GriffonVox: "Control Lost"

• Levyarvostelu julkaistu keskiviikkonana 5. elokuuta 2009
• Avainsanat: griffonvox

Julkaistiin 29.5.2009

GriffonVox (www.griffonvox.com) on saksalainen electronic new wave -yhtye. He tosin käyttävät tyylistään nimeä Electronic Wave Performance Art. Bändiin kuuluu miesvokalisti Lord Athanor sekä naisvokalistit Lady A, Lady C ja Lady E. Lord Athanorin, tai A. von Greifenkeilin, aiempi projekti on nimeltään Greifenkeil, ja tämän nimen alla julkaistua materiaalia kuullaan myös tällä "Control Lost" -EP:llä.

Promootiolevyn mukana tullutta esittelykirjettä lukiessa suut kääntyvät hämmentyneeseen virneeseen. Electronic New Wave -luonnonsuojelupropagandalyriikoilla on vähintäänkin mielenkiintoinen kombo, emmekä ole oikein varmoja onko se hyvä vai huono asia. Lätty olisi ehkä voinut päätyä suopeampiinkin käsiin, sillä allekirjoittaneet inhoavat harvoja asioita niin paljon kuin sormella osoittelevaa "maapallo kuolee ja se on sinun syysi" -sanoitustematiikkaa. Höristämme kuitenkin korvamme avoimin mielin kuuntelemaan mitä tällä orkesterilla on tarjottavaa.

Levy alkaa Joy Divisionin "She’s Lost Control" –kappaleesta tehdyllä coverbiisillä. Retrosoundit ja kummallisen ylidramaattinen, narratiivinen mieslaulu eivät lämmitä, vaan aiheuttavat pikemminkin hämmennystä ja jopa spontaaneja naurunpyrskäyksiä. Kappale on myös ehkä hieman turhan samanlainen esikuvansa kanssa. Toinen biisi onkin sitten lupaavampi, mutta sinänsä kiva veisu kärsii mieslaulusta, joka kuulostaa kaikuvaan ämpäriin lauletulta. Elektroninen äänimaailma on aika perussettiä, mutta toimii ihan hyvin ja satunnaisesti vieraileva naisääni lisää aavemaisen seireenifiiliksensä soppaan. Biisi ei kuitenkaan lähde kunnolla käyntiin ja lopputulos on lähinnä sekava. Kolmosbiisissä hauskat biitit ja pimeä synaleadi saavat pian seurakseen kökön alleviivattua "Global warming"- ja "exploitation" -aiheista vokalisointia, jotka saavat repeämään nauruun. Tämän kanssa kuuluisi varmaan olla näyttävä visuaalinen performanssi, mutta tällaisenaan biisi ei toimi.

Levyllä kuullaan myös toiset versiot edellisestä biisistä, sekä kakkosbiisistä "Beauty Lost". Coverbiisin pidennetty versio ei kuulosta järin erilaiselta aiemmin kuultuun nähden. Sen sijaan "Beauty Lost" -kappaleeseen on saatu jo hieman mukaan sellaista yhtenäisyyttä ja tempoa, jonka olettaisi löytyvän hyvistä kappaleista. Tätä biisiä ennen kuullaan kuitenkin äärimmäisen kummallinen, vajaan minuutin kestävä "Beauty Fading". Kappaleessa Lord Athanor laulaa jälleen melkoisen kaiun saattelemana ja onnistuu kuulostamaan juuri siltä ärsyttävältä känniseltä tyypiltä baarissa, joka puhkeaa yhtäkkiä lauluun saaden kaikki ärsyyntymään. Jää todella mysteeriksi, miksi tällainen pläjäys on päätynyt julkaistavaksi asti.

Uudelleenlämmitetyt Greifenkeil-biisit ovat hyvin samanlaisia kuin GriffonVoxin biisit, ellei levynkannessa lukisi erikseen, että nämä eivät ole levyn julkaisseen bändin materiaalia, niin asiaa ei olisi huomannut ollenkaan. Ainut häivähdys erilaisuudesta on se, että lyriikoissa puhuttiin luonnon sijaan kristityistä.

Lopuksi nähdään vielä "She’s Lost Control" -coverille tehty musiikkivideo, jossa viimeisetkin kontrollinhippuset ovat todellakin kateissa. Videossa oli melkoinen määrä sekalaisia elementtejä: vokalistimiehen lähikuvaa, kliseisissä vampyyriasuissa heiluvia rouvia, sairaalahorroria, armeijasetiä ja Greenpeacen tarjoamaa kuvamateriaalia mannerjäätikön hajoamisesta. Näitä elementtejä yhdisteltiin videossa ilman minkäänlaista selkeää juonta, jolloin katsojalle jää todella kummallinen kuva. Levyn saatekirjeen mukaan videolla "seireenit" symboloivat kidutettua luontoäitiä ja näin kuvaavat ilmaston lämpenemisen kauhuja. Mielestäni tässä on epäonnistuttu surkeasti ja videon taso onkin lähempänä yläkoulun videokurssia kuin uskottavaa musiikin oheismateriaalia.

Lopuksi vielä kirjoittajien henkilökohtaiset näkemykset GriffonVoxin toukokuun lopussa julkaisemsta kiekosta.

Kaisa: Aivan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että jos aikoo julkaista jotain niin sen tulisi toimia sellaisenaan myös ATK-taidoiltaan lahjattomien ihmisten tietokoneissa (ts. niin että kun levyn laittaa koneeseen, se alkaa soida). Levyn sisällön sai kuuluviin vasta monen mutkan kautta, mikä ei ollut todellakaan miellyttävää.

Mielestäni levyllä oli sekä hyviä että huonoja elementtejä. Toisaalta on varsin viehättävää, että muovisessa ja kulutuskeskeisessä goottikulttuurissa on porukkaa jotka pitävät myös ns. vihreitä arvoja tärkeinä ja esittämisen arvoisina. Näiden arvojen julkituonti on kuitenkin valitettavasti samalla tavalla hyökkäävää kuin perinteisesti muidenkin luonnonsuojelua harrastavien tahojen argumentointi ja se ei todellakaan toimi viihteessä, jota musiikintuotanto kyllä mielestäni edustaa. Musiikillisesti bändi kuulostaa hieman hajanaiselta. Levyllä on hyviä kohtia, mutta ne kuulostavat aivan samalta kuin monen muun skenessä toimivan yhtyeen tuotanto. Bändi voisikin ehkä harkita ulosantiaan vielä pidemmälle, sillä sanoman tärkeitä kohtia pohtimalla ja musiikkipuolta jalostamalla tästä saattaisi saada aikaan jotain oikeasti erilaista ja kiinnostavaa. Tällaisenaan GriffonVox ei kuitenkaan jaksa pitää kuuntelijan mielenkiintoa yllä kovinkaan pitkään.

Ines: Turhempaa huttua kuin romanttiset komediat ja yhtä paljon musiikillista arvoa kuin Idols-pudokkaiden koelauluilla.

Arvostelu: Ines Lukkanen ja Kaisa Paavilainen.

Pisteet: 1/5