Gootti.net

en ehkä vastaa kysymykseen miten miust tuli gootti. Mutta jotain outoa kuitenkin.

Musiikki on ollut vähintäänkin 2/3 osaa miun elämästä. Olen kyl ehtinyt käydä läpi kaiken Spice Girlseistä Cradle of Filthin kautta oikeaan musiikkiin.
Ite asias mä gootti-bändeihin tutustuessa hämmästyin, miten kevyttä poppista ne oli. Kun joskus 14-vuotiaana kuuntelin lähinnä black/death/speed/doom-metallia.

Sitten joskus vanhoja Suosikkeja lukiessani huomasin Grand prix-listalla Mustan Paraatin, ja mietin että onpas bändillä helvetin hieno nimi, pakko olla hyvä. nykysin post-punk onkin miun lempigenre. Mustahuulirokkia.

Kaikki lähti siinä 5. luokan puolivälissä. Kuulin Nightwishin Nemon, ja siitä se lähti, Nightwishin jälkeen ihastuin myös moneen moneen muuhun mettali-bändiin. =) Aluksi musiikkimakuni ei vaikuttanut mitenkään pukeutumiseeni. Mutta kun siirryin kuudenelle luokalle, en käyttänyt juurikaan muita värejä kuin pelkästään mustaa. En mie oikeestaan vois itteeni gootiksi sanoa, mutta en tiiä sitten olenko. Kaikki niin ainakin väittää~ Ja tosiaan, olen aino ollut tälläinen syrjitty ja ei-suosittu. Kai sitten miust vaan tuli tällänen minkälainen mie oon. En tiedä. Kai se tässä ajan myötä selviää.

Lainaus: Darksidezero tällaisena mä tunnen itseni viimein onnelliseksi ja vapaaaksi.

Onneks olkoon, ja tervetuloa

Lainaus: Moondancer Kaikki niin ainakin väittää~ Ja tosiaan, olen aino ollut tälläinen syrjitty ja ei-suosittu. Kai sitten miust vaan tuli tällänen minkälainen mie oon. En tiedä. Kai se tässä ajan myötä selviää.

Muiden mielipiteet kannattaa jättää omaan arvoonsa! Tärkeintä on miltä ittestä tuntuu. Täällä ei syrjitä.

Lainaus: poison Muiden mielipiteet kannattaa jättää omaan arvoonsa! Tärkeintä on miltä ittestä tuntuu. Täällä ei syrjitä.

Kyllä! Enhän mie tässä muuten olisi. Aivan hävettää kun miettii minkälaisia vaatteita pidin joskus ala-asteen alussa...

hmmmh... En ole ikinä kokenut että olen tullut gootiksi, olen ollut sitä aina. Sain tosin n. vuosi sitten ahaa-elämyksen, kun löysin goth chick (vai miten se nyt kirjotettiinkaan, en muista) ja aloin lukemana sitä, totesin että tämähän menee kuin 1:1 muhun, pukeutumista lukuunottamatta... nyt kun on tiedostanut itsensä on keksinyt mistä voisi mennä katsomaan niitä vaatteitakin, koska tähän mennessä on ollut vähä huonosti, kattoi mistä tahansa, jotain yksittäisiä sieltä täältä. Mutta yksi osa pukeutumistani pysyy aina "taviksena", kengät. Niitten pitää olla mukavat jalassa ja jalassani ei ikinä ole ollut muita mukavia kenkiä kuin eccon kengät. Ja eccoissa pysyn :P

Luin näitä teijän tarinoita ja en nyt ala omaa elämänkertomustani jaarittelemaan. mutta kaikki on kokenu ton saman jollain tavalla löytäny mustan, haukuttu, ja niin edespäin.

lukekaahan toistennekin tarinat!

Mun sisällä on kai aina nukkunu jonkinlainen pikku-gootti, joka tuli kunnolla esiin vasta kolmisen vuotta sitten. Tässä tarinani:

Mä oon aina ollu se erilainen, syrjitty, haukuttu, ikuisesti kaikkien silmätikku, koulukiusattu, kummajainen, friikki, yksinäinen susi, taiteellinen ja mystinen sielu ja muiden ikäisteni jutuista täysin ulkopuolinen. Oon pienestä lähtien haahuillu öisin, halaillu puita, piirtäny, maalannu, runoillu ja laulanu synkistä aiheista, sekoillu, pureskellu - ollu friikki.
Fantasia, scifi ja ennen kaikkea kauhujutut, kaikki vampyyrihösselit sun muut, on aina kiehtonu mua ja kiinnostanu suunnattomasti.

Alakouluikäisenä mä en ollu kauheesti ollu tekemisissä musiikin kanssa. Se vähä mitä olin kuullu oli jotain ällöä poppia ja jotain iskelmiä.
Siis määhän olin sellanen kummajainen, joka ei tienny mistään sellasista omanikäistensä jutuista mitään. Enpä siis musiikistakaan. Mua ei kiinnostanu! Mä "vihasin kaikkee musiikkia", koska kuvittelin, että se mitä oon kuullu on "kaikki". Sanoin vihaavani kaikkea ja se johtui siitä, etten ollu ikinä kuullu esim. goottimusiikkia, metallia tai vaikka teknoa, jonka suuri ystävä musta on tullut. Olisin ollu automaattisesti valmis rakastamaan niitä jo vaikka kolmannella luokalla!
Ja siis, koska suorastaan vihasin tällästä teinikulttuuria, en ymmärtänyt, enkä halunnut ymmärtää muodista yhtään mitään. Yritin välttää kaikkea muodikasta ja "tavallista" parhaani mukaan.

No niin, sitten joskus yhdessä larpissa vedin sellaista roolia, jota varten mun piti hankkia vähän mustia ja goottihenkisiä vaatteita. Ja katsoessani itteäni peilistä niissä larppivarusteissa, tajusin että en ollu koskaan näyttäny omasta mielestäni yhtä hienolta ku näissä vaatteissa. Niinpä aloin vähitellen karsia vaatekaapistani niitä tavallisia sinisiä farkkuja ja valkosia villapuseroita pois ja ostella tilalle jotain nätimpää. Siis vähitellen. Siihen meni jonkin aikaa, koska en halunnu heittää pois hyviä vaatteita vaan sillä syyllä, ettei ne sovi tyyliin! Alussa sitäpaitsi pukeuduin enemmänki ku mikä tahansa rokkari vaan. Mutta vähitellen tämä samettigootti-tyyli vakiintui ja jämähti lopullisesti päälle.
En vieläkään oikeen kuitenkaan harrastanu musiikkia. En sillon vielä pitäny itteäni minään goottina...
Mutta jossain vaiheessa satuin kuuntelemaan radiota, koska halusin rääkätä itseäni kuuntelemalla jotain, mitä vihaan. Siinä tuli kuultua mm. 69eyesia, Nightwishia, Within Temptationia, PoisonBlackia, Children of Bodomia... Jotain tollasia, kaikkee metallia ja goottirockia, mitä nyt radiosta voi odottaa kuulevansa. En kehdannu edes tunnustaa itelleni, että mä tykkäsin niistä. Siis nehän oli musiikkia, mitä mä olin aina vähä vierastanu. xD Aika tyhmää... etten ollu aijemmin tullu kuulleeksi mitään kunnon musaa. Luulin sillon pienempänä tosissani, että kaikki musiikki on sitä samaa kamalaa poppia!
Myönnän, olin tässä asiassa aika tynnyrissä kasvanu! Mutta mullahan oli kokonaan oma maailmani ja omat touhuni, jotka poikkes täysin siitä yleisestä nuorten elämästä. Jos mitenkään pystytte ymmärtämään...

Nooh, vähitellen aloin kuuntelemaan vakituisesti metallia ja goottirockia ja löysin jossain vaiheessa myös teknon
Sillon myös pukeutumistyyli oli viimeinki löytäny kunnolla sen oikeen linjan.
Ja jossain vaiheessa tulin tehneeksi sellasen pienen havainnon, että määhän oon aika lailla gootti ollu jo jonkin aikaa, ehkä koko elämäni

Ja tässä sitä nyt ollaan, goottina muiden joukossa

(Sori, aika pitkä selostus!)

Ei helvetti! Sori sori sori kaikki. Minkä takia mä en osaa kirjottaa sopivan mittasia viestejä???!!! Nää venyy aina ihan kohtuuttomuuksiin!!! Pahoittelen kovasti...

Olipa kerran pieni, punatukkainen tyttö. Häntä kiusoiteltiin jo tarhassa ulkonäkönsä takia, tyttö kun näytti pojalta lyhyellä tukallaan. Punapäillä eivät ripset ja kulmakarvat juurikaan näy, joten ei hän ollut kaunis, ruma suorastaan, pojaksi useasti luultu ja haukuttu.
Ala-asteella asiat eivät juuri parantuneet. Tyttö asui pienellä paikkakunnalla ja ensimmäisellä luokalla oli vain 10 lasta; viisi poikaa ja viisi tyttöä. Pojat tietysti leikkivät laumassa, mutta tytöillä oli aina se yksi ja paras kaveri. Ja tyttöjä kun oli pariton määrä, tietysti pieni, punatukkainen tyttö jäi ulkopuolelle. Mutta onneksi hän pääsi poikalauman täysivaltaiseksi jäseneksi, poikamainen kun oli itsekin.
Pari vuotta myöhemmin pienen paikkakunnan kyläkoulut lopetettiin ja kirkonkylälle rakennettiin uusi, isompi ala-aste. Nyt tytön luokalla oli 30 ihmistä, ja hän sai myös tyttökavereita. Hiuksetkin olivat kasvaneet kolmannelle tultaessa polkkapituuteen, joten hän näytti enemmän tytöltä jo. Tosin poikien vaatteet kiinnostivat enemmän kuin liian kirkkaat pikkutyttöjenhepenet. 10-vuotissyntymäpäivillä oli 20 ihmistä, niin tyttöjä kuin poikiakin.
Samana vuonna tyttö kiinnostui eritoten vampyyreistä luettuaan kaikki Pikku vampyyri-kirjat, myös muut kauhuolennot alkoivat kiinnostaa. Hän sai jopa pitkän, mustan vampyyriviitan ja naapureiden kanssa pidettiin halloween-juhlia. Tyttö oli onnellinen.
Neljännellä, viidennellä ja kuudennella hänen punainen tukkansa oli taas lyhyt ja vaatteet suoraan poikienosastoilta. Tyttö käytti jo vähän meikkiä, mutta se ei vienyt pois pojaksi luulemista ja sehän ei parantanut hänen itsetuntoaan yhtään.
2002 elämä muuttui. Perhe muutti isommalle paikkakunnalle, he saivat myös koiran ja talon uima-altaalla. Pari vuotta kaikki meni hyvin, tytöllä oli kavereita ja nyt häntä sanottiin jopa kauniiksi. Niinpä niin, tukka oli pitkä ja värjätty, meikkiä paljon ja vaatteet mustia. Kahdeksannella kuitenkin luokan suositut tytöt päättivät ottaa hänet silmätikukseen, josta seurasi haukkumista, puheluita, kirjeitä, omaisuuden tuhoamista, kunnianloukkauksia ja pahoinpitelyä. Hän oli onneton, elämässä ei ollut mitään lohtua. Mutta onneksi ihana poika astui hänen elämäänsä kesälomalla, ja samalla tiellä hän on edelleen.
9-luokalla tyttö vaihtoi paikkakunnan toiselle luokalle. Käytävillä hän sai kuunnella peräänhuutelua ja ilkkumista pitkästä nahkatakistaan ja suurista, mustista hameistaan. Manneksikin haukuttiin yhden hameen takia, vaikka sillä ei ollut mitään muuta yhdennäköisyyttä mustalaishameiden kanssa kuin väri. Viikonloppuvierailut toisella paikkakunnalla, poikaystävän luona, helpottivat pahaa oloa.
Viimein peruskoulu oli läpi. Kevätjuhlassa, päästötodistusta hakiessaan, uusi, teetetty samettimekko päällään, hän sai kuunnella örinää yleisön joukosta. Mutta hän oli iloinen, hänen ei tarvitsisi kuunnella sitä enää. Hän nimittäin pääsi lukioon Helsinkiin ja käy nyt toista luokkaa, sama poikaystävä rinnallaan. Ja nyt hänet tunnetaan gootti.netin yhtenä asiantuntijana, Iirivana.


(anteeksi mahdolliset virheet ja huono kirjoitustapa, mutta nyt en jaksanut kirjoittaa romaanityylillä. Tämä on ns. helppoa luettavaa näin.)