Gootti.net

Covenant: "Last Dance"

  • Julkaistu tiistaina 02.04.2013
  • Avainsanat:

"Last Dance" -EP:n etukannessa punainen palkki, joka taiteltu eri suuntiin. Kuvan tausta on viininpunainen. Oikeassa yläkulmassa valkoisella värillä Covenantin logo ja sen alla lukee punaisella EP:n nimi.Julkaistaan 11.6.2013

Metropolis Records uutisoi Skandinavian pitkän ja synkän talven sujuneen Covenantin osalta uuden musiikkiaineiston valmistamisessa. Nyt ruotsalaisyhtye ryhtyy lanaamaan tietä tulevalle "Leaving Babylon" -albumilleen tällä kuuden biisin EP:llä. Kiekko ilmestyy 11.6. nimellä "Last Dance". Sen soittolistalla kuullaan neljä uutta biisiä, joista kukin on eri Covenantin jäsenen säveltämä. Mukana on biisi myös uudelta keikkakokoonpanon jäseneltä, viime kesänä yhtyeeseen kiinniteltylä Andreas Catjarilta.

Elektronisen musiikin tekijä Covenant on "Last Dance" -kiekolleen laittanut majesteettisia syntetisaattoriääniä, odottamattomia harmonioita, sumutorviakin ja kaiken sen päällä vokalisti Eskil Simonssonin ulosantia.

"Last Dance" -EP:n kappaleet:

  1. Last Dance
  2. We Go Down
  3. Last Dance (Modulate Remix)
  4. I Scan The Surface
  5. Last Dance (Version)
  6. Slowdance

Covenant on:

  • Eskil Simonsson (laulu, sanoitukset, tuottaminen ja syntetisaattorit)
  • Joakim Montelius (sanoitukset, sävellys, tuottaminen ja laulu)
  • Daniel Myer (tuottaminen, syntetisaattorit ja laulu)
  • Daniel Jonasson (syntetisaattori)

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Petri Ikonen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5577 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 02. päivä huhtikuuta 2013 kello 04:04. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.