Gootti.net

Tuosta Kediran tarinasta tuli mieleen, kun olin kerran koiran kanssa metsälenkillä. Yhtäkkiä huomasin kyykäärmeen, joka oli ilmeisesti aikeissa ylittää polun jolla kävelimme. Käärme sijoittui juuri minun ja hihnassa edessäni kävelevän koiran väliin. Minuun iski kauhea paniikki, koska ajattelin että jos kävelen nyt eteenpäin, niin käärme saattaa purra minua. Sitten taas jos olisin lähtenyt taaksepäin, koira olisi tullut samalla ja se olisi saattanut joutua käärmeen puremaksi. Etenkin kun Nicky tuppaa olemaan sen verran utelias, että olisi hyvin saattanut mennä nuuhkimaan käärmettä tai jotain. No, kaikeksi onneksi herra/ rouva kyy päätti kuitenkin perääntyä pois polulta, ja lähdimme pois paikalta koirulaiseni kanssa.

Kyseisessä metsässä on ihan hirveästi kyykäärmeitä, siksi en kesäisin tykkääkään mennä sinne usein. Olen kovin kyy-kammoinen. Muutaman kerran olen nähnyt siellä myös ketun. :3 Kerran yksi repolainen käppäili ihan lähellä, kun olimme taas koiran kanssa metsässä. Jostain syystä aloin panikoida siitä sen verran, (pelkäsin sen syövän koirani? :´D ) että otin Nickyn syliin ja lähdin kantamaan sitä takaisin kotiin. x) En siis itseni puolesta niinkään, mutta koiran takia pelästyin. Jälkeenpäin ajatellen ehkä hiukan koomista, todennäköisimmin kettu olisi vain luikkinut pakoon meidät huomatessaan. Ja onhan Nicky joskus yksinäänkin juossut siellä metsässä. (Silloin, kun sillä ei vielä ollut tapana karkailla vapaaksi päästettäessä )

Lainaus: Kedira

Käärme kiemurteli kangerrellen sammaleiden alta ties millaisesta kolosta raikkaaseen ilmaan ja jatkoi matkaansa suhteellisen onnellisena.

Maiharit voivat pelastaa päivän, joten niitä kannattaa suosia säässä kuin säässä. Minua joskus pikkupoikana puri kyy, mutta selvisin siitä sairaalareissulla.

Lainaus: Swanette

Muutaman kerran olen nähnyt siellä myös ketun. :3 Kerran yksi repolainen käppäili ihan lähellä, kun olimme taas koiran kanssa metsässä. Jostain syystä aloin panikoida siitä sen verran, (pelkäsin sen syövän koirani? :´D )

Vooi. Ketut ovat polvenmittaisia, joten jos käytät kunnon maihareita (uskokaa jo, maiharit pelastavat!) niin voit huoletta polkea sen jalkoihisi. Ravintoketjun huipulla ei huolet päätä paina.

Lainaus: kuopassa

[...]niin voit huoletta polkea sen jalkoihisi.

No en kyllä ajatellut, ketuthan ovat suloisia eläimiä eivätkä ainakaan ihmisille mitään pahaa tee, tuskin koirillekaan :´<

Itse olin pienenä kiivennyt talvella mummolan pihapuuhun. Tipahdinpa sitten alas ja kaulaliina jäikin oksan haaraan kiinni. Siinä minä sitten roikuin kaulastani puunoksassa, mutta onneksi pappani huomasi minut pihan toisesta päästä ja ehti pelastaa minut ennen kuin olisin hirttynyt..

Äiti juoksi pienenmpänä papan työmaalla ja kohta ihmettelikin, että miksi ei pääse eteenpäin. Katsoi alas, ja huomasi että iso naula törrötti läpi jalkapöydästä, tuli sitten itku että ei pääse irti. Kipu tuli vasta myöhemmin, koska naula oli katkaissut hermon.

Että tällasia pikkutarinoita.

Ketuista tulikin mieleeni pari viikkoa sitten tapahtunut. Olin vanhempieni luona syömässä ja lähdin joskus kymmenen aikaan kävelemään kotiin. Olin liikkeellä yksin, koska sekä mieheni että sisarukseni olivat omilla teillään (veljeni usein lähtee saattamaan koiran kanssa).

No, kävelin sitten siinä ihan autiota katua, liikkeellä ei ollut juuri muita kulkijoita eikä autoja. Ruokapöydässä vielä peloteltiin toisiamme kummitusjutuilla, niin vilkas mielikuvitus loi vaikka minkälaisia kauhukuvia siinä kävellessä. Yhtäkkiä pusikosta ponkaisee esille kettu, joka sitten alkaa kulkea hieman edelläni jalkakäytävällä. Koko kilometrin mittaisen matkan se jolkotteli asiallisesti pitkin katua aina kotitalolleni asti. Viimeisen havainnon tein siitä, kun katsoin rapun ikkunasta ja se tuli meidän rappuamme kohti.

Tuli sellainen olo, että tämä kiltti kettu olisi tullut suojelemaan minua kummajaisilta matkan ajaksi. Hassua, että olen nähnyt täälläpäin niin paljon kettuja, sillä tämä nyt on kuitenkin Helsinkiläinen lähiö... Ja se, että kettu meni ihan muina kettuina kotikatuani pitkin, koske se on melko vilkasliikenteinen.

Lainaus: TaruinenAave

Hassua, että olen nähnyt täälläpäin niin paljon kettuja, sillä tämä nyt on kuitenkin Helsinkiläinen lähiö...

Määkin oon nähnyt joskus kettuja täällä Etelä-Haagassa, koska tämä on puistoista ja pientä metsää olevaa aluetta.

Mulle ei oo mitään kamalan vakavaa tapahtunut, mutta kerronpa nämä nyt kuitenkin:

Joskus pienempänä (olisinkohan ollut 10 tai 11-vuotias) lähdin meidän kesämökiltä kävelemään uusilla sandaaleillani kohti mammani kesämökkiä, joka siis on aivan viereisellä tontilla. Pihalla astun sitten käärmeen päälle (taisi olla vain rantakäärme, mutta kiitän silti onneani siitä, että se oli vähän hidasälyinen yksilö ), pelästyin aika hitosti. Juoksin sieltä sitten takaisin omalle mökille ja perillä tutkin jalkani perin pohjin, vaikken ollut edes tuntenut käärmeen puremaa tms, joten tuskimpa se ehti purra. (pureeko rantakäärmeet?? kyllä se ainakin meinasi, mutta sain siis kiskaistua jalkani pois ennen kuin mitään tapahtui, alkukesän kankeutta käärmeellä varmaan )

Sitten samaisella mammani mökillä on pihalla sellainen kuoppa kalliossa, jossa siis on vettä, kooltaan ehkä noin 3x3m, sekä keskellä sellainen kuivempi "saari". Pienempänä, olinkohan siinä iässä, että osasin jotenkuten kävellä, mutten silti täysin hallinnut jalkojani, tykkäsin leikkiä lammikon äärellä, ja keksin sitten hypätä siihen pienelle "saarelle" ja liukastuin. Lammikko ei ole syvä, ehkä minua nyt vähän yli polveen asti, mutta sen verran syvä, että kun minä makasin siellä selälläni, olisin voinut hukkua ellei äiti olisi välittömästi tullut apuun.

Sitten mua on kerran purrut koira, taaskin mökillä, tosin silloin mökkinaapureideni luona, mutta kuitenkin Eli kavereillani oli collie, jota pelkäsin pienenä siksi, että koira oli kamalan vihainen lapsille. (sitä oli kuulemma joku lapsi joskus vetänyt hännästä) Koiraa pidettiin siis yleensä ulkona kiinni, eli vapaana se ei pihalla juoksennellut. Olimme kuitenkin kavereiden kanssa heidän isovanhempiensa piharakennuksessa, jonka yläkerrassa oli kaverini "maja", leikkimässä. Kun tulimme rakennuksesta pois, kaverini juoksivat sisälle isovanhempien kotiin, ja minä seurasin perässä. Sillä välin ku olimme olleet leikkimässä, koira oli päästetty taloon sisään, ja yllätti minut kuistilla. Jähmetyin siihen, enkä yhtään tiennyt että lähtisinkö karkuun vai mitä pitäisi tehä Sitte se puri (tai no oikeastaa vaan näykkäs) mua olkapäähän, jonka jälkeen lähin juoksemaan karkuun, koira seurasi mua portille asti... Sitte mun kavereitten äiti lähti autolla mun perään, tosin olin ehtiny juosta jo mökilleni asti, ennen kuin se sai mut kiinni Sen jälkeen pelkäsin niiden koiraa paljon enemmän, ja sen lisäksi vielä muitakin koiria. Nyt oon päässy jo siitä "yli", enkä pelkää koiria yhtään, kyseinen colliekin on jo kuollut.

Ja lisää juttua:
Meillä on kans leivänpaahdin syttynyt liekkeihin, tosin se ei oikeastaan tapahtunut mulle, vaan isälle, joka paahtoi leipää mulle Hän siis unohti leivät paahtimeen, joka oli sen verran vieläpä rikki ettei se "ajastin" toiminut kunnolla. Seuraavaksi alkoi haisemaan savu, ja hetken päästä leivät paahtimessa oli ilmiliekeissä, paahtimelle ei siis käynyt kuinkaan. Olin tuolloin kolme tai neljä vuotta, ja se sama paahdin oli käytössä vielä kun olin 14, nyt oon 15 ja paahdin heitettiin muuton yhteydessä pois

Ja tää tapahtu tällä viikolla tiistaina: Oltiin päästy koulusta ja kipitin rappusia 12cm korkuisilla korkkareilla alas. Astuin sitten taidokkaasti yhden askelman reunalle, ja kaaduin polvilleni seuraavalle rappuselle, sitten huomasinkin, että menin seuraavan metrin alas polvillani, lähdin siis liukumaan rappusia alas niin, että polvet tuli aina ensin alas ja sääret osui edellisen askelman reunaan. Sitten ku olin päässy rappuset varsin omituisella tavalla alas, jumitty mun kengät jotenki toisiinsa, enkä siis päässyt siitä välittömästi ylös Säärissä ei näy mustelmaa mutta ne on arat jos niihin koskee tai jos se kohta osuu johonkin...

Edit: taidan suosia -hymiötä

Lainaus: Swanette

No en kyllä ajatellut, ketuthan ovat suloisia eläimiä eivätkä ainakaan ihmisille mitään pahaa tee, tuskin koirillekaan :´<

Villieläin on villi ja eläin. Ne ovat arvaamattomia otuksia, joista ei ikinä tiedä mitä ne keksivät. Ennaltaehkäisevä isku on aina oman terveytesi kannalta järkevintä ja tässä tapauksessa saisit kylkiäisinä vielä lämpimät rukkaset talvipakkasten varalta.

Lainaus: oneesan

Äiti juoksi pienenmpänä papan työmaalla ja kohta ihmettelikin, että miksi ei pääse eteenpäin. Katsoi alas, ja huomasi että iso naula törrötti läpi jalkapöydästä, tuli sitten itku että ei pääse irti.

Oijoijoijoi... Uskon vakaasti, että maiharit olisivat tässäkin tilanteessa pelastaneet. Huomaattekos nyt, huomaattehan kaikki? Maiharit auttavat tilanteessa kuin tilanteessa.

Lainaus: amy

pureeko rantakäärmeet??

Varmana purevat. (Kunnon kengissä ei tarvitse pelätä.)

Lainaus: amy

Sitten ku olin päässy rappuset varsin omituisella tavalla alas, jumitty mun kengät jotenki toisiinsa, enkä siis päässyt siitä välittömästi ylös [...]

Krhhöhöhömm. Jotkut kengät tosiaan ovat aika kömpelöitä, mutta toisilla voi tehdä kompastelematta vaikka maihinnousuja.

Lainaus: amy

pureeko rantakäärmeet??

En ole varma, mutta ainakaan ne eivät ole mitenkään myrkyllisiä. Se on muuten rauhoitettu ja uhanalainen laji.

Tämä ei ole käynyt itselleni vaan äidilleni, mutta kerronpa nyt kuitenkin. Eli joskus nuorena hän oli kutonut villasukkia ja sitten piti sukkaa sovittaa. Äiti laittoi ylimääräisen puikon suuhunsa ja alkoi sovittaa sukkaa potkaisten polvellaan sitten sen puikon kitalaestaan läpi.. Auts!
Ja kuopassa
tähän en usko maihareidenkaan auttavan. Paitsi tietysti jos ne ovat niin vuoratut ja lämpöiset, ettei alle villasukkia tarvitse..