Gootti.net

Tulin vain tässä miettineeksi omaa elämääni taakse päin ja muistan vielä miten ekalla luokalla olin pieni pellavapäinen tyttönen,joka ei uskaltanut liikua pimeällä yksin ulkona(pelkäsin vampyyreita) ja mitä olen nyt...
Olin halunnut mustat hiukset 6vuotiaasta ja viidennellä luokalla vihdoinkin sain ne...Olin aivan pienestä asti rakastanut "prinsessa vaatteita" (siis tarkoitan pitsiä samettia ja vastaavia) vaatetukseni oli alkanut hitaasti tummentua siinä 3-4 luokan aikana vaikka sitä tuskin edes huomasi...pikkuhiljaa pukeutun´miseni kuitenkin tummeni ja tummeni kunnes päädytiin siihen että kuudennella suurin osa vaatteistani oli mustia(käytin tosin muitakin värejä,ja käytän edelleen,mutta tarkoitan pääsäääntöisesti)
Ja nyt kun vertailen valokuvia eri vuosilta toisiinsa,en tunnista itseäni kuvista ennen vuotta 2004....
Olisin nyt ihan vain uteliasuuttani(taas kerran) halukas kuulemaan teidän "tarinanne"......?

En tarkalleen muista kuinka tämä "alkoi" sillä koko ala-asteen olin pitänyt hautausmaita, vampyyreja ja ym. tosi kiinnostavina asioina.
3luokalla rakastuin Nightwishin musiikkiin ja sitä kautta sitten muihin metallibändeihin ja niin edespäin.

Seiskaluokkaa edeltävänä kesänä ostin mustan samettihameen (en ennen ollut käyttänyt mustia vaatteita paljoakaan)ja huomasin että herranjestas, tämähän näyttää paremmalta kuin mitkään aiemmat vaatteeni Sen jälkeen on sitten tasaiseen tahtiin kertynyt mustia vaatteita ja kaikkea ihanaa vaatekaappiin

Synnyin tällaiseksi.
Erilaiseksi, omituiseksi, väärin ymmärretyksi ja hyvin usein syrjityksikin.
Mutta peruslähtökohdat ovat aina olleet samat, siinä missä joidenkin tapausten täytyy hakea itseään pop-musiikin syövereistä saapui metalli musiikki luokseni hyvin varhaisessa vaiheessa, lieneekö oikea termi sitten varhaislapsuus. Saati kysytty asia.
Mutta koska kovin monessa tuntemassani tapauksessa, juuri musiikki tai muu media on herättänyt sen mitä sisimmässä piilee ja sitä kautta tuonut sen esiin ja omaan tietoisuuteen.
Katsoisin oikeutetusti voivani todeta asian tapahtuneen tähän ruumiiseen syntymäni hetkellä, maaliskuun lopulla vuonna 1982.

Syrjäytyt hiljainen ihmisenpuolikas, joka kuunteli mustapukeisten bändien musiikkia ,erehtyi samaistumaan musisoijiin liialti ja paluuta ei enää ollut, pelkästään tie syvemmälle k.o kulttuuriin ja sen moninaisiin eri muotoihin =P


Tälläiseksi tulin ja onneksi näin

Se oli tossa vuonna 1992 kun olin kuudennella luokalla, ja katoin telkkarista ohjelman jossa puhuttiin jotain Iron Maidenista. Innostuin musasta valtavasti, ja pian oli ko bändin kasetteja laatikko pullollaan. Samalla halusin tutustua metalligenren muihinkin bändeihin, ja sieltä sitten löyty iso kasa uusia ihastuksen kohteita. Sit aloin koulussa käyttää bändipaitoja ja siniset farkut ei enää kelvanneetkaan, piti olla yhtäkkii mustat! Sit maantienharmaa palmikko vaihtukin mustaksvärjättyyn, tupeerattuun tappuraan, ja ostin adidasten tilalle ekat maiharit.
Siihen aikaan ei gooteista puhuttu, mua kutsuttiin yleensä hevariks, saatananpalvojaks tai punkkariks. Ite en sen kummemmin edes ajatellut mikä olin. Mulle riitti se, et mä vaan olin.
Vuosien myötä tyyli vaihtui naisellisempaan ja aloin enemmän ja enemmän kiinnostua sellasista asioista, jotka on goottikulttuurille tyypillisiä. Tuli erilaisia bändejä, raapustelin kirjaani runoja kuolemasta ja kadonneesta rakkaudesta ja olin totaalisen kypsyny kaikkeen ja masentunu. Ratkaisin ongelman tarttumalla huumeisiin.
Yhtenä päivänä kuulin jonku jutun goottien tekemisistä, ja sillä hetkellä mä tajusin: "Hei, mähän oon just tollanen, mä oonkin siis aina ollu gootti!"
Noin se lähti. Matka oli raskas, olin siellä pikkukaupungissa nyt ihan varmaan se saatananpalvoja tai noita! Koin vuosien aikana tosi rankkoja juttuja mitä tässä nyt en ala selittään, mutta identiteetti säilyi ehjänä vaikka moni muu ominaisuus menikin rikki siinä kaikessa.
Nyt on tämä päivä, ja voin ylpeänä tunnustaa olleeni 15 vuotta gootti, ja sellaisena myös aion pysyä. Kuinka moni muu foorumilainen voi tunnustaa olleensa "aito, oma itsensä" 15 vuotta?

Lainaus: Ninni Kuinka moni muu foorumilainen voi tunnustaa olleensa "aito, oma itsensä" 15 vuotta?

Juu, minä en ainakaan voi, koska en ole edes elänyt niin kauaa xD.

Mutta sitten siihen alkuperäiseen kysymykseen, eli miten minusta tuli gootti?
Mä oon ihan pienestä saakka tykänny vampyyreista, noidista yms., mutta mikään gootti olen ollut vasta vain hyvin lyhyen aikaa. Se lähti siitä, kun kaverini (no myönnetään: DevilsBride) vain jotenkin aivopesi minut vissiin viidennellä tai kuudennen alussa tykkäämään goottivaatetuksesta yms. ja melkein vuosi sitten pyysi minut mukaansa The 69 Eyesin keikalle, jonne pukeuduin varmaan ensimmäisen kerran kokonaan mustiin, jotenkuten goottityylisiin vaatteisiin (pitkään samettihameeseen ja noin). Ja siitä se ajatus sitten lähti (sehän on se Tikkurilan vai minkä mainos, missä sanotaan noin. Ei liittynyt aiheeseen, mutta kuitenkin).
Tämä oli minun tarinani ja nyt siirryn kulissien taakse, jotta muut saavat puheenvuoron.

Oon aina ollut vähän ulkopuolinen massasta... Ja yksinäinen.
Valvoin öisin ja kirjoittelin ja piirsin paljon kaikenlaista. Mulle sanottiin aina, että oon outo ja että mulla on vilkas mielikuvitus.
Tulihan sitä Christina Aguileraa kuuneltua (ikävä kyllä) vielä 3- luokalla, mutta rakas isoveljeni näytti esimerkkiä.
Sain veljen vanhan tietokoneen ja kaikki sen vanhat musiikit mukana, ylä-astetta edeltävänä kesänä. Oh! Mä valaistuin! Iron Maidenia mä aluksi kuuntelin, mutta nyt oon siirtyny vähän synkempään musaan. Type O Negative iski kovaa!
Jotenkin vaan kaikki tää alko kiinostaa...
Koulun alkaessa haukuttiin wannabe-gootiksi ja muuta vastaavaa, olin muuttunut parissa kuukaudessa niin paljon, ettei kukaan meinannut uskoo sen olevan minä:
"Kyl toi menee ohi, parin kuukauden päästä oot taas normaali!".

no juu juu... Tällainen tunnen olevani ja tällaisea pysyn.

En nyt muista milloin tuo goottitarinani alkoi. Olen itse asiassa pienestä asti käyttänyt mustaa (se on ollut aina suosikki värini), kuunnellut metallimusiikkia isäni ansiosta ( sen kautta sitten tutustuin gootti musaan), ja ollut erilainen, ulkopuolinen, outo miten nyt kukakin haluaa meikäläistä kutsua. Ja ainahan nää synkät asiat hautausmaat, aaveet ynnämuut on kiinnostanut. Mä vaan jotenkin kasvoin tähän päivä päivältä. Ylä-asteen aikana musta puhuttiin paljon pahaa juuri näitten vaatteitten ja olemuksen takia. Olin silloin saatananpalvoja, kirkonpolttaja ja mitä näitä kaikkia nimityksiä meidän laisillemme on. Itseasiassa olen vasta jonkun aikaa sitten tajunnut olevani gootti. Joskus netissä surffaillessani tutustuin goottilaisuuteen ja tajusin mikä minä olen. Monet kaverit on yrittäny manipuloida mua 'tavallisemmaks' ihmiseks, koska hävettää kuulemma liikkuu mun kanssa, kun kaikki tuijottaa. Mutta tällässeeks mut on tarkotettu. Ei siitä pääse mihinkään.

Mä muutuin gootiksi jo varsin nuorena. Se alkoi siitä kun mua kiinnosti kaikki vanhat linnat, vampyrismi ,kuolemanläheisyys, noituus ja spiritismi. Haahuiltiin sen aikaisen kaverin kanssa illalla hautausmaalla, ja kuviin oli tullut jo metallimusiikki. Ne sanotukset vaan jotenkin vetos. Sit tietty ne mustat vaatteet, ja korut oli oltava. Välillä sit mulla oli sellainen aika kun olin "tavis". Mutta en kokenut "taviksena" eläväni kunnon elämää. Siten sitten synkeä puoli alko taas vetään puoleensa, ja musta tuli taas gootti! Nykyään sitten koen eläväni juuri sellaista elämää kuin haluan.
Nykyään olen kiinnostunut noituudesta, vampyrismista ja satanismista. En paljoa kuuntele musaa, koska teen sitä (gootti,metalli ja trance) itse.
Kyllähän jotkut mummot kattoo mua kadulla, kun on musta tukka, ja kuteet sekä kaikenmaailman pentagrammit sun muut. Mutta tällainen musta on tullu, ja oon onnellinen.

Goottiuden suurin ja mysteerisin kysymys, mihinkä ei tunnu olevan oikeaa selitystä. Miten gootiksi tullaan? Koko oman stoorin kertomisesta varmaan tulisi kirja. Mitä kaikkia tunteita ollaankaan käyty lävitse, niin että vaaka alkoi kallistua tähän suuntaan. Lapsuudesta asti olen ollut erilainen, ja omasta mielestäni kypsempi. Yhdessä vaiheessa elämässä muutin pois kirotun alkoholin rappeuduttaman äitini luota. Uudessa paikassa alkaa tuntea pakostikkin ulkopuoliseksi. Mutta silloin minut löysi hyvä iloinen ja villi ystävä. Hän auttoi minut sopeutumaan tähän meluisaan ja jotakuinkin outoon maailmaan. Vaikka minulla olikin nyt tämä ystävä ja opas oloni oli sekava. Kun päästiin 6 luokalle, löysin vanhan kunnon "netin" kautta juttuja gooteista. Sitten ajattelin että nuohan ovat melkein samanlaisia kuin minä. Sitten ei melkein vuottakaan, kun aloin löytää itseni. Musiikki makuni ja kiinnostukseni. Kun tulin kouluun mustissa farkuissa ja hieno musta pitkä hihainen paita päällä. Niin kaikki kysyi että mikä musta oli tullut. Sitten sanoin vastauksen, jonka vain osa tiesi. Osa halusi entisen minäni takaisin mutta Ei! tällaisena mä tunnen itseni viimein onnelliseksi ja vapaaaksi.
Ja vielä tänä päivänäkin voi nähdä pitkän mustan hahmon kulkemassa kadulla herättäen hämmennystä ja vanhoissa ihmisissä kukaties? pelkoa...

PS. Jännää miten mä aina saan omat vastaukseni kuullostamaan joltakin tarinalta =P