Gootti.net

Tuollainen "kirje itselle" löytyy myös minulta, taisi olla ysiluokan tai lukion alun tehtävä. Löysin sen itse asiassa pari kuukautta sitten, ja rohkeutta riitti myös sen avaamiseen ja lukemiseen. Eipä voi sanoa muuta kuin että aika outoa lukea omia ajatuksiaan vuosien takaa, samat ideat kyllä pyörii päässä edelleen mutta eipä sitä olisi uskonut että oma teksti voi tuntua niin vieraalta.

^mä ajattelin ehdä tuollaisen nyt ja avata sen sit kun muutan pois kotoo..et avaisin sen kirjeen ekana päivänä kun olen omassa kodissa. Mä oon tehnyt tommosen jo kerran ennenkin, yläasten alussa kirjoti ja ysin lopussa sen sai avata.

Tykkään kirjottaa kirjeitä, jossain välissä harrastin sitä paljonkin, nyt se on jokseenkin jäänyt, mutta on se aina kiva saada jonkun itse kirjoittama kirje. Siinä vaan on tietty viehätys ja kun näkee sen toisen käsialan ja noin niin se vaan on ri asia kuin lukea vaikkapa sähköpostia.

Ärsyttää suunnattomasti, kun ei ole ketään kenelle kirjoittaa =< Olisi niin ihanaa kirjoitella taas jonkun kanssa, mutta tuntuu, että kaikki lopettavat enemmin tai myöhemmin, pahoittelevat ja lupaavat pitää yhteyttä mailitse... Loppujen lopuksi se kaatuu siihen, kun en jaksa kirjoittaa maileja, joten sekin sitten jää.
Mä löysin viime viikonloppuna itelleni kirjoittaman kirjeen... Kirjoitin sen, kun olin 8-vuotias Kyllä siinä itku tuli silmään, kun sitä luki. Miten sitä onkin joskus voinut olla niin... sinisilmäinen? Ajattelin taas kirjoittaa kirjeen itselleni ja avata sen sitten, kun olen saanut yliopiston loppuun (Eli en lue sitä sitten varmaan koskaan =D)

Lainaus: raavittu

Ärsyttää suunnattomasti, kun ei ole ketään kenelle kirjoittaa =< Olisi niin ihanaa kirjoitella taas jonkun kanssa, mutta tuntuu, että kaikki lopettavat enemmin tai myöhemmin, pahoittelevat ja lupaavat pitää yhteyttä mailitse...

Kirjeen kirjoittajat tuntuvat tosiaan olevan katoava kansa. Itsellekin useasti käynyt niin, että kirje kaveri pyytää että pidettäs yhteyttä mailitse, syynä siihen on millon mitäkin: yleisin taitaa olla se että postimerkit on niin kalliita. Mutta mulla kans kaatuu se yhteyden pito tohon, maili yksinkertasesti on niin tylsä, ja niin.. persoonaton. Vaikka, saa siitäkin mielenkiintosilla sanavalinnoilla, ja omaperäsellä tyylillä tuoda asiat ilmi, varsin mielenkiintoisenkin luettavaa. Mutta minä en jaksa naputella mailia. Se on vaan niin.. en tiedä. Puuduttavaa hommaa. Mailaaminen ei oikein ole minulle koskaan iskenyt. Minä olen aina kirjoittanut mieluummin käsin, oli sitten kyse mistä hommasta tahansa. Tässä jonkin aikaa sitten suunnittelin kiroittavani kirjan käsin, sellaselle hienolle paperille, sulkakynällä ja sellasella musteella, ja hienolla käsialalla, mutta en mä oo vielä saanu mitään aikaseksi. Mulla on vähän ollut idean puutetta. Tai siis, sellasen hienon kirjan pitäs olla täydellinen. Aihe pitäs olla tyyliin sopiva ja se pitäs olla kirjotettu niin ettei sielä ole mitään virheitä, ei asia- eikä kirjoitusvirheitä tai mitään muutakaan. Ja mä en ole sitten oikein tiennyt että mistä sitä kirjottaisi. Itsekritiikki ottaa vallan vähän turhankin useesti. Mut ennen kun eksyn aiheesta yhtään enempää niin piste tähän, kas näin.

Ala-asteella minulla on monia kirjekavereita, joista yhden kanssa ystävystyin niin hyvin, että vierailimme toisillamme yökylässä. Yhteydenpitomme kuitenkin lopahti yläasteelle mentäessä, en tiedä miksi. Sen muistan, että hän oli menossa huonoille teille jo niin nuorena, muun muassa ryyppäämistä 12-vuotiaana sekä epätietoutta, onko tullut sammuneena raiskatuksi. Yritin parhaani mukaan antaa hänelle neuvoja ja tukea, mutta kun en itse moisia harrastanut enkä nykyäänkään tuolla mittakaavalla, niin en ollut tarpeeksi "cool" hänelle. Mutta tiedä häntä. Voin vain spekuloida asiaa enkä allekirjoita, että hän on tuollainen tänä päivänäkin.

Pienenä oli hauska kirjoittaa kirjeitä, ja ajan myötä oikeinkirjoituksenikin parani. Ihan oikean kirjeen kirjoitin viimeksi toissa ystävänpäivänä ystävälleni. Kirjeessä kerroin hänelle, kuinka rakas hän on ja mitä tutustumisemme (kesä 2006) merkitsi minulle. Enää minusta ei silti taitaisi olla kirjekaveriksi, koska olen aikuistumisen vaaravyöhykkeellä, ettei minulla muka ole tarpeeksi aikaa. Ehkäpä olen muuttumassa myös laiskempaan suuntaan, etten viitsi nähdä vaivaa ystävyyden rakentamiseen kirjeiden kautta. Se jos mikä on tylsää.

Taitaa olla parisen vuotta aikaa siitä kun kirjoitin kirjeen, tosin kirjoitin sen koneella jo ihan senkin vuoksi, että halusin tekstiin hienon goottimaisen fontin. Tämän kirjeen kirjoittaminen oli mukavaa ja vielä mukavampaa siitä teki kun sulattelin kuoreen viininpunaisen vahasinetin, aivan kuin keskiajalla tehtiin. Tällainen kirje on tavallista kirjettä jollain lailla 'arvokkaampi', niin lähettäjälle kuin vastaanottajallekin.

Jos joskus vielä kirjoittelen kirjeitä, laitan jokaiseen takuulla sinetin.

Minusta olisi mukavaa kirjoitella kirjeitä, mutta jostain kumman syystä kukaan ei halua kirjoitella minulle... Minulla on ollut muutama kirjekaveri, mutta kaikki on lopettaneet kirjoittelun siinä parin kuukauden sisällä ilmoittamatta siitä minulle. Tästä johtuen en ole hirveästi kirjoitellut kirjeitä.

Minä harrastelen paljon kirjeiden kirjoittamista. Parille ulkomaalaiselle on tullut kirjoiteltua ja olisi mukava kirjoitella ihan suomalaisillekkin. Mistähän nykyään löytyy edes innokkaita kirjeen vaihtajia

Lainaus: Riddler

kirje kaveri pyytää että pidettäs yhteyttä mailitse, syynä siihen on millon mitäkin: yleisin taitaa olla se että postimerkit on niin kalliita.

no huh... jos tää ei oo tyhmä syy, niin en oikeesti tiiä mikä ois Postimerkki kuitenkin maksaa sen 70 senttiä, kyllä siinä saa mielestäni olla aika perkeleen monta kirjeystävää ennenkun homma käy kalliiksi 0__o

Juu. Mikään ei voita kunnon etanapostia. Kirjottelen tälläerää kahden kirjeystävän kanssa. Toinen asustelee Englannissa ja toinen ihan Suomessaa, mutta suhteellisen kaukana. Kirjeenvaihto on ihana harrastus. Ja esimerkiksi toinen näistä mainitsemistani kirjekavereistani on ehkä paras ystäväni. En kerro kenellekkään niin paljon itsestäni kuin hänelle, sillä kirjeessä on paljon helpompi "puhua" vaikeammistakin asioista. Aloitimme kirjoittelun noin viisi vuotta sitten ja olemme tavanneet kerran, eikä kummallakaan ole varmaan edes käynyt mielessä kirjoittelun lopettamista tai siirtymistä sähköiseen yhteydenpitoon...