Gootti.net

Itse joskus pienempänä olen kirjoitellut kirjeitä. silloin toiset kirjoittelivat tyyliin vajaan yhden sivuisia kirjeitä ja itse halusin kirjoittaa kunnon romaaneja ja pohtia asioita. Jotenkin on vaan kaverit jääneet. Sähköpostiakin olisi ihan kiva kirjoittaa, mutta siinä kirjeessä on vain joki se juttu....se on muisto jota voin pitää kädessä. Kirjeenvaihto pitäisi tuoda taas pinnalle. Kaiketi olen niin hullu että ei minulla ole kavereita, tai toinen vaihtoehto on että silloiset kaverit olivat väärää laatua....

Lainaus: DeathMask

Kaiketi olen niin hullu että ei minulla ole kavereita, tai toinen vaihtoehto on että silloiset kaverit olivat väärää laatua....

Minä vähän luulen, että se on tuo jälkimmäinen vaihtoehto. Tai no, jokainen on varmasti omalla tavallaan vähän hullu, mutta jos se sisällä vellova hulluus karkoittaa joitain ihmisiä pois, he eivät todennäköisesti sitten ole ihan samalla aaltopituudella kanssasi. Uskon, että kaikille ihmisille löytyy ystävä, kun vaan jaksaa etsiä. Sellainen, jonka kanssa on yhteisiä asioita, ja molemmilta löytyy sitä samaa hulluutta

Oikeastaan olisi todella kivaa kirjoittaa taas oikeita kirjeitä (joskus pienenä tuli harrastettua kirjeenvaihtoa), mutta ei ole kauheasti sellaisia joille kirjoittelisi. Kaveritkin asuu sen verran lähellä... Enkä suoraan sanoen usko että kukaan välttämättä mitään kirjettä kaipaisi.

Ala-asteella oli paljonkin kirjekavereita. Omassa luokassa, sen ulkupuolella ja ulkomaillakin muutama. Ehdottomasti rakkain kirjekaveri oli yhden luokkalaisemme apuopettaja (tyttö oli sokea). Me ystävystyttin ja alettiin kirjotella, kirjoteltiin pitkään sen jälkeenkin, kun siirryin ylä asteelle ja lukioon. Kirjeenvaihto loppui kun olin n. 18 vuotias. En tiedä miksi, jättikö hän kirjoittamisen vai minä. En ole kuullut naisesta neljään vuoteen mitään, en tiedä onko hän edes elossa enää, ja se on surullista. Enkä ole itsekään kirjoitellut kirjeitä vuosiin, vaikka monta kertaa on mieli tehnyt. Ei vain ole ollut ketään jolle kirjoittaa. Postikortteja on tosin viie aikoina tullut kirjoitettua sitäkin enemmän, ja jo sekin piristää päivää kummasti.

Kaikki vaan pykää perhettä ja elämää ympärilleen, ottaa lainaa ja rakentaa taloja ja niin edelleen. En minä kuulu tuohon porukkaan. Tuskin tulen ikinä kuulumaankaa, en pidä lapsista niin hirveästi. Menettelevät jos ovat hiljaa tai ovat isompia ja mikä tärkeintä jonkun muun.

Itse kirjoitettu kirje on jotakin erilaista. Se kertoo kirjoittajastaan enemmän kuin mikään muu. Rivien välistä voi myös lukea omaa tarinaansa, kaikkea ei ole eikä tarvitsekaan ilmaista sanoin. Kirjeestä näkee heti onko kirjoittaja ollut iloinen vai allapäin kirjoittaessaan. Rakastan kirjeitä, ja minulla onkin vielä kaikki jo mainitsemani kirjekaverin kirjeet tallella ja aina silloin tällöin lueskelen niitä uudelleen ja uudelleen.

Minä tahtoisin kirjeystävän... Tiedän, että tämä ei ehkä ole oikea paikka tälle, mutta luulen, että täältä saattaisi tavoittaa helpommin omantyyppistä- ja ikäistä porukkaa, joten jätänpä tähän pientä ilmoituksentynkää.

Eikös olisikin ihanaa löytää se kadotettu tunne, kun kirjekuori tupsahtaa ovimatolle täpösenään sanoja Ystävältä? Joku joskus sanoi minulle, että kaikilta ihmisiltä voi oppia jotakin uutta ja ihmeellistä. Minä tahtoisin oppia jotakin juuri sinulta! Ystäviä ei ole koskaan liikaa ja paperin kautta käyty keskustelu, sanojen leikki, on hienompaa kuin tylsät sähköpostit ruudulla. Tietokone tappaa persoonallisuuden, joten tahdon hiukan enemmän...

Minä tässä hei, yltiöoptimistinen neiti, joka ei osaa matemaattisia yhtälöitä eikä innostu urheilun tuijottamisesta tv:stä käsin, vaan lähtee mieluummin lenkille koiriensa kanssa pohtimaan omia ajatuksiaan. Olisi hurjan veikeää löytää jokunen ihminen, joka malttaisi kuunnella mietteitäni elämästä ja ongelmista ja arjesta ja kaikesta hömpästä, ja jotka mielellään jakaisivat omia aatoksiaan minun kanssani. Siis toisin sanoen: etsin kirjeystävää, joka osaa keskustella mistä tahansa ja mielii saada uusia tuttavuuksia. Minulla ei ole montaa kriteeriä sinua ajatellen, tuleva kirjeystäväni. Oikeastaan toivon vain, että nautit kirjoittamisesta samoin kuin minä ja että kirjeenvaihtomme jatkuu vielä ensimmäisten kirjeiden jälkeenkin. Ikäsi on vain numero, joka vaihtuu uuteen vuosittain; sillä ei ole merkitystä. Persoona merkitsee enemmän.

Minä en osaa soittaa mitään instrumenttia, enkä ole kovin hyvä matematiikassa. Minä en harrasta penkkiurheilua, enkä pidä valehtelemisesta. Minä en osaa olla kirjoittamatta, joten kirjepaperini loikkivatkin malttamattomina laatikossa, jotta pääsisivät hyötykäyttöön! Monia asioita minä en ole, mutta tässä silkkaa faktaa: olen 23 vuotias keijukaislapsi, joka kärsii jatkuvasta Peter Pan-syndroomasta. Opiskelen ravintola-alaa ja viikonloppuisin teen osa-aikatyötä, unirytmi on toisinaan kovasti päälaellaan... En harrasta mitään kovin erityistä, mutta pieniä, kivoja asioita kuitenkin. Luen paljon kaikenlaista, pidän kirjoittamisesta (lähinnä kirjeet ja päiväkirjat), hoidan eläinkatrastani (kolme koiraa ja hiirulaiset, syksyllä myös frettivauva), lenkkeilen, matkustelen tilaisuuksien mukaan, neulon syksyisin, teen ruokaa ja haaveilen... Minut saa helposti yllytettya mitä hulluimpiin asioihin, joista esimerkkinä on viime kesänä hyppäämäni benji-hyppy. Pidän monista pienistä asioista, kuten eläimistä, kirjepapereista, rauhallisista iltahetkistä, viherkasveista (minulla on sitruuna, chili, rahapuu ja eräs tuntemattomaksi jäänyt laji) mustavalkoisista postikorteista, tanssimisesta (joskaan en ole sitä harrastanut ikinä, mutta se on silti hauskaa), kirjoista, suklaasta, musiikista, metsistä ja postin saamisesta. Aivot nollaan mielusti netin tahi playstationini seurassa, nuo pienet paheeni...

Itse kirjoitan aina useamman sivun verran, yleensä ihan vain omasta arjesta ja sen kummallisuuksista, ja joskus laitan kuoreen jotain pientä yllätystä piristämään toisen päivä. Haluan ilahduttaa ihmisiä. Arvostan pitkiä kirjeitä ja kykyä ajatella, myös luovuus on aarre. Toivottavasti ajattelet samoin...? Yritän aina vastata kirjeisiin kohtalaisen nopeasti, eli et joudu odottamaan kirjeitäni kuukausitolkulla, ellei jotakin maata mullistavaa satu tapahtumaan. Joskus mieli on sekaisin, ja silloin kynä ei pysy kädessä.

Pallo jääköön sinulle! Odotan toiveikkaana... Älä kuitenkaan sulje tätä ilmoitusta heti ajatellen tämän olevan yksi muiden joukossa; sitä tämä ei ole, eihän? Parhaimmassa tapauksessa voimme löytää toisistamme ystävän, eikä meillä ole muuta menetettävää, kuin postimerkin hinta. Pistä viestiä tulemaan, niin annan osoitteeni.

Odotus palkitaan...

decamerone@suomi24.fi

En ole aikoihin kirjoittanut kunnon kirjeitä!

Voi, minullekin saisi joku kirjoittaa
Pitkiä ihania kirjeitä. Olen aika syvämietteinen ihminen, joten jos joku haluaa jutella syvimmistä sielun saloista ja elämän suurista kysymyksistä,
olen valmis kuuntelemaan.

Ja kyllä osaan keskustella myös tavallisista asioista, en ole tylsämielinen tosikko
Kirjeitä kirjoittaessa ei joskus livenä vaivaava ujouteni haittaisi..

Kirjotin juuri englanniksi perinteisen kirjeen saksalaiselle ystävälleni

Oi, mainiota. Perinteisissä kirjeissä on jotain tietynlaista henkilökohtaisuutta, ja kustomoinnin + askartelun mahdollisuus on lievästi suurempi kuin e-maileissa; ei sitä voi laittaa pieniä, konkreettisia yllätyksiä sähköisenä liitetiedostona. Kirjoittelen jonkin verran, mutta uusille kirjeystäville olisi tilaa.

Eli mikäli kiinnostaa raapustaa 25-vuotialle, glamourinnälkäiselle naishenkilölle, joka kirjoittaa pitkiä, koristeellisia ja naurunpyrskäyksiä kirvoittavia kirjeitä, voi heittää aluksi vaikka sähköpostia profiilini kautta.

Minulla oli kirjekavereita viimeksi ala-asteella. Se oli mukavaa. Harmi vain että se on jääny. Yläasteella tosin vielä parhaan kaverini kanssa läheteltiin paaljon kirjeitä silloin kun se joutui aina kesäisin menemään 2 viikoksi mummolaan eikä oikeen muuten voitu pitää yhteyttä. Minulla on kirjeitä paljon tallella ja niitä on aina mukava sillon tällön lukia jälkeenpäin.

Voi, olisi niin ihanaa saada kirje, jonka eteen joku on oikeasti nähnyt vaivaa, eikä aina vain niitä kahden sanan sisällöttömiä tekstiviestejä ja sähköpostiviestejä, joista on tullut lähinnä vain automatisoitunut pakko!
Puoli vuotta sitten aloitin kirjoittamaan kirjeitä isäni vanhalle kummitädille, joka on aina lapsuudessani ollut minulle kuin oikea isoäiti.:> Kuulostanee eriskummalliselta, mutta koska en oikein kyseisen henkilön kanssa osaa puhua puhelimessa, kirjoitan hänelle kirjeitä sen sijaan. Ikävä kyllä, hän kykenee vastamaan kirjeisiini kovin harvoin.
Itse kirjoittelisin mielelläni enemmänkin kirjeitä, jos vain olisi joku jolle kirjoittaa.