Gootti.net

Goottifoorumilta kuuluu

Lemmikit: kun en oikein itsekään meinaa uskoa niin vilkaseppas kuin kovaa maa- tai merikotka voi lentää. Ei se oo kiinni siitä ettei ne ääntä pitäis. mut ehditkö kuulemaan. Osuma on kyl tussahdus vaan, se on k...

Ego Likeness: "When The Wolves Return"

Valokuva vaaleahiuksisesta naisesta, jonka kasvoista näkyy sivuprofiili. Oikeassa alakulmassa Ego Likeness -logo verenpunaisella värillä.Julkaistaan 10.7.2015

Yhdysvaltalaisen Steven Archerin ja Donna Lynchin yhtye Ego Likeness julkaisee odotetun albuminsa heinäkuussa 2015. Kaksikko on vispannut naisvokalistin ääntä, electronica, darkwavea, trip hopia ja rockia 12 biisin verran. Albumi julkaistaan nimellä "When The Wolves Return" Metropolis Recordsin kautta. Bändi on tehnyt musiikkia vuodesta 1999 asti. Toistaiseksi sen viimeisin albumijulkaisu on viiden vuoden takainen "Breedless"-kiekko.

Huhtikuun lopussa Ego Likeness kiertää Yhdysvaltoja yhdessä Voltairen kanssa. Suuri kiertue ulottuu toukokuun loppuun asti ja sisältää kymmeniä esiintymisiä.

"When The Wolves Return" -albumin kappaleet:

  1. Leave A Light On, Thomas
  2. Darkness
  3. En Rouge
  4. New Legion
  5. Oracle
  6. Mercy
  7. I Let You
  8. Crossed
  9. Persona Non Grata
  10. Treacherous Thing
  11. Someday
  12. When The Wolves Return

Ego Likeness on:

  • Donna Lynch (laulu, sanoitukset, piano ja syntetisaattorit)
  • Steven Archer (kitara, laulu, syntetisaattorit, rummut ja ohjelmointi)
  • Dan Clark (tuottaminen ja sävellys)
  • Mike K. Johnson (rummut)
  • Mindcage Rick (rummut)

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Petri Ikonen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5547 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 30. päivä huhtikuuta 2015 kello 00:12. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 83 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.