Tule osaksi goottiyhteisöä. Liity jäseneksi!
Ensviikolla onnistuu kuivaharjoittelu ti tai to iltana ja sunnuntaina harkat ennen esitystä, ju…Lue lisää…
Perustettu v. 1980
Berliinin industrial-mestari Einstuerzende Neubauten (www.neubauten.org) julkaisee uuden “Alles Wieder Offen” -albuminsa Euroopassa 19. lokakuuta ja Amerikassa marraskuun 23. päivä. Kiekolta löytyy pyöreät 10 biisiä, joista yksi on kiekon nimikkobiisi. Yhtye kertoo, että 27 vuoden uran dramaattisin kappale on tämä “Alles Wieder Offen”, jonka nimi on suomeksi “Kaikki Avoinna Jälleen”. Kiekko julkaistaan täällä Euroopassa yhtyeen oman Potomak-levymerkin kautta. Jenkkilän suunnalla kiekon levityksestä vastaa Ryko Distribution.
Bändi kertoo äänittäneensä tätä CD-julkaisua oli 200 päivän aikana omassa studiossa, jonka toimintaa rahoittaa yhtyeen nettisivujen kautta saatavat varat.
Einstürzende Neubauten kertoo luoneensa aina oman musiikillisen kosmoksensa, joka laajenee tulevalla pitkäsoitolla suuremmaksi kuin koskaan aikaisemmin. Siinä kosmoksessa tähdet hohtavat kirkkaampina kuin ikinä ennen. Tulevalla albumillaan bändi tarjoaa musiikkia, jota eri instrumentit eivät kynsi sekasortoiseksi kaaosmaisemaksi, vaan jonka ilmapiiriä kukin musiikkisoitin täyttää sulassa sovussa keskenään. Yhtye hehkuttaa, ettei Alexander Hacken basson ääni ole koskaan kuulostanut yhtä lämpimältä, Jochen Arbeitin kitara niin ylevältä tai Blixa Bargeldin lauluääni yhtä voimakkaalta kuin nyt.
Albumi julkaistaan digipak-formaatissa. Sen mukana kulkee värillinen booklet-lehtinen, jossa on kunkin biisin sanoitukset sekä saksaksi että englanniksi.
EN kertoo suunnittelevansa laajaa Euroopan-kiertuetta alkavaksi ensi vuoden keväällä.
Gootti.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin — hän on julkaissut tällä sivustolla yhteensä 1608 kirjoitusta. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 04. päivä syyskuuta 2007 kello 15:03. Jutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 184 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä.
Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.