Julkaistaan 6.4.2012
Saksalainen :Wumpscut: (www.wumpscut.de) laittoi nettiin katsottavaksi uuden "Women and Satan First" -studioalbuminsa kansitaiteen. Yhtyeen taustavoiman, Rudy Ratzingerin, bändinsä Facebook-profiilissa julkaisema kuva joutui sensuroiduksi, sillä kuvassa nähdään kolme alastonta naisihmistä piirittämässä sarvipäistä hahmoa. Albumi ilmestynee huhtikuussa useana eri painoksena, joista erikoisinta :Wumpscut: kutsuu nimellä Satanbox. Se sisältää uuden albumin ja bonuslevyn, bändipaidan, julisteen, kalenterin, tarran, postikortin, ommeltavan hihamerkin ja kaksi eri kansilehtistä. Bookleteista pienempi on mitoiltaan 12×12 senttimetriä ja luksuslehtinen 21×21 senttimetriä.
Julkaistiin 4.12.2011
Roomalainen goottibändi Date at Midnight (www.dateatmidnight.com) julkaisi joulukuun alussa parin vuoden levytystauon päätteen: "No Love" -albumin. Sen julkaisi ranskalainen Manic Depression Records. Levyllä kuullaan yhteensä 11 uutta biisiä,. Se nauhoitettiin, miksattiin ja masteroitiin Valerio Fisikin valvonnassa Hombrelobo Studiossa, paitsi rumpuraidat Wolf Recording Studiossa. Yhtye juhlisti levynsä ilmestymistä pari viikkoa sitten soittamalla keikan Pariisissa. Bändi ottaa vastaan keikkatarjouksia. Vuonna 2007 perustettu Date at Midnight on urallaan levyttänyt yhden omakustanteisen EP-levyn ennen tätä "No Love" -debyyttialbumia.
Julkaistaan 9.1.2012
Unkarilainen Advoxya Records yhdessä yhdysvaltalaisen DSBP:n kanssa tuuttaa esiin remix-albumin "Made In Remix". Se kuuluu Proyecto Crisikselle, jonka biisejä on päässyt tulkitsemaan muun muassa Hocico, Amduscia, Punto Omega ja Terrorfrequenz. Yhteensä 16 raitaa sisältävä albumi tarjoaa pisimmillään kuusiminuuttisia, mutta pääosin neliminuuttia biisirykäisyjä. Soittoaikaa kertyy yli 74 minuuttia. Albumi julkaistaan parin viikon päästä. Proyecto Crisis valmisi edellisen studioalbuminsa "Made In Chile" vuonna 2009. Bändin tuotantoa voi käydä kuuntelemassa sen MySpace-sivuilla.
Julkaistaan 2.1.2012
Kolumbialainen levy-yhtiö Black Leather Records tulee julkaisemaan tammikuussa 2012 uuden studioalbumin suojatiltaan Zicolta. Zicon uusi kuudesta biisistä koostuva kiekko on nimeltään "Broken Mind". Se aiotaan pullauttaa ihmisten ilmoille ensi viikon maanantaina. Elektronista haketta sisältävä "Broken Mind" on yhtyeen ensimmäinen mainitsemisen arvoinen levyjulkaisu. sen soittolistalta löytyvää antia on ripoteltu kuunneltavaksi Black Leather Recordsin nettisivuille. Zicon "Broken Mind" on instrumentaalinen levyjulkaisu.
Julkaistaan 30.1.2012
Italialainen levy-yhtiö EK Product kertoi lokakuussa napanneen venäläisen EBM-yhtyeen, joka toimii nimellä Grandchaos (www.grandchaos.be), pääasiassa vanhan oppikunnan EBM:ää sisältävään bändikokoelmaansa. Grandchaoksen taustalla vaikuttaa 1980-luvulla toimineen Ivanovitch Dlo -yhtyeen Tcheleskov Ivanovitch. Se toimi vuosikymmenen ajan ja levytti monisyistä elektronista musiikkia. Grandchaos perustettiin myöhemmin Ivanovitchin sooloprojektiksi. Sen nimissä on kuultu aineistoa viimeksi neljä vuotta sitten, kun "Open Source" tuotiin esiin. Nyt on vuorossa "Rumours Of My Life". Se julkaistaneen Euroopan mailla tammikuussa 2012. Levyllä kuullaan vierailevana artistina Jacky Meurissea.
Kuvassa albumin etukansi
Ruotsalainen elektronista ja EBM-musiikki tekevä Chaos All Stars (www.chaosallstars.com) pyrkii julkaisemaan erikoisen covereiden kokoelman, jonka soittolistaa tullaan täydentämään sitä mukaa kun uusia biisejä coveroidaan. Chaos All Starsin "Neverending Coverage" ei sisällä kappalerajoitusta. Sille aiotaan purkittaa vastaisuudessakin uusia biisejä sellaisilta artisteilta, joita bändin jäsenet fanittavat, tai jotka ovat yhtyeelle muuten merkityksellisiä. Levyn jakelu aiotaan antaa kaikkien hoidettavaksi ja jos levy tekee myyntivoittoa, se aiotaan välittää hyväntekeväisyyteen.
Kuvassa singlen kansitaide
Bryan Blackin ja Oly Grassetin muodostama elektronisen musiikin tekijä Motor (www.wearemotor.com) tulee julkaisemaan seuraavan "Man Made Machine" -albuminsa Depeche Moden Martin L. Goren laulannalla tähditettynä. Albumilta lohkaistiin edellisen viikon puolella musiikkivideo singlekappaleeseen "Man Made Machine". Timothy Saccentin ohjaaman videon voi katsoa tämän uutisen lopusta. "Man Made Machine" -singlellä kuullaan kaksi eri Motorin tekemää versiota sen nimikkobiisistä, sekä remixin Black Asteroidilta, Radio Slavelta ja Chris Liebingiltä. Myös uusi musiikkivideo sisältyy levyyn.
Julkaistaan 31.12.2011
Englantilainen rytmiryhmä Goteki (www.goteki.co.uk), joka kutsuu edustamaansa musiikkilinjausta death electroksi, suunnittelee julkaisevansa kuluvan vuoden viimeisenä päivänä ilmaisen EP-levyn. Bändi on lisäksi tehnyt omalaatuisen ratkaisun päätettyään ladata nettiin koko julkaisukataloginsa korkealaatuisena MP3-tavarana. Kaikki Gotekin julkaisemat äänitteet voi ladata suoraan bändin nettisivuilta. Gotekin musiikkiin tykästyneet tahot voivat halutessaan tehdä rahalahjoituksen bändin PayPal-tilille. Joulukuun 31. päivä ilmestyy uusi ilmainen digilevy, EP-kiekko "Disco Muerte One, Under Desert Stars". Se on ensimmäinen neljästä ilmaisesta remix-rykäisystä.
Julkaistaan 1.1.2012
SkullLine/Audioglobe tulee julkaisemaan tammikuussa 2012 albumin "Kooperation Und Freundschaft". Se on Argentumin uusi 19 biisistä ja 74 minuutista koostuva levy. Kiekon CD-versio ilmestyy kappalemäärältään rajoitettuna 500 kopion painoksena, jonka kappaleet on käsin numeroitu. Levy sisältää neoklassista ja neofolk-musiikkia akustisine kitaroineen ja entistä Argentumin tuotantoa useammin esiintyvine laulukuvioineen. Albumin anti muistuttaa ajoittain Ordo Rosarius Equilibrion ja Spiritual Frontin varhaista tuotantoa. Levyllä kuullaan bändin oman tuotannon lisäksi yksi coveri ja useita vierailevien muusikkojen avulla nauhoitettuja kappaleita.
Julkaistiin 24.6.2011
Yhdysvaltalainen The Machine in the Garden (www.tmitg.com) julkaisi kesäkuun lopussa pääasiassa digitaalisesti saatavilla olevan studioalbumin "Before and After the Storm". Bändi tarjoaa joulun kunniaksi albuminsa alennettuun hintaan nettikaupassaan: alennuskoodilla GOTHCEMBER voi saada tilauksen loppusummasta viidenneksen pois. Albumin digitaalinen vaihtoehto sisältää PDF-formaatissa olevan tulostuskelpoisen kansilehtisen, sekä erillisen tiedoston, jolla voi tulostaa CD-levyn päälle kansitaiteen. "Before and After the Storm" -albumin kappalemäärältään rajoitettu CD-vaihtoehto ilmestyi kesäkuun 24. päivä vain 50 kopion suuruisena, käsin numeroituna ja signeerattuna painoksena.
Julkaistaan 9.1.2012
Unkarilainen elektronista musiikkia tekevä Nothing Nada julkaisee tammikuussa 2012 maanmiestensä johtaman Advoxya Recordsin avulla "Violence Nada" -albumin. Vuonna 2006 sivuprojektina aloittanut Nothing Nada tarjoaa nyt kuunneltavaksi tanssittavaa futurepoppia, jota useat vierailevat naisvokalistit säestävät. Advoxya Records katsoo, ettei bändin perusrakenne ole muuttunut: jos vuoden 2007 debyyttiplatta "Nicht Nichego" miellytti, tulee uusikin levy miellyttämään. Kakkosalbumi on ennakkotilattavissa Advoxya Recordsin nettikaupasta. Hieman yli 50 minuuttia kuunneltavaa sisältävä levy julkaistaan Euroopassa 9. tammikuuta. Aikaisempaa Nothing Nadaa on asetettu kuunneltavaksi sen MySpace-sivuille.
Alankomaalainen Delain tiedottaa uransa järjestyksessä kolmannen albumin saaneen nimekseen "We Are the Others". Se tullaan julkaisemaan ensi vuoden keväällä Roadrunner Recordsin kautta. Tukholmassa tuottaja Jacob Hellnerin kanssa nauhoitettu levy kertoo "ulkopuolisista", jotka poikkeavat massasta. Delain omistaa albuminsa heille, jotka ovat valinneet näyttää erilaiselta, toimia eri tavoin tai kulkea toista polkua kuin mitä heiltä odotetaan. Bändin naislaulaja Charlotte Wesselsin mukaan albumin nimi ja eräät levyllä kuultavat biisit ovat englantilaisen Sophie Lancasterin innoittamia. Erityisesti albumin nimikkobiisi kertoo Lancasterista, vuonna 2007 murhatuksi tulleesta goottitytöstä, joka yhdessä poikaystävänsä kanssa päätyi piestyksi vain pukeutumistyylinsä vuoksi.
Julkaistaan 20.1.2012
Norjalainen Apoptygma Berzerk (www.theapboffice.com) tulee julkaisemaan uusintapainoksen uransa ensimmäisestä virallisesta levyjulkaisusta, EP-kiekosta "Ashes to Ashes". Apoptygma Berzerkin ensimmäinen levy prässätään nyt 21 vuotta myöhemmin kappalemäärältään hyvin rajoitetuksi valkoiseksi vinyylilevyksi. Sen sisältä löytyy yksi bonusbiisi, jota ei julkaista muualla. Viisu on nimeltään "Wrack’em To Pieces". Se on live-esiintymisestä vuodelta 1991 nauhoitettu versio. Juhlalevy ilmestyy tammikuun 20. päivä. Sen kappalemäärä on 500 kopiota.
Kuvassa Aesthetische
Levy-yhtiö Alfa Matrix välitti tiedon kiinnittäneen Ambassador21:n sivuprojektin, Suicide Insiden, sekä brasilialaisen EBM-yhtye Aesthetischen omakseen. Vuonna 2005 Lontoossa perustettu Suicide Inside on Natasha ja Alexey Protasovin musiikkiprojekti. Se on uransa varrella julkaissut kolme studioalbumia ja valmistautuu nyt Alfa Matrixin tuella saattamaan "Homicide"-nimisen neloskiekkonsa ihmisten ilmoille. Kahden brasilialaismuusikon Aesthetische on vaikuttanut elektronisen musiikin rintamalla vuosien ajan, tosin ollut lähes vuosikymmenen naftaliinissa. Levytyssopimuksen avulla bändi julkaisee ensi vuoden varrella seuraavan "Powerswitch"-albuminsa.
Iconcrash-yhtyeen luotsaama ensimmäinen Ikonifest tarjoaa kiinnostavan läpileikkauksen kotimaisista electro, dark wave- ja synapopbändeistä. Iconcrashin Jaani Pehu selventää: Halusimme kutsua mukaan juuri ne tämän hetken soundimaailmaltaan kiinnostavimmat musiikintekijät, kuitenkaan vuoden vaihtumiseen kuuluvaa riehakasta juhlatunnelmaa unohtamatta. Samalla meille tarjoutui vastustamaton mahdollisuus bilettää paitsi lavalla myös DJ-kopissa ja tanssilattialla.
Julkaistaan 31.12.2011
Saksalainen martial industrialia tekevä Triarii (www.triarii.de) kertoo sen uusimman albumin tultavan julkaisemaan joulukuun viimeisenä päivänä Eternal Soulin ja Audiogloben yhteisprojektina. Yhden miehen yhtye tarjoaa "Exile"-nimisestä levystään kappalemäärältään rajoitetun erikoisversion, jonka painosmäärä on 2000 kopiota, ja jolla kuullaan yhteensä seitsemän uutta ja entuudestaan julkaisematonta biisiä. Levyllä kuullaan kolmessa biisissä Triariin perustajaa, Christian Erdmannia, laulajana. Muut biisit ovat pääosin instrumentaalisia. Ne nauhoitettiin Triariin päämajassa Saksanmaalla.
Julkaistaan 13.3.2012
Yhdysvaltalainen industrial-bändi Caustic (www.tellmeaboutmyuterus.com) tullee julkaisemaan ensi vuoden maaliskuussa kaksi uransa ensimmäistä albumia samojen kuorien välissä. Metropolis Recordsin nettikaupassa ennakkotilattavana oleva tuote julkaistaan 13.3.2012. Tuplalevyllä kuullaan debyyttialbumin "Unicorns, Kittens, & Shit" lisäksi "Booze Up and Riot" Levyt ilmestyivät alun perin vuosina 2006 ja 2007 levy-yhtiö Crunch Podin tuella. Albumien alkuperäispainokset on myyty loppuun.
Tallinnalainen alternative industrial coren tekijäksi itseään kutsuva Freakangel (www.freakangel.org) paljasti keskiviikkona levy-yhtiönsä Alfa Matrixin suulla kutsuvansa jossain vaiheessa ensi vuotta ilmestyvää albumia nimellä "Let It All End". Sen sisältämä materiaali perustuu Freakangelin jäsenten henkilökohtaisiin, tuhoaviin emootioihin, ja on sen vuoksi tekijöilleen vaikein luomus tähän mennessä. Äänitteen yksityiskohtia ei ole tähän mennessä paljastettu. Teoksen julkaissee belgialainen elektroniseen synkistelymusiikkiin erikoistunut Alfa Matrix. Debyyttialbumi "The Faults of Humanity" julkaistiin saman levymerkin tuella Euroopassa edellisen vuoden puolella.
Saksalainen goottimetallin lähettiläs Lacrimas Profundere (www.lacrimas.com), joka julkaisi viimeisimmän "Lips"-nimisen singlensä 11.11.2011, kuvasi sinkkukappaleeseen musiikkivideon. Se kuvattiin juuri ennen ryhmän ensimmäistä Etelä-Amerikan-kiertuetta. Klippi asetettiin hiljattain katsottavaksi rytmiryhmän YouTube-kanavalle. Sen voi tarkastaa myös tämän uutisen lopusta. "Lips" on asetettu digitaalisessa muodossa myyntiin kahdella uudella bonusraidalla ja tällä musiikkivideolla ryyditettynä. Singlen voi hankkia esimerkiksi iTunesista. Lacrimas Profundere valmistautuu nyt soittamaan uransa ensimmäisen keikkaputken Kiinassa. Se starttaa pian helmikuussa 2012 koettavan Espanjan-kiertueen jälkeen.
Kuvassa albumin kansitaide
Itävaltalainen levy-yhtiö Klanggalerie julkaisi hiljattain ilmaisen MP3- ja FLAC-formaatissa ladattavan kokoelma-albumin "Danza de Navidad". Se on ladattavissa suoraan täältä joulukuun viimeiseen päivään asti. Ladattavan paketin mukana tulee korkearesoluutioinen kansitaide. Joululevyllä kuultavat biisit ovat korkealaatuisia äänitteitä ja Attritionin tarjoamaa "Silent Night" -tulkintaa ottamatta lukuun kaikki biisit ovat yksinomaan tätä projektia varten nauhoitettuja. Attritionin lisäksi joulualbumilla kuullaan talviseen vuodenaikaan sopivaa musiikkia myös Der Blutharschilta, Andrew Lilliesiltä, Job Karmalta ja Section 25:ltä sekä muilta.