Tule osaksi goottiyhteisöä. Liity jäseneksi!
Jep...tupee on musta taasLue lisää…
Omituisella ulkoisella ilmeellä haahuileva ja goottimetallia hönkivä Gothminister (www.gothminister.com) kertoo joutuneensa jälleen kerran salaperäisen goottikirouksen koppaamaksi. Viime torstaina norjalaisyhtyeen keulahahmo Bjorn “Gothminister” Alexander Brem heräsi kotonaan siihen karuun tosiasiaan, että joku oli yön aikana käynyt harjoittamassa omatoimista Bremin tavaroiden takavarikointia. Varas vei muusikon kannettavan tietokoneen, jonka myötä hävisi tuhti annos uusinta Gothminister-meteliä.

Varas vei kannettavan tietokoneen mukaan myös paljon live-esiintymisisiä varten tarkoitettuja tavaroita. Onneksi osasta musiikkia oli otettu varmuuskopiot, joten aivan peruuttamatonta tuhoa ei onneksi tapahtunut. Tapahtunut viivästyttää jonkin verran uuden pitkäsoiton luomista.
Gothminister on tähän mennessä miksannut kappaleet “Beauty After Midnight”, “The Allmighty” ja “Darkside” sekä “Your Saviour”. Kappaleessa “The Allmighty kuullaan vierailevana muusikkona Theatre of Tragedyn Nelliä. Gothminister kertoo haluvansa viedä koko albumin miksausurakan päätökseen vielä heinäkuun sisällä. Yhtye ryhtyi miksaamaan levyään 17. päivä Ruotsin Is It Art? -studioilla. Masteroimisvaiheen on tarkoitus päättyi elokuussa toisella viikolla. Albumin nimi on “Happiness in Darkness” ja se tullaan julkaisemaan 31. lokakuuta 2008.
Bändi tulee esiintymään yleisölle 1. elokuuta Alankomaiden Raumarockissa. Tapahtumassa esiintyvät myös Kaizers Orchestra, Hønsemannen, Howl, Katzenjammer, The Disciplines, irlantilainen ASH ja suomalainen Stalingrad Cowgirls.
Bändi perustettiin Bjorn Alexander Bremin toimesta vuonna 1999. Vuotta myöhemmin yhtyeeseen liittyi kosketinsoittajan virkaa herra Halfface, jota seurasi kitaran varteen tarttunut Machine ja sitten Dementia. Myöhemmin bändiin hankittiin oma valokuvaaja ja art director, Sandra Jensen, suunnittelemaan bändin visuaalista puolta.
Gothministerin debyyttialbumi on “Gothic Electronic Anthem”. Se julkaistiin vuonna 2003. Kiekko sai koti- ja ulkomailla lämpimän vastaanoton median edustajilta, kuten Metal Hammer UK:lta.
Gootti.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin — hän on julkaissut tällä sivustolla yhteensä 1612 kirjoitusta. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 20. päivä heinäkuuta 2008 kello 11:11. Jutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 184 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä.
Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.