Gootti.net

Kategoria: Goottimusiikki

Samsas Traum vs. Weena Morloch: "Käfer.Maden.Würmer.Spinnen."

Samsas Traum -logo mustaa taustaa vasten kuvan yläosassa. Kuvan keskellä piirros naisesta ja miehestä heiluttamassa käsiään koiran selässä lentävälle ihmislapselle.Julkaistaan 2.12.2011

Alexander Kaschte, jonak Samsas Traum aikoo yhdessä Weena Morlochin kanssa julkaista omalaatuisen "Käfer.Maden.Würmer.Spinnen."-albumin. Se sisältää uutta ja aikaisemmin julkaisematonta materiaalia, sekä harvinaisuuksia, demoasteisia nauhoitteita, live-esiintymisistä purkitettuja biisejä sekä coverin. Ainakin 15 vuoden ajan Saksan musiikkirintamalla vaikuttanut Alexander Kaschte on urallaan saanut musiikkiaan kuunneltavaksi studiolevyjen lisäksi Saw-elokuvasarjan 2. ja 3. osaan. Hän on lisäksi säveltänyt Wienin teatterille.

Lue koko julkaisu…

IC 434: "Anhedonia".

Ylivalottunut valokuva vanhan miehen tai naisen kasvoista silmäluomet suljettuina. Kuvan vasemmassa yläkulmass IC 434:n logo.Julkaistaan 9.12.2011

Belgialainen IC 434 (www.ic434.com) tiedottaa julkaisevansa uransa viidennen pitkäsoiton joulukuun yhdeksäntenä saksalaisen Infacted Recordingsin kautta. Uutukaislätty sai nimekseen "Anhedonia". Se käsittelee tälle bändille uskolliseen tapaan yhteiskunnallisia epäkohtia, eläinten kokemaa väkivaltaa ja astronomisia aiheita, sekä bändin ydinjäsenen Geertin henkilökohtaisia kokemuksia kuoleman ja henkisen kivun saralla. Tämän levyn lisäksi IC 434 tarjoaa uutta musiikkia yhden biisin, nimittäin "Sangre De Toro" -biisin, muodossa Alfa Matrixin uudella "Electronic Body Matrix 1" -kokoelmalla.

Lue koko julkaisu…

Hellfire Club perjantaina 4.11. Club Playgroundissa.

Synkän futuristinen konemusiikki valtaa jälleen Helsingin Iso Roobertinkadun Club Playgroundin perjantaina 4.11. Hellfire Club -klubikonseptin neljännessä tapahtumassa! Teemana klassinen cyberpunk-henkinen Electronic Body Music, eli EBM, ja illan DJ:inä pauhaavat Suomen parhaat industrial-tiskijukat Proteus, Fuschia, aQi Kuroshio, Pietari, Trevize, Shades Beati Mortui -bändistä, Emanon ja Gary B. Ovet avataan kello 21 maissa ja suljetaan aamulla kello 04 aikaan. Pääsyliput ovelta 10 € ja ennakkoon Tiketistä 8 € sekä toimituskulut. Lisätietoja tapahtumasta löytyy sen Facebook-tapahtumasivulta.

Lue koko julkaisu…

Blutengel: "Nachtbringer".

"Nachtbringer"-albumin etukannessa musta pohjaväri, jota vasten koristeellinen rinkula ja sen sisällä sana Nachtbringer.Julkaistaan 18.11.2011

Synkistelypoppia Blutengel (www.blutengel.de) tuo ensi kuukauden puolen välin myötä uuden studioalbumin, jossa on yhteensä kahdeksan uutta biisiä ja kolme päivitettyä demoasteista paahtoa, sekä live-esiintymisestä nauhoitettua aineistoa. Out of Line Musicin tuella julkaistava "Nachtbringer"-platta laitetaan myytäväksi DVD-levyllä ryyditettynä erikoisversiona, joka sisältää Blutengelin viimeisimmän "Tränenherz"-albumin markkinoimiseksi tehdyn kiertueen yhteydessä ikuistettua keikkakuvaa ja takahuoneista kuvattua materiaalia.

Lue koko julkaisu…

Adrian H and the Wounds: "Dog Solitude".

Tummanruskea tausta, jota vasten läjä valkoisia nuolia jotka melkein kaikki pyörivät jonkin vaalean läjän ympärillä.Julkaistaan 18.11.2011

Yhdysvaltalainen goottirokkia tekevä Adrian H and the Wounds tiedottaa julkaisevansa ensi vuoden helmikuussa uuden studioalbumin, nimeltään "Dog Solitude", Pohjois-Amerikan markkinoilla Projekt Recordsin avulla. Euroopan markkinat saavat nauttia levystä jo marraskuussa, kun saksalainen Danse Macabre Records levittää sen kauppoihin. Nyt julkaistava lätty on seuraaja vuoden 2009 yhteensä 11 kappaletta sisältävälle "Lest We Forget" -albumille. Bändin uutukaisella kuullaan odotettua biisimateriaalia. Sen joukossa on klubihiteiksi kelpaavia viisuja, kuten albumin nimikkolaulu ja "That Hurts".

Lue koko julkaisu…

Irrlicht: "Pygmalion".

Musta tausta, jota vasten aavemainen punahehku lasisen seinän läpi. Oikeassa yläkulmassa lukee harmaalla Irrlicht.Julkaistaan 18.11.2011

Vuonna 1996 Markus Meierin ja Markus Naulin perustama Irrlicht (www.irrlicht.ch) luo musiikkia, jossa emotionaalisesti latautuneeseen musiikkiin yhdistellään kirjallisten teosten antia ajoittain laulamalla ja puhumalla niitä. Romanttinen, tanssittava ja tarttuva "Pygmalion" julkaistaan näistä lähtökohdista ensi kuukauden 18. päivä. Danse Macabre Recordsin esiin tuoma levy on tilattavissa suoraan levy-yhtiön kotisivuilta. "Pygmalion" on sveitsiläisyhtyeen ensimmäinen levyjulkaisu nykyisen yhteistyökumppaninsa kautta. Bändi joutui kesäkuussa katkaisemaan välinsä Castle Recordsiin. Yhtyeen suunnan Danse Macabrea kohtaan ainakin osittain käänsi se fakta, että levymerkin perusti Das Ich -yhtyeen Bruno Kramm.

Lue koko julkaisu…

Magazine: "No Thyself".

"No Thyself" -albumin kannessa harmaasävyinen piirros karvaisesta päästä, jonka alaleuassa hymyilevä suu ja otsassa valtava kyklooppisilmä.Julkaistiin 24.10.2011

Englantilainen post punk -yhtye Magazine valmisteli jo vuonna 2008 bänditoiminnan virvoittelemista jossain määrin uudistetulla kokoonpanolla. Bändi on viime vuosien aikana tehnyt eräitä loppuunmyytyjä live-esiintymisiä. Nyt ryhmä julkaisi maailmanlaajuisesti uuden odotetun albumin, nimeltään "No Thyself", 24. lokakuuta. Wire Soundin kautta julkaistua studiolättyä seuraa Iso-Britannian-kiertue marraskuun alussa. Bändi teki nimeään tunnetuksi alun alkaen vuosina 1977–1981. Magazinen alkuperäisestä kokoonpanosta puuttuu vuonna 2011 kitaristi John McGeoch, joka kuoli vuosia sitten. Hänet korvattiin Luxuria-yhtyeen joukoissa toimivalla Nokolla.

Lue koko julkaisu…

Phosgore: "Warhead".

"Warhead"-albumin kannessa sivuprofiili vanhanaikaisesta kaasunaamarista, jonka silmäaukkoihin maalattu radioaktiivisesta säteilystä varoittavat symbolit.Julkaistaan 25.11.2011

Saksalainen elektronista ja industrial-musiikkia tekevä Phosgore käyttää Dark Dimensions -levymerkkiryppääseen kuuluvaa ProNoizea seuraavan studioalbuminsa julkaisijana. ProNoizen kautta julkaistava lätyskä sai nimekseen "Warhead". Se on parin vuoden takaisen "Domination"-ensi-iskun seuraaja. Bändi itse on vuodesta 2008 lähtien toiminut Flo Dietzin musiikkiprojekti, johon tuli täydennysnaiseksi viime vuoden puolella Sonja-niminen muusikko. Raakaa voimaa ja energisyyttä rykivä Phosgore julkaisee kiekkonsa esiin 25. marraskuuta.

Lue koko julkaisu…

Stahlfrequenz: "Tectonic Structures".

Mustaa taustaa vasten kuvan keskellä keltainen viiva, jossa piikki keskellä. Kuvan yläosassa Stahlfrequenzin logo valkoisella värillä ja futuristisella fontilla.Julkaistaan 11.11.2011

Saksalainen Stahlfrequenz julkaisee ProNoize-levymerkin avulla 11.11. uuden albumin. Se on yhtyeen järjestyksessä kolmas levy, nimeltään "Tectonic Structures", jonka soittolistalla kuullaan 12 monipuolista biisiä. Niiden muassa on klubisoittoon suunnattu hittiviisu "Maschinenführer". Levy-yhtiön mukaan Stahlfrequenz pysyy edelleen uskollisena valitsemalleen polulle tarjoamalla kuunneltavaksi värikkään läjän kappaleita, joiden leppoisin puoli on leikkisää kuunneltavaa ja karskimmat kokemukset kokeellista noisea. "Tectonic Structures" on seuraaja ProNoizen avulla vuonna 2006 esiin tuodulle "Coma Themes" -levylle.

Lue koko julkaisu…

Psy'Aviah: "Introspection/Extrospection".

Punaisia ja mustia nuolia, ympyröitä ja viivoja, joiden seassa lukee valkoisella Psy'Aviah.Julkaistaan 25.11.2011

Belgialainen Psy’Aviah (www.psyaviah.com) aloitti toimintansa vuonna 2003 naislaulaja Emélie Nicolaïn ja Yves Schelpen toimesta. Yhtye katsoo olevansa avomielinen elektronisen musiikin projekti, joka keskittyy hämmentämään useiden eri musiikkityylien aineksia ja vaikutteita omaan soundiinsa. Sitä ilmestyy annos marraskuussa, kun uusi "Introspection/Extrospection"-albumi julkaistaan Alfa Matrixin avulla. Äänitteelle on laitettu tunnelmallisia, pianovetoisia biisejä, kuten "Ok", vauhdikkaita electro–techno-viisuja, poppibiisejä ja kokeellisia kappaleita. Kuten aikaisemmilla levyillä, myös kuukauden päästä julkaistavalla lätyllä tullaan kuulemaan vierailevia muusikkoja. Tällä kertaa bändi kutsui ruotsalaisen Kari Bergin, entisen Ashbury Heightsin jäsenen, laulamaan kappaleeseen "Deep Dark Desire". Lisäksi Misery-yhtyeen naisvokalisti Lis van den Akker osallistuu sävytämään "Home"-biisiä.

Lue koko julkaisu…

FabrikC: "Widerstand".

Musta pohjaväri, jota vastaan vasemmassa yläkulmassa FabrikC-logo valkoisella.Julkaistaan 11.11.2011

Saksalainen dark electroa, industrialia ja EBM:ää loihtiva FabrikC (www.fabrikc.de) julkaisee 11.11.2011 seuraavan studioalbuminsa. Pro Noizen avulla ilmestyvä lätty neljän vuoden takaiselle kiekolle on nimeltään "Widerstand". Levyn nimi tarkoittaa suomeksi vastarintaa. Yhden miehen yhtye tarjoaa albumillaan tulvan tanssittavia klubihittejä. Kiekko on seuraaja vuoden 2007 "Impulsgeber"-lataukselle. Sen antia on kuultu livenä esimerkiksi Kanadan Kinetik-festivaalissa ja Saksan Wave-Gotik-Treffenissä. FabrikC käyttää keikoillaan apumiehiä rumpujen ja kosketinsoitinosaston miehittämiseksi. Studiokokoonpanossa bändissä toimii vain yksi jäsen.

Lue koko julkaisu…

Mind.in.a.box: "Revelations".

"Revelations"-albumin etukannessa musta pohjaväri ja alaosassa lukee sinisellä ja valkoisella mind.in.a.box. Kuvan keskellä kaiutinta muistuttava pelkistetty piirros.Julkaistaan 24.1.2012

Itävaltalainen Mind.in.a.box (www.mindinabox.com) julkaisee jälleen uutta musiikkia. Bändin helmikuussa 2010 valmistuneelle "R.E.T.R.O."-opukselle saadaan jatkoa tammikuussa 2012 kokopitkän "Revelations"-albumin muodossa. Se julkaistaan Metropolis Recordsin kautta Pohjois-Amerikan alueella ja oletettavasti Euroopassa bändin vanhan yhteistyökumppanin, saksalaisen Dependent Recordsin, avustamana. Albumi on asetettu ennakkotilattavaksi Metropoliksen nettikauppaan. Siellä levyä luonnehditaan kokonaisvaltaiseksi kuuntelukokemukseksi, jossa bändin musiikki muodostaa omanlaisensa maailman äänineen ja rytmeineen.

Lue koko julkaisu…

Bella Lune: "Ophelia".

Bella Lunen "Ophelia"-singlen etukannessa suuri koristeellinen O-kirjain tummaa, sinistä ja vihertävää taustaa vasten.Kuvassa singlen etukansi

Yhdysvaltalainen vuodesta 2007 asti toiminut Bella Lune (www.bellalune.net) julkaisi hiljattain uuden jättisinglen "Ophelia". Se sisältää yhteensä yhdeksän biisiä, joista leijonanosa on remixejä. Niiden muassa on Destroidin riveissä seisovan Daniel Myerin tekemä uusi tulkinta "Blissful Escape" -kappaleeseen, sekä Joy Divisionin biisistä "Dead Souls" tehty coveri. Tämän audioannoksen lisäksi Bella Lune tarjoaa "Ophelia"-kappaleeseen kuvatun musiikkivideon nähtäväksi YouTube-sivuillaan. Kyseessä on biisi, joka sisältyy Bivas Biswasin ohjaaman elokuvan Paranoia soundtrackille. Bändi sai mahdollisuuden esittää musiikkivideonsa Paranoian näytöstilaisuudessa.

Lue koko julkaisu…

Diffuzion: "Winter Cities".

"Winter Cities" -levyn etukannessa valokuva kalpeakasvoisesta ja mustahiuksisesta naisesat sinistä taustaa vasten.Julkaistaan 25.11.2011

Darkwavea, industrialia ja EBM-vaikutteita fuusioiva Diffuzion (www.diffuzion.org) tuo marraskuun 25. päivä kuunneltavaksi uutta musiikkia, kun "Winter Cities" saatetaan esiin kahtena eri CD-painoksena. Niistä kattavampi sisältää bonuslevyn täynnä remixejä esimerkiksi Psy’Aviahin, Implantin ja Mortal Voidin tekijöiltä. Kappalemäärältään rajoitettu kartonkikotelopakkaus sisältää myös coverin Depeche Moden sekä Till It Bleedsin biisistä. Opuksesta yleisemmin nähtävä normipainos tarjoaa kuunneltavaksi kaksi tulkintaa "C.S."-klubihittikappaleesta; ensimmäisen ruotsalaiselta Autodafehilta ja toisen Acylumilta.

Lue koko julkaisu…

Neikka RPM: "Chain Letters".

"Chain Letters" -albumin etukannessa valokuva naisesat, joka seisoo tummanpunaista taustaa vasten. Oikeassa alakulmassa on Neikka RPM:n logo.Julkaistaan 25.11.2011

Yhdysvaltalainen Neikka RPM (www.neikkarpm.com) tulee julkaisemaan levytyshistoriansa kolmannen lätyn Alfa Matrixin avulla marraskuussa. Äänite ilmestyy nimellä "Chain Letters". Industriaalikilkettä, technoa ja EBM:ää sislätävä äänite tarjoaa koettavaksi useita klubikelpoisia kappaleita, joista osa sisältää naisvokalistin lisäksi myös mieslaulajan ääntelyä. Albumista tehdään rajallinen boxset-painos, jonka välistä löytyy bonuslevyllinen materiaalia: remixejä ja vaihtoehtoisia versioita eräistä uusimmista Neikka RPM -biiseistä. Remixejä ovat käyneet tekemässä ainakin Firemensch, Syndika Zero, Memmaker ja Ex.es.

Lue koko julkaisu…

Desdemona: "Bring In All".

"Bring In All" -singlen etukannessa valkoinen tausta ja sitä vasten mustalla yläosassa Desdemona-sana. Sen alla on neljä pallopäistä ihmisen siluettia. Alaosassa lukee "Bring In All".Julkaistaan 27.10.2011

Puolan yksi tunnetuimmista synkistelymusiikin edustajista on Desdemona (www.desdemona.com.pl). Bändi on urallaan julkaissut tähänastisen uransa varrella kolme studioalbumia ja live-DVD:n "Live 3.0", joka oli osa Desdemonan, Tiamatin ja Painin minikiertuetta. Näillä taustatiedoilla bändi valmistautuu julkaisemaan uuden "Bring In All" -digisinglensä lokakuun lopussa. Äänitteen nimikkobiisiin on kuvattu musiikkivideo. Kappale edustaa neljännen, toistaiseksi nimettömän, albumilevyn antia. Sinkulla tullaan kuulemaan nimibiisin alkuperäisen version lisäksi kuusi erilaista remixiä samasta kappaleesta. Remixejä kävivät tekemässä Digital Factor, Control Collapse, Bactee and Titto, Human Steel, Skon ja Cat Fetishist.

Lue koko julkaisu…

Principe Valientelta debyyttialbumi 28. lokakuuta.

Valokuva naisesat, joka pikkumustaan pukeutuneena taivuttaa selkäänsä sängyllä.Julkaistaan 21.10.2011

Tukholmalainen Principe Valiente (www.principevaliente.com) tiedottaa julkaisevansa uudelleen debyyttialbuminsa saksalaisen AFMusicin kautta. Levystä tullaan julkaisemaan nyt fyysinen painos, joka saapuu myyntiin lokakuun 21. päivä. Esikoisalbumilta lohkaistiin huhtikuussa singleksi "In My Arms" -kappale. Siihen kuvattiin myös Hening Cronheimin ohjaama musiikkivideo. Albumin digitaalinen versio ilmestyi alkuvuodesta. Albumilta valittiin "Darkness Before Dawn" -kokoelmalle edustusbiisiksi "The Night". Goottimusiikkia sisältävä kokoelmalevy ilmestyi Wave-Gotik-Treffenin aikaan. Kokoelmalla kuullaan noin 80 prosenttia aikaisemmin julkaisematonta materiaalia.

Lue koko julkaisu…

Latexxx Teens: "Adrenochrome Redux".

Harmaasävyinen, kulunut ja nuhjuinen kuva pyramidia muistuttavasta muodosta, jonka päällä ihmisten hahmoja.Julkaistaan 28.10.2011

Italialainen Latexxx Teens (www.latexxxteens.com) tulee julkaisemaan täällä Euroopassa uuden "Adrenochrome Redux" -albuminsa lokakuun lopussa. Lätty ilmestyi toisella puolella palloa syyskuun alussa. Kiekolla kuullaan vierailevina laulajina Chris Harmsia ja Rosia Garlandia. Harms on Lord of the Lostin mies ja Garland tunnetaan The March Violetsista. Lisäksi Latexxx Teens sisällyttää uutukaislevylleen remixejä Terrolokaustilta, Siva Sixiltä, Dymiltä ja The March Violetsilta. Lopputuote, jonka tuottamiseen osallistui Dope Stars Inc. -ryhmän keulahahmo Victor Love, tarjoaa kuunneltavaksi yhteensä 13 energistä biisiä. Osa biiseistä on suomalaisen Mika Jussilan masteroimia helsinkiläisessä Finnvox Studiossa. Albumilevy kääritään 4-paneeliseen digipakiin.

Lue koko julkaisu…

Encephalon: "The Transhuman Condition".

Harmaasävyinen kuva abstraktista maisemasta, jossa kulmikkaita ja pyöreitä muotoja. Yläosassa lukee Enchephalon.Julkaistaan 31.10.2011

Kanadalainen Encephalon (www.encephalon.ca) laittoi syyskuussa ennakkotilattavaksi pian ilmestyvän uutukaislevynsä "The Transhuman Condition". Vuonna 2005 toimintansa aloittanut trio edustaa electro–industrial-suuntausta. Sitä kuullaan debyyttialbumilla, joka julkaistaan Dependent Recordsin kautta lokakuun lopussa täällä Euroopassa. Pohjois-Amerikan seudulla kiekon julkaissee Artoffact Records viikkoa myöhemmin. Äänitteellä kuullaan vaikutteita Ministryn, The Curen ja Nine Inch Nailsin aineistosta. Enchephalon kertoo biiseissään eristäytyneisyydestä, ihmislajin evoluutiosta ja futurismista. "The Transhuman Condition" -levy ilmestyy 31.10.2011

Lue koko julkaisu…

"The Dark Box" -kokoelma.

"The Dark Box" -kokoelman etukannessa kalpeakasvoinen ja pitkätukkainen ihminen, jonka edessä lukee keltaisella The Dark Box.Julkaistiin 11.10.2011

Cleopatra Records julkaisi 11. lokakuuta tämän neljän CD-levyn laajuisen "The Dark Box — The Ultimate Goth, Wave & Industrial Collection" -kokoelman. Nimensä mukaisesti kiekolla kuullaan eräitä tunnetuimpia biisejä mainittujen tyylisuuntien edustajilta. Useitakin biisejä kuullaan ainakin Christian Deathilta, Joy Divisionilta, Alien Sex Fiendiltä, The Mission UK:lta ja Switchblade Symphonylta. Musiikkia kuullaan myös Leaether Stripiltä, Haujobbilta, Ministryltä ja muun muassa suomalaiselta The 69 Eyesilta, jolta on asetettu levyläjän kolmannelle kiekolla kappale "Gothic Girl".

Lue koko julkaisu…