Gootti.net

Diskotéka Macabren vuodenvaihde

Helsingissä vietetään vuoden vaihtumista Diskotéka Macabren ja Klub Kalman järjestämässä illanvietossa, joka sijoittuu osoitteessa Eerikinkatu 11 sijaitsevan Dubrovnik Lounge & Lobbyn tiloihin. Tapahtuma käynnistyy 31.12. kello 22 ja päättyy ensi vuonna. Tässä klubissa musiikkikattauksen toteuttavat DJ:t Flux, HraNauha ja Murha. Klub Kalma järjesti edellisen kerran ohjelmaa 31. lokakuuta, jolloin Dubrovnikissa ja sen lähellä sijaitsevassa elokuvateatteri Andorrassa esitettiin musiikkia ja eläviä kuvia.

Diskotéka Macabre kertoo musiikillisten juurtensa ulottuvan 1970- ja 1980-luvun taitteeseen, nimittäin postpunkin, new waven ja esimerkiksi goottirokin tyyleihin, joskin klubissa esitetään myös muunlaista musiikkia riippuen illasta.

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Petri Ikonen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5577 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 10. päivä marraskuuta 2015 kello 04:04. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.