Gootti.net

Goottikaupat kommentoi, kehu, kritisoi!

Viimeksi päivitettiin goottikauppojen Totentanz ja Angels & Devils esittelysivuja.

Morticia

Tällä yrityksellä (Morticia) ei ole verkkokauppaa, eikä tuotteita voi tämänhetkisten tietojen mukaan tilata Internetin kautta.

Morticia

  • Morticialla ei nykyisin vaikuta olevan nettikauppaa, vaan ainoastaan perinteinen myymälä Helsingin Kampissa. Liike sijaitsee 4. kerroksessa.
  • Mortician ajankohtaisia kuulumisia voi löytää esimerkiksi yrityksen Facebook-sivuilta.

Morticia on toiminut vuodesta 1998 saakka. Sen tuotevalikoimaan kuuluu vaatteita, korsetteja, asusteita, koruja, hiusvärejä ja muita tuotteita esimerkiksi seuraavilta valmistajilta: Vixxsin, Poizen Industries, Banned, Burleska, Too Fast, Darkside sekä Affliction.

Morticia Shop

Aukioloajat

  • Ma–pe kello 11–19
  • Lauantaisin 11–18
  • Sunnuntaisin suljettu

Kommentit

Julkaisu Morticia on saanut yhteensä 35 kommenttia. Voit lähettää uuden kommentin julkaisuun kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

ella 16. päivä huhtikuuta 2007

Morticiaan on tullut uusia kenkiä.Vähän kevääseen/kesään kevyempiä kenkiä
ja vaatteitakin on tullut kevät-ja kesä valikoimaan.Verkkokaupasta puuttuu aika paljon tuotteita.

Petri 28. päivä heinäkuuta 2007

Mortician Oulun liikkeen sijainti on lisätty goottikaupat kartalla -palveluun. Yrityshän avaa liikkeensä Oulun ydinkeskustassa tänään lauantaina kello 12:00.

Joku 16. päivä syyskuuta 2007

Moneen morticiat ovat oikein auki kun tuolla nettisivuilla en ainakaa löydä mistää aukioloaikoja :/

Petri 16. päivä syyskuuta 2007

Ainakin Oulun Morticia on avoinna seuraavasti:

Ti-Pe klo 10.00–18.00
Lauantaisin klo 10.00–17.00

krst. 17. päivä syyskuuta 2007

eihän tuola mortician nettisivuilla ole taaskaan myynnissä lähes mitään tuotteita :o onko menossa jotku päivitykset taas?

Petri 17. päivä syyskuuta 2007

Ilmeisesti Morticia on päättänyt panostaa enemmänkin kivijalkamyymälöidensä tuotteisiin kuin nettikauppaansa. Sinänsä aika harmillista, mutta ehkä siihen tulee muutos mikäli viitsitte “pommittaa” yritystä lähettämällä heille palautetta asian tiimoilta.

Lydia 16. päivä joulukuuta 2007

Itse olen useammankin kerran vieraillut Kampin Morticiassa, ja on pakko täälläkin mainostaa: henkilökunta on ystävällisintä, mihin olen kaupoissa törmännyt. Eli jos jostakin tuotteesta on kysyttävää tms, niin ei muuta kuin Kampin rappuset ylös ja tiedustelemaan.

Lydia 24. päivä joulukuuta 2007

Kaverini yrittivät hommata minulle joululahjaksi lahjakortin Morticiaan. Sellaista ei kuulemma ollut (ainakaan Kampin liikkeissä tarjolla.) Onkohan tähän tulossa parannusta (vai onko Morticialta jotenkin mahdollisuus saada lahjakortteja)? Olisivat sen verran käytännöllisiä, että varmasti riittäisi kysyntää... – anteeksi tietämättömyyteni –

sanna 16. päivä maaliskuuta 2008

moi mistä näkee aukioloajat??

Petri 16. päivä maaliskuuta 2008

Hetkinen, sanoi Putkinen. Lähetin äsken sähköpostia Morticialle ja kyselin suoraan heiltä noita aukioloaikoja sekä Oulun että H:gin liikkeeseen. Parempi varmistaa yrityksen edustajilta itseltään nuo aukioloajat, ettei vaan mitään “musta tuntuu” -tietoa lähdetä levittelemään. Jos ja kun saan heiltä vastauksen, tulen lisäämään sen tähän Mortician esittelysivulle.

Henna 29. päivä syyskuuta 2008

Kyselisin semmosta, et onko Morticia auki lauantaisin? ja jos on niin miten pitkään. Itse olen menossa ens lauantaina käymään Oulussa ja Morticiassa olis tarkotus kävästä jos se sattus auki olemaan.

Petri 29. päivä syyskuuta 2008

En ole ihan varma, mutta saattaa olla käynyt niinkin köpelösti, että Oulun Morticia on suljettu lopullisesti. Keskustelupalstalta löytyy tietoja Oulun Morticiastakin, joten sieltä löytyy varmaankin ihan uunituoreet tiedot Oulun myymälän kohtalosta.

pirjo suoranta 17. päivä joulukuuta 2009

Haluaisin tiedustella mitä kuuluu tyttäreni jättämiin kenkiin joista piti saada hyvitys tai uudet kengät tilalle. Kengät ja kuitti ovat jätetty Kampin myymälään 13.11.09.

pipau 21. päivä joulukuuta 2009

Täällä ei varmaankaan kannata kysellä vaan ottaa yhteyttä suoraan liikkeeseen. (En usko, et kaupanpitäjät lukevat näitä sivuja aktiivisesti)

tipitii 18. päivä tammikuuta 2010

Nettimyymälästä tilatessa tilauksen seurantakoodi saapui sähköpostiin monta päivää sen jälkeen, kun olin jo vastaanottanut lähetyksen :P Ei mitenkään vaarallista, mutta vähän hutiloiden tosiaan taitavat tuota nettikauppaa pyörittää kun ottaa huomioon vielä naurettavan pienen tuotevalikoiman (jos nyt niitä toinen toistaan muistuttavia kenkiä ei oteta lukuun) ja vielä surkeammat maksuvaihtoehdot. Kun verkkomaksupainikkeet eivät syystä tai toisesta toimi niin siinähän kiukuttelet epäonnistuneen tilauksen kanssa vaikka viikon päivät.

III 26. päivä helmikuuta 2010

Olen samaa mieltä maksuvaihtoehdoista. Ainakin tilisiirto-mahdollisuus pitäisi ostajalla olla.

Raeg 01. päivä maaliskuuta 2010

Tilasin Morticialta saappaat, joiden tilausajaksi lupailtiin n. 3 viikkoa. Kuudetta viikkoa viedään ja kengistä ei vieläkään mitään havaintoa. Olen koittanut ottaa yhteyttä sähköpostitse saamatta vastausta (herätti muutenkin ihmetystä tuo ilmainen gmail-osoite asiakaspalvelumailina), ja puhelinnumeroa sai kyllä metsästää pitkään ennenkuin löytyi. Puhelinsoitostakaan ei mitään iloa ollut, sillä puhelimeen vastannut tyttö ei osannut sanoa oikein mitään siitä missä tuote menee ja milloin tulee. Toivottavasti saan edes rahani takaisin, oli kyllä iso pettymys varsinkin tuo että yhteyden saaminen yritykseen voi olla noin vaikeaa ja heidän puoleltaan en muuta dokumenttia ole tilauksesta saanut kuin sen automaagisen “olemme vastaanottaneet tilauksesi”-postin. :/

Kokemuksia 27. päivä huhtikuuta 2010

Täällä on huonoja kokemuksia toimitusajoista. Lupailtiin ensiksi 4 viikkoa, mutta taisi pari kuukautta mennä ennenkun tilaus sitten vihdoin saapui. Ottakaa yhteyttä kuluttajasuojaan niin saatte rahanne takaisin.

tilaaja 07. päivä syyskuuta 2010

joo samaa sarjaa omat kokemukset, sain “olemme vastaanottaneet tilauksen” ja mailin jossa sanottiin että “ensi viikolla lähtee” tuote tulemaan, no siitä viikosta on mennyt jo toinen eikä mitään näy tai kuulu.

Anna 13. päivä syyskuuta 2010

Oon useammankin kerran tilannut Morticiasta kenkiä, ja pisin aika jonka jouduin odottamaan, oli noin 4 viikkoa. Ainakin aiemmin on nettisivuillakin lukenut että kenkien toimitusaika noin 4 viikkoa.

Haaveilija 18. päivä huhtikuuta 2011

Kampin Morticia: Liikkeessä oli erittäin hyvä palvelu. En todellakaan ole ulkonäöltäni (43, harmaantunut, poplariasiakas) asiakasprofiiiliin sopiva, mutta sain erittäin yksilöllistä palvelua ja mieleiseni vaatteet.

Asiakas 22. päivä elokuuta 2011

Mortician tuotevalikoima on muuttunut todella kehnoksi. Kampin liikkeessä on myös todella ahdistava palvelu, vääriä ja vääränkokoisia vaatteita tuputetaan väkisin ostettavaksi. Olen todistanut liikkeessä myös tappelun omistajan puolelta. En suosittele.

Anna 23. päivä elokuuta 2011

Mullekin, isokokoiselle on siellä tyrkytetty XS-kokosia… Vieläkö siellä leikataan merkkilaput irti vaatteista? Viimeks käynyt kun liike oli Eerikinkadulla. Vai missä se nyt olikaan…

Liina 21. päivä syyskuuta 2011

Oletteko huomanneet, että Mortician tyyli on muuttunut pois goottikaupasta skenepikkutyttösöpöilykaupaksi kaikkine kissankorvapipoineen ja teddykarhuhuppareineen?
En ymmärrä mistä moinen, itse ainakin kartan kaukaa jokaisen korvallisen tavaran. Ei kuulu näkemykseeni goottityylistä.

Cybertyty 19. päivä joulukuuta 2011

Mortician sivuilla hehkutetaan että sinne on tullut enemmän 3XL:n vaatteita, mutta en niitä löytänyt Perjantaina… Myyjältäkin kysyin ja näytti tarjonnan ja nekinn oli samoja mitä aikasemmin… Yirtti sen jälkeen tyrkyttäää jotain one-size hametta jota olin aikasemmin kokeillut ja se ei sillonkaan mahtunut päälleni.. Muutenkin Mortician tarjonta on suppeaa :/ ainota vaatteet jotka mulle siitä liikkeestä mahtuu päälle löytyy miesten puolelta… ja Liinan kanssa samaa mieltä! sen ymmärrän et siel myyää gootti ja cybergootti tavaraa mutta lolita yms. vaatteet kuuluu minusta ihan toisenlaiseen liikkeeseen

wtf 24. päivä helmikuuta 2012

eivät enää myy pleaserin kenkiä?! DD’:

Hmm 17. päivä huhtikuuta 2012

Muuttunut valitettavasti goottikaupasta skene-ernu-pissisten lafkaksi, tyyliin Backstreet ja Cybershop ja 100 muuta.

LindaMatilda 05. päivä lokakuuta 2013

Onko kyseinen nettiliike lopettanut kokonaan? Kun menee vain suoraan facebookin sivuille joilla vain esitellään niitä vaatteita. Onko siis nykyään vain kivijalkamyymälänä? Olen jo pari kertaa sitä heiltä kysynyt mutta jostakin syystä eivät vaivaudu vastaamaan….

Tsii 04. päivä marraskuuta 2013

^ Mietin tässä ihan samaa. Ikävää, koska Helsinkiin ostosreussulle ei noin vain mennäkään :/

LindaMatilda 08. päivä marraskuuta 2013

On kyllä kummallista. osaisiko kukaan viisaampi sanoa onko nettiliike lopettanut kokonaan? Kun eivät itse vastaa mihinkään kysymyksiin 8 /

Shattered 29. päivä marraskuuta 2014

Ilmeisesti tuo nettikauppa on lopettanut kokonaan, kun ohjautuvat facebook-sivulle jolla esitellään vain myymälän uutuuksia, eikä uutta nettikauppaosoitetta ole löytynyt pikaisella googlailulla. Todennäköisesti ovat päättäneet panostaa Kampin myymäläänsä pelkästään.

Jenna 14. päivä heinäkuuta 2015

Miten tuolta tilataa tavaraa? o_o

Toni Laitila 29. päivä toukokuuta 2016

kaulakoru anch risti ja jotain mustia hiuslisäkkeitä

Henna Korhonen 13. päivä kesäkuuta 2016

Verkkokauppa ei toimi, onko osoite muuttunut?

Pete 14. päivä kesäkuuta 2016

Ei näytä olevan enää nykyisin verkkokauppaa. Se on aika omituinen liike, koska luulisi nykyaikana nettikaupan olevan helpoin keino lisätä myyntiä, mutta eiköhän Morticia tiedä mitä se tekee. :-)

Kaikki goottikaupat

Lopettaneet goottikaupat

Symbolien merkitykset:

  • Verkkokauppa löytyy, tai sitten tuotteita voi tilata esimerkiksi sähköisen tilauslomakkeen tai sähköpostin välityksellä.
  • Verkkokauppaa ei ole, tuotteet voi ostaa myymälästä.

Viimeksi päivitetyt

Tuoreita mielipiteitä

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

Uusimmat tapahtumat