Julkaistaan 13.5.2016
Saksalainen elektronista musiikkia tekevä Digitalism julkaisee uransa kolmannen albumin ensi viikon perjantaina. Yhtye siirtyy hieman ennen levyn ilmestymistä kiertämään Eurooppaa ja sitten Pohjois-Amerikkaa. Kaksikolta ilmestyi edellisen kerran musiikkia viitisen vuotta sitten "I Love You Dude" -albumin muodossa. Kolmas albumi on nimeltään "Mirage". Se sisältää yhtyeen omien sanojen mukaan radioystävällistä elektronista poppia ja tanssittavaksi sopivaa aineistoa.
"Mirage" tehtiin valmiiksi noin puolen vuoden aikana. Sillä kuullaan esimerkiksi rock-vetoinen "Go Time" ja melankolinen "Utopia".
Jutun julkaisi Pete. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5597 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 07. päivä toukokuuta 2016 kello 02:02. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.
Aiheeseen liittyviä tekstejä: Kauhuteemaiset kasinopelit nettikasinoilla, Helalyn Flowers julkaisi musiikkivideon "Halos"-remix-EP:ltä, Body Machine Body yhdeksättä kertaa Tallinnassa, Possible Space: "Under the Streets", Centhron: "Gottwerk V2".
Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.
Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.