Gootti.net

Goottifoorumilta kuuluu

Yleiskeskustelu 3: Kai siinä tule köntti saaliista joka tapauksessa jos teidän mailta tulee kaato... Etkö ole huolissas, että koira/penska joutuu otson kynsiin? Ymmärrän hyvin niitä vanhempia, jotka haluavat poistaa sel...

Dark Sarah: "The Puzzle"

  • Julkaistu maanantaina 17.10.2016
  • Avainsanat:

Taustalal sinertävällä ja violetilla värillä piirretty suuri monsteri, jonka päällä tummahiuksinen nainen. Oikeassa yläkulmassa Dark Sarah -logo kultaisella värillä.Julkaistaan 18.11.2016

Kotimainen elokuvamaisen rokin ja metallin tekijä Dark Sarah julkaisee marraskuussa Inner Wound Recordingsin avulla seuraavan albuminsa, seuraajan viime vuoden kesällä ilmestyneelle "Behind the Black Veil" -debyytille. Uusi levy ilmestyy Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa 18.11. Konseptialbumilla kuullaan duettona osuuksia entisen Xandrian jäsenen Manuela Krallerin, Delain-yhtyeen Charlotte Wesselsin ja Charonista parhaiten tutun Juha-Pekka Leppäluodon esittämänä.

Entisen Amberian Dawnin jäsenen Heidi Parviaisen yhtye Dark Sarah aloitti toimintansa vuonna 2012. Yhtye haki alkuvuodesta joukkorahoituspalvelu Indiegogon avulla tukea "The Puzzle" -kiekon tekemiseksi. Yhteensä 346 fania lahjoitti yli 15 800 euroa sitä varten.

"The Puzzle" -albumin kappaleet:

  1. Breath
  2. Island In The Mist
  3. Little Men
  4. Ash Grove
  5. For The Birds
  6. Deep And Deeper
  7. Dance With The Dragon [Feat. Jp Leppaluoto]
  8. Cliffhanger
  9. Aquarium [Feat. Charlotte Wessels]
  10. Rain [Feat. Manuela Kraller]

Dark Sarah on:

  • Heidi Parviainen (laulu)
  • Sami-Petri Salonen (kitara)
  • Erkka Korhonen (kitara)
  • Rude Rothstén (basso)
  • Thomas Tunkkari (rummut)

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Petri Ikonen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5490 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 17. päivä lokakuuta 2016 kello 03:03. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 85 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.