Tule osaksi goottiyhteisöä. Liity jäseneksi!
Promokuva vuodelta 2004
Gootti- ja darkwave-tyylistä musiikkia tahkoava saksalaisyhtye Diary of Dreams (www.diaryofdreams.de) julkaisee lähes kolmen vuoden odotuksen jälkeen uuden albumin. Pitkäsoitto, jolle bändi antoi nimeksi “Nekrolog 43”, ilmestyy lokakuun 26. päivä Accession Recordsin kautta. Tämän albumin airuena toimii kuluvan kuukauden puolella ilmestyvä mini-CD “The Plague”.
Albumin ilmestymistä juhlistetaan Saksassa näillä näkymin kolmeen kertaan. Ensimmäinen julkaisujuhla ottaa paikkansa historian siivillä Leipzigissä 26. lokakuuta.
Uusi albumi osoittaa, ettei DoD ole mennyt sieltä mistä aita on matalin, vaan nostanut jopa rimaa ylöspäin — “Nekrolog 43” on Adrian Hatesin uran hypnoottisin epeli, jonka synnyttämät mielenmaisemat verhoavat meidän todellisuutemme Hatesin omalla… Luvassa musiikkia, jossa goottirock ja EBM kohtaavat toisensa Adrianin omalaatuisen lauluäänen messutessa tyylisuuntien ykseyden ilosanomaa.
Bändin takapiruna toimiva Adrian Hates käyttää harvemmin muita muusikkoja apunaan, paitsi keikkakokoonpanossa.
Gootti.net-sivustolla on julkaistu yhteensä peräti 1725 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 24. päivä joulukuuta 2008 kello 11:11. Tämän jutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 123 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä.
Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.
Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.