Gootti.net

Demians reissuun Anatheman siivellä

  • Julkaistu lauantaina 23.08.2008
  • Avainsanat:

Demiansin "Building An Empire" -albumin kansikuva. Kuvassa vaaleata paperimaista taustaa vasten keskitettynä horisontaalisesti ja vertikaalisesti verenpunainen rykelmä tuoleja, jotka on pinottu toistensa päälle. Tuolien yllä Demiansin logo, alapuolel Demians debytoi toukokuussa

Ranskalainen melodista kitaramusiikkia soittava Demians (www.demiansmusic.com) tiedottaa olevansa etuoikeutettu reissaamaan englantilaisen rock-ryhmä Anatheman seurassa syksyllä 2008, jolloin Anathema on aikeissa soittaa mittavan Euroopan-kiertueen. Kuukauden pituinen loka-marraskuuksi kirjattu kiertue vie bändit tämänhetkisen keikkalistauksen mukaan ainakin Saksaan, Itävaltaan, Alankomaihin, Belgiaan, Ranskaan, Puolaan, Italiaan, Sveitsiin, Iso-Britanniaan ja Tanskaan asti. Demiansin ainoa vakituinen jäsen, Nicolas Chapel, kommentoi kuunnelleensa Anatheman musiikkia jo vuosikymmenen ajan. Chapel kokeekin ihailemansa bändin kanssa kiertueen tekemisen olevan todellinen kunnia Demiansille.

Demiansin uusin pitkäsoitto, joka on yhtyeen debyyttialbumi, tunnetaan nimellä "Building An Empire". Se julkaistiin täällä Euroopassa toukokuun 19. päivä ja Pohjois-Amerikassa 20. päivä samaa kuukautta InsideOut Musicin / SPV Recordsin kautta.

Demians esiintyy:

  • 8. lokakuuta 2008: Tivoli (Utrecht, Alankomaat)
  • 9. lokakuuta 2008: W2 (Den Bosch, Alankomaat)
  • 10. lokakuuta 2008: Biebob (Vosselaar, Belgia)
  • 11. lokakuuta 2008: Boerderij (Zoetermeer, Alankomaat)
  • 12. lokakuuta 2008: Colos-Saal (Aschaffenburg, Saksa)
  • 13. lokakuuta 2008: Matrix (Bochum, Saksa)
  • 14. lokakuuta 2008: LKA Longhorn (Stuttgart, Saksa)
  • 16. lokakuuta 2008: Centrum (Erfurt, Saksa)
  • 17. lokakuuta 2008: Columbia Club (Berliini, Saksa)
  • 18. lokakuuta 2008: Markthalle (Markthalle, Saksa)
  • 19. lokakuuta 2008: Pumpehuset (Kööpenhamina, Tanskaan)
  • 20. lokakuuta 2008: Proxima Club (Varsova, Puola)
  • 21. lokakuuta 2008: Klub Studio (Krakova, Puola)
  • 22. lokakuuta 2008: Backstage (München, Saksa)
  • 23. lokakuuta 2008: Z7 (Pratteln, Sveitsi)
  • 24. lokakuuta 2008: New Age (Treviso, Italia)
  • 25. lokakuuta 2008: Rolling Stone (Milano, Italia)
  • 26. lokakuuta 2008: Alpheus (Rooma, Italia)
  • 28. lokakuuta 2008: Szene (Wien, Itävalta)
  • 29. lokakuuta 2008: TBA
  • 31. lokakuuta 2008: Les Docks (Lausanne, Sveitsi)
  • 4. marraskuuta 2008: Academy Club (Manchester, Iso-Britannia)
  • 5. marraskuuta 2008: Cathouse (Glasgow, Iso-Britannia)
  • 6. marraskuuta 2008: Carling Academy (Sheffield, Iso-Britannia)
  • 7. marraskuuta 2008: Islington Academy (Lontoo, Iso-Britannia)
  • 8. marraskuuta 2008: Barfly (Birmingham, Iso-Britannia)
  • 9. marraskuuta 2008: Zodiac (Oxford, Iso-Britannia)
  • 10. marraskuuta 2008: Wedgewood Rooms (Portsmouth, Iso-Britannia)

Demians on:

  • Nicolas Chapel (musiikki)
  • Nicolas Chapel (kitara ja laulu live-esiintymisissä)
  • Michaël Roponus (rummut live-esiintymisissä)
  • Antoine Pohu (basso live-esiintymisissä)

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Petri Ikonen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 2511 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 07. päivä joulukuuta 2008 kello 20:08. Tämän jutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 179 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.