Tule osaksi goottiyhteisöä. Liity jäseneksi!
Kuva: Katja Piolka
Goottimetallia räiskivä Elis (www.elis.li) julkaisee täällä Vanhan mantereen suunnalla uuden “Show Me the Way” -nimisen singlensä. Kiekko ilmestyy 2. päivä marraskuuta. Levyn nimikkobiisi kuullaan myös yhtyeen viime vuoden puolella julkaisemalla albumilla “Griefshire“. Kappaleessa kuullaan bändin uuden laulajan, Sandra Schleretin, lauluääntä. Singlen soittolistalle sullotaan em. veisun kylkeen useita aikaisemmin julkaisemattomai kappaleita “Griefshire”-pitkäsoiton äänitysajoilta.
Liechtensteinin Elis-ryhmän edellinen laulaja oli Sabine Dünser, joka menehtyi aivoverenvuotoon vuosi sitten (7. heinäkuuta 2006). Dünser sai sairaskohtauksen bänditreeneissä ja menehtyi seuraavana päivänä sairasvuoteessaan.
“Griefshire” julkaistiin Euroopassa marraskuun 24. päivä Napalm Recordsin kautta. Kiekko rantautui USA:n suuntaan tämän vuoden tammikuussa. Levy on jatkoa bändin vuonna 2004 julkaisemalle “Dark Clouds in a Perfect Sky” -albumille. Uusi rykäisy äänitettiin Mastersound Studioiden tiloissa yhdessä tuottaja Alexander Krullin kanssa. Krull on tuttu mies kytköksistään sellaisiin metallibändeihin kuin Atrocity ja Leaves’ Eyes.
Elis aloitti toimintansa vuonna 2000 nimellä Erben Der Schöpfung. Vuotta myöhemmin bändin ensimmäinen single, nimeltään “Elis”, ilmestyi. Sitä seurasi esikoisalbumin “Twilight” kohtaaminen päivänvalon kanssa.
Gootti.net-sivustolla on julkaistu yhteensä peräti 1725 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 24. päivä joulukuuta 2008 kello 11:11. Tämän jutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 138 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä.
Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.
Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.