Olen lukenut Montyn kirjan, ja nähnyt herran kertaalleen livenä. Kirja pitäisi ehkä lukaista uudelleen, koska jotenkin tuon shown sisältö oli hieman erilainen kuin päähän jäänyt mielikuva kirjan ajatuksista. Plus että se show oli tosiaankin melkoista shöytä... vähän liikaa ameriikkaa minun makuuni.
Kannattaa myös vilkaista hevostallinetissä parhaillaan pyörivä keskustelu otsikolla
väkivaltainen ratsastaminen. Ketju on, ainakin tähän asti, ollut ko. foorumin fiksuinta antia pitkään aikaan, ja siellä on puitu mielestäni fiksusti ja suht kiihkottomasti väkivallan, voimankäytön ja paineen käytön eroja ja syy-seurauksia.
