan vetää jalkaan Nyyrikit, vääntää tukan nutturalle ja kauhtuneen villapaidan sijasta valitsee vaikka siistin kauluspaidan. Että ehkä sitä omaa itsetuntoa voisi ruokkia tuollaisilla pienillä jutuilla vähän useamminkin, laiskuudestaan huolimatta.
Lainaus: groomeri
En sanoisi, että olisin koskaan jäänyt kotiin pelkästään huonon ulkonäköpäivän takia, mutta muuten henkisen kurjan olon takia kyllä. Ja minusta se on ihan oikein. En halua lähteä "pitämään hauskaa" kavereiden kanssa jos ei siltä tunnu, pilaisin murjottamisella vain muidenkin illan.
Tämä totta minunkin kohdallani.
Penguins are cool.