Julkaistiin 8.7.2013
Saksalainen Jäger 90 (www.jaeger90.com) julkaisi aikaisemmin heinäkuussa tämän humoristisella kansitaiteella kruunaamansa EP-levyn, tai pitkäsoiton, jolle miehistö antoi nimeksi "Wir Butten zum Tanz". Levyn ensimmäiset kaksi kappaletta laulettiin valmiiksi maaliskuun lopussa. Seuranneiden viikkojen aikana muutkin viisut alkoivat valmistumaan. Yhteensä kahdeksan biisin mittainen platta julkaistiin Electro Arcin kautta viime maanantaina. Levy sisältää vanhan oppikunnan EBM:ää.
EP-levy "Wir Bitten zum Tanz" oli saatavilla ensimmäistä kertaa FamilienTreffen 9 -festivaalin yhteydessä ja sen jälkeen sitä on voinut tilata esimerkiksi Electro Arcin nettikaupasta siten, että Saksan alueella toimituskuluineen se on yhdeksän euroa ja muualle Eurooppaan 11 euroa.
Jutun julkaisi Pete. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5597 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 10. päivä heinäkuuta 2013 kello 00:12. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.
Aiheeseen liittyviä tekstejä: Kauhuteemaiset kasinopelit nettikasinoilla, Helalyn Flowers julkaisi musiikkivideon "Halos"-remix-EP:ltä, Body Machine Body yhdeksättä kertaa Tallinnassa, Possible Space: "Under the Streets", Centhron: "Gottwerk V2".
Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.
Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.