Gootti.net

Das Ich on päättänyt, että tulee Suomeen

  • Julkaistu keskiviikkona 03.09.2008
  • Avainsanat:

Maineikkaan saksalaisen musiikkiryhmä Das Ichin (www.dasich.de) keulahahmoihin ja perustajajäseniin kuuluva Bruno Kramm kommentoi Gootti.net-yhteisön välityksellä suomalaiselle goottiskenelle, että Das Ich tulee lähitulevaisuudessa Suomeen. Kramm kertoo bändinsä neuvottelevan saapumisesta Tampereelle, jonne tullaan järjestämään jälleen vuoden 2009 puolella goottifestivaali Lumous. DI:n joukot käyvät keskusteluja Lumous-sakkiin kuuluvan Jyrki Witchin, joka on tuttu hänen kytköksistään suomalaiseen goottiyhtye Two Witchesiin, kanssa liittyen vuoden 2009 Lumous Gothic Festivalissa esiintymiseen.

Gootti.net julkaisi elokuussa uutisen Das Ichin Euroopan-kiertueesta, josta kävi ilmi, ettei yhtye ole tulossa kiertueen aikana lainkaan Suomessa käymään. Saksalaisbändin kiertueputki avautuu kuluvan kuukauden 19. päivä Saksan Braunschweigista ja tulee tämänhetkisten tietojen mukaan päättymään vasta joulukuussa. Kiertue sisältää runsaasti esiintymisiä Venäjällä.

Bruno Kramm, joka elää parisuhteessa suomalaisen naisen kanssa, haluaa tehdä selväksi hänen suhteensa Suomeen. Mies toteaa Gootti.netin välityksellä suomalaisyleisölle, että hän henkilökohtaisesti suorastaan rakastaa maatamme, sen luontoa, kulttuuria ja sen kansaa. Muusikko vierailikin Suomessa kesällä Lumouksessa vierailijana. Hän osallistui aikaisemmin myös suomalaista goottien alakulttuuria esittelevään dokumenttielokuvaan, jonka viemisestä ensi vuoden Wave-Gotik-Treffeniin hän neuvottelee elokuvan tekijöiden kanssa. Kramm on mieltynyt Suomeen niinkin paljon, että vietti kesälomaa Santalahdessa, joka on Kotkan ja rannikon läheisyydessä sijaitseva lomakylä. Krammin Gootti.netille antamassa tiedonannossa todetaan yksiselitteisesti myös, ettei hänellä ole intiimiä afääriä venäläisen naisen kanssa — tämä ympäri maailmaa levinnyt huhu on perätön.

Das Ich on:

  • Stefan Ackermann (laulu ja sanoitukset)
  • Bruno Kramm (musiikki, instrumentit ja taustalaulu)

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Petri Ikonen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5577 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 07. päivä joulukuuta 2008 kello 19:07. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Kommentit

Julkaisu Das Ich on päättänyt, että tulee Suomeen. on saanut yhteensä 5 kommenttia. Voit lähettää uuden kommentin julkaisuun kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Paula 04. päivä syyskuuta 2008

Oikolukeeko näitä juttuja kukaan? Gootti.netin kieli on kyllä uskomattoman vaikealukuista – eikä artikkelin aivan joka kappaleessa olisi välttämätöntä korostaa “ toteaa Gootti.netin välityksellä suomalaisyleisölle”…

Petri 04. päivä syyskuuta 2008

Ei kukaan oikolue. Hommat hoidetaan liukuhihnalta. Julkaisu rakennetaan tyypillisesti siten, että ajatus lentää ja sormet pyrkivät pysymään näppäimistöllä vauhdissa mukana. Oikolukijan paikka on vapaana, joten jos kiittämättömät talkootyöt kelpaavat niin laita viestiä osoitteeseen info@gootti.net niin jutellaan lisää.

Golina Galina 16. päivä syyskuuta 2008

Hyvä mainoskikka! Tulee-ei tule-Tulee-ei tule Suomeen. Ei ole afääriä-on afääriä-ei ole afääriä…voi ku vaikee päättää..Luuleeks toi et joku vielä jaksaa olla kiinnostunu sen tekemisistä..Ei olis tarvinnu virallista tiedotetta. Mitä noi vaihtuvat naikkoset loppujen lopuks tähän bisnekseen kuuluu?

Karppa 16. päivä syyskuuta 2008

Poikkesin vaan mulkasemassa..Heh! Ai että teki selväksi suhteensa Suomeen..Buuaahh!! Apua!! -“suorastaan rakastaa Suomea”. Pakkohan meidän suomalaisten on uskoa, kun baijerista asti tehdään selväksi asiat!
Toinen puoli on kuitenkin se, et kannattais olla hiukan herkemmällä kuulolla siitä, mitä täällä Suomessa krammista pidetään. Mun henkilökohtainen näkemys on se, että ikä on tehnyt miehestä sairaan itsekeskeisen, ja terve itsekritiikki on pettänyt täysin. Oikeestaan sääli.. olihan sillä niitä hyviäkin aikoja joskus.

Nadja 17. päivä syyskuuta 2008

Tervetuloa Venäjälle mr kramm
http://www.youtube.com/watch?v=ogENi-yAwB4

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.