Gootti.net

Kylänne sankarit

Kirjoittanut: Nordis (Jäsen)
  • Lähetetty: 28.04.2011 10:21
Kukaan ei ole tainnut mainita vielä Kouvolassa twistailevaa 25-35 -vuotiasta miestä joka löytyy välillä kaupungilta tuijottamasssa maahan ja pyörimässä paikallaan. Välillä kaveri ottaa muutaman askeleen eteenpäin, mutta kääntyy sitten takaisin ja palaa pyörimiseensä. Varsinkin suojateiden ylittäminen on vaivalloista, tyyppi pääsee yleensä puoleen väliin tietä kunnes kääntyy kiireesti takaisin. Ilme hänellä on yleensä melko tuskastunut ja liikkuminen on muutenkin levotonta ja hätääntyneen oloista, ulkonäöstä tulee hieman mieleen joku seitsemästä veljeksestä. Tyyppi lienee aivan harmiton, mitä nyt saattaa heiluessaan kimmota päälle koska reittinsä mutkat ja kurvit eivät juuri muita ihmisiä väistele. Villein urbaanilegenda kertoo että mies tuijottelee maahan etsiessään sinne haudattua perhettään.
Kirjoittanut: Heetteri (Ex-inkvisiittori & Miss Halloween 2008)
  • Lähetetty: 28.04.2011 10:34

Lainaus: Nordis

Villein urbaanilegenda kertoo että mies tuijottelee maahan etsiessään sinne haudattua perhettään.


Aika paha...todennäköisempää lienee että kyseessä on ainakin todella pahasta pakkomielleoireyhtymästä kärsivä henkilö. Jotain muutakin mielenterveysongelmaa varmasti löytyy. :/
Kirjoittanut: Mortale (Aktiivi)
  • Lähetetty: 28.04.2011 11:41
Mäntsälässä on vuosia pyörinyt nainen, joka kantaa omaisuuttaa mukana. Vuosien saatossa kasseja on tullut yhä enemmän.. Aina pari kassia pari sataa metriä eteenpäin ja sitten hakemaan lisää. Tämä nainen on bongattu Mäntsälästä Riihimäelle. Tiedä vaikka olis vielä kauempanakin käynyt.
Ihan kunnioitettavia matkoja on taittanut niin hitaasti kuin liikkuukin..
Talvella kovilla pakkasilla meinasi käydä sääliksi ja kuulin, että monet oli hälytyskeskukseenkin naisesta soittanut, mutta eihän poliisit voi mitään tehdä, kun ei nainen tee mitään pahaa. Ilmeisesti tämä oli kovimmilla pakkasilla suostunut menemään poliisien huostaan muutamaksi yöksi lämmittelemään.
Kirjoittanut: mlrd (Aktiivi)
  • Lähetetty: 28.04.2011 14:22

Lainaus: Nordis

Kukaan ei ole tainnut mainita vielä Kouvolassa twistailevaa 25-35 -vuotiasta miestä joka löytyy välillä kaupungilta tuijottamasssa maahan ja pyörimässä paikallaan

Ei kuitenkaan sama jonka läheinen jäi kuulemma junan alle?

Mikäs se heppu on joka painattelee ympäri keskustaa t-paidassa kesät talvet iloisesti hymyillen? Oli meinaan aika karskin näköistä kun pakkasta viime talvenakin oli jopa reilusti, silti varustus oli hepulla sama.
Kirjoittanut: Chuuko (Jäsen)
  • #95
  • Arvo: Mahtigootti
  • Lähetetty: 28.04.2011 15:46

Lainaus: mlrd

Mikäs se heppu on joka painattelee ympäri keskustaa t-paidassa kesät talvet iloisesti hymyillen? Oli meinaan aika karskin näköistä kun pakkasta viime talvenakin oli jopa reilusti, silti varustus oli hepulla sama.


Kuulemani mukaan kärsii jostakin sairaudesta hänkin, ei ilmeisemmin tunne kylmää/käy kovin kuumana aina ja jatkuvasti, eikä näin ollen voi pukea enempiä päälleen.
Hieman kyllä hytisyttää kun herra tulee vastaan, kun ite on pukeutuneena lähemmäs mishelinmiehen tyyliin. Tainnut päätyä ihan lehteenkin asti joku vuosi sitten, tai näin minulle väitettiin.

Tuota Nordiksen heppua en olekaan täältä tainnut huomata.
Naapuritalossa taitaa tosin asustella herra, joka joskus muinoin ampui itseään haulikolla päähän....
Kirjoittanut: Lily Symphony (Jäsen)
  • #96
  • Arvo: Edistynyt
  • • Muokkasi: Lily Symphony
  • Lähetetty: 28.04.2011 23:13
Vantaan Myyrmäessä on jeesus-mies, joka kulkee ympäriinsä kävellen, pyöräillen tai jopa junassa (joskus tullut Helsingissäkin vastaan) ja taukoamatta huutaa "Uskokaa Jeesukseen!". Hän menee kouluihin, kirjastoon ja mihin vaan julistamaan sanomaansa, mutta lentää yleensä ulos. (Muistan kun vuosia sitten kävi lukion aulassa mesoamassa, jolloin eräs opettaja heitti hänet ulos. Oppilaat hurrasivat! )

Oulussa käydessäni muutama vuosi sitten, törmäsin outoon pyöräilijään. TIetääkö joku? Matkalla keskustasta Teatrialle, pyöräilevä ukkeli tuli kyselemään, että tarvitaanko opastusta, ja silloin vielä ajattelin, että olipa ystävällinen kaveri. Mutta sitten saman kävelyrupeaman aikana samainen ukkeli haahuili pyörällään vastaan vielä parikin kertaa, ja tuli uudestaan neuvomaan, jolloin syntyi vaikutelma, että onpa outo haahuilija.

Joskus sitä miettii, että mahtaakohan itse olla jollakin foorumilla puheenaiheena... mitä luulette, puhutaanko teistä jossakin?
"Se goottiweirdo"
"ai joo, se"
Kirjoittanut: Heetteri (Ex-inkvisiittori & Miss Halloween 2008)
  • Lähetetty: 29.04.2011 08:08

Lainaus: Lily Symphony

Joskus sitä miettii, että mahtaakohan itse olla jollakin foorumilla puheenaiheena... mitä luulette, puhutaanko teistä jossakin?


Hyvin epätodennäköistä, sillä en kulje kaikkialla (tai ylipäätään tyyliini eivät kuulu) esimerkiksi jossain neonvihreissä kyberkuteissa, hervottomat platform-pohjakengät jalassani ja valtava puska loxxeja päässäni...ainoa joka minussa arkena herättää huomiota lienee hiukseni, eivätkä nekään nyt niin tavattomat ole.

Gootit eivät ole nykyisin kummoinenkaan kuriositeetti ainakaan täällä PK-seudulla. :P
Kirjoittanut: Nordis (Jäsen)
  • Lähetetty: 29.04.2011 12:34

Lainaus: mlrd

Ei kuitenkaan sama jonka läheinen jäi kuulemma junan alle?

Voi olla, kyllä noista kait tarinoita riittää

Lainaus: mlrd

Mikäs se heppu on joka painattelee ympäri keskustaa t-paidassa kesät talvet iloisesti hymyillen? Oli meinaan aika karskin näköistä kun pakkasta viime talvenakin oli jopa reilusti, silti varustus oli hepulla sama.

Lainaus: Chuuko

Kuulemani mukaan kärsii jostakin sairaudesta hänkin, ei ilmeisemmin tunne kylmää/käy kovin kuumana aina ja jatkuvasti, eikä näin ollen voi pukea enempiä päälleen.
Hieman kyllä hytisyttää kun herra tulee vastaan, kun ite on pukeutuneena lähemmäs mishelinmiehen tyyliin. Tainnut päätyä ihan lehteenkin asti joku vuosi sitten, tai näin minulle väitettiin.


Olisikohan kyseessä sama tyyppi joka oli samaan aikaan kanssani yläasteella. Kesät talvet t-paidassa ja kävelee kovaa vauhtia harppoen? Kaverilla oli kuulopuheiden perusteella jokin mystisempi ongelma joka ilmeisesti sai hänet pitämään omaa käytöstään normaalina ja kaikkia muita puolestaan jotenkin kummallisina. Vai puhutteko nyt siitä toisesta tyypistä jolla on t-paidan lisäksi pehmonorppa aina olalla? En sitten tiedä, vaikkei tuntisikaan kylmää niin luulisi paleltumien olevan aikamoisena riesana.
Kirjoittanut: Kazune (Jäsen)
  • #99
  • Arvo: Asiantuntija
  • Lähetetty: 29.04.2011 20:44

Lainaus: Verity

Keravalla taas näin kerran takaperin kävelevän miehen. Sitä en sitten tiedä, että oliko vain joku sattuma kun tuosta en ole muilta kuullut mitään..

Minäkin olen samaan tyyppiin törmännyt, eli ilmeisesti harrastaa tätä takaperinkävelyä useinkin.
Kirjoittanut: Verity (Jäsen)
  • #100
  • Arvo: Mahtigootti
  • Lähetetty: 29.04.2011 21:44

Lainaus: Kazune

Lainaus: Verity

Keravalla taas näin kerran takaperin kävelevän miehen. Sitä en sitten tiedä, että oliko vain joku sattuma kun tuosta en ole muilta kuullut mitään..


Minäkin olen samaan tyyppiin törmännyt, eli ilmeisesti harrastaa tätä takaperinkävelyä useinkin.

Eräs ystäväni kertoi myös nähneensä tuon miehen. Herralla taitaa siis ihan oikeasti osa elämäntapaa tuo takaperinkävely.. : D
Viesti

Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

  • Goottifoorumia selaa 1 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 17.09.2015 09:50, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 362 henkeä!
Järjestä treffit