Julkaistaan 10. lokakuuta
Saksalainen synkiöpitoinen elektronisen musiikin viritelmä Cephalgy (www.cephalgy.de), joka on kotoisin Dresdenistä, julkaisee uuden studioalbumin lokakuussa. Uusi pitkäsoitto on nimeltään "Herzschlag". Siitä julkaistaan rajoitettuna painosmääränä ensipainos, jonka mukana tulee bonus-CD varustettuna neljällä bonuskappaleella ja neljällä remix-biisillä. Vuodesta 1997 lähtien toimineen Cephalgyn uuttakin albumia leimaa Jörg Göhlerin tummasävyinen ääni. Levy-yhtiö Out Of Line Music, joka julkaisee opuksen 10. lokakuuta, kuvailee opuksen äänimaailmaa monipuolisimmaksi Cephalgyn tähänastisen uran varrella. Albumilla kuullaan kovakouraista ryskettä, kuten "Dunkelseele", sykkiviä dark electro -hittejä, kuten kappaleen "Königin" ja melodisia veisuja, kuten "Müde".
"Herzschlag" on saksaa ja se tarkoittaa suomeksi sydämenlyöntiä.
Edellisen kerran Cephalgy annosteli uutta musiikkia "Moment Der Stille" -EP:n muodossa kaksi vuotta sitten. EP julkaistiin lokakuussa 2006 Out Of Linen kautta. Levyn soittolistalla kuullaan yhteensä yhdeksää kappaletta, joista neljä on uusia ja loput remix-kappaleita.
Jutun julkaisi Pete. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5597 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 07. päivä joulukuuta 2008 kello 19:07. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.
Aiheeseen liittyviä tekstejä: Kauhuteemaiset kasinopelit nettikasinoilla, Helalyn Flowers julkaisi musiikkivideon "Halos"-remix-EP:ltä, Body Machine Body yhdeksättä kertaa Tallinnassa, Possible Space: "Under the Streets", Centhron: "Gottwerk V2".
Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.
Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.