Gootti.net

Kategoria: Goottimusiikki

Unitary: "Misanthropy".

"Misanthropy"-albumin etukannessa valokuva perhosesta, joka näyttää lakastuvan harmaan levyn päällä. Kuvan yläosassa Unitaryn logo.Julkaistaan 26.10.2012

Ruotsin Uppsalasta käsin toimiva Unitary (www.unitary.net) tulee julkaisemaan 26. lokakuuta uuden studioalbumin. Infacted Recordingsin avulla ilmestyvä levy, jonka kansitaiteessa nähdään ilmeisesti perhonen hajoamispisteessä, julkaistaan nimellä "Misanthropy". Bändi on tehnyt vuoden takaisen "Safe From Harm" -opuksen seuraajaa helmikuusta 2012 lähtien. Nämä kaksi viimeisintä Unitaryn äänitettä edustavat bändin uutta tulemista — yhtye ehti viettää vuosien pituista levytystaukoa purkitettuaan vuoden välein musiikkia vuosivälillä 2001–2004. Uusi albumi käsittelee ihmisvihaa ja kukin levyn biiseistä pureutuu aiheeseen hieman eri vinkkelistä.

Lue koko julkaisu…

Hocico julkaisee "Vile Whispers" -sinkun marraskuun alussa

Hocicon "Vile Whispers" -singlen etukannessa valkoinen naamari, jonka silmäaukot tuhrittu mustin viivoin ja jonka sieraimista valuu punaista nestettä.Julkaistaan 2.11.2012

Meksikon tunnetuimpiin elektronisen musiikin tekijöihin luettava Hocico tuo marraskuun alussa vaikuttavan annoksen aggressiivista räimettä "Vile Whispers" -singlen ominaisuudessa. Erk Aicrag yhdessä Racso Agroyamin kanssa ovat säveltäneet silmille pyrkivän edustuskappaleen, josta singlellä kuullaan kolme erilaista tulkintaa, sekä B-puolen biisiksi suunnatun "It Doesn’t Exist" -nimisen luomuksen. Meksikolaisten tämänkertainen tanssiinkutsu on brutaali ja psykoottinen. Yhtyeen tuotantoa tulkitaan Rabia Sordan ja hard industrialia soittavan Dulce Liquidon toimesta kahdella remixillä. Singleä seuraa myöhempänä ajankohtana täyspitkä albumi. Sen yksityiskohtia ei vielä ole tiedossa.

Lue koko julkaisu…

The Legendary Pink Dots: "Chemical Playschool 15".

Piirros naisesta, jonka suusta kasvaa kukkia. Vasemmassa yläkulmassa lukee kiemurtelevasti yhtyeen ja albumin nimi.Julkaistaan 15.12.2012

Alankomaista käsin toimiva The Legendary Pink Dots (www.legendarypinkdots.org) julkaisee odotetun uuden albumin joulukuussa 2012. Edward Ka-Spelin hypnotisoiva lauluääni ja syntetisaattorien käyttö sävyttävät tätä "Chemical Playschool 15" -albumia. Sen avauskappaleena toimii kaunis ja eeppinen "Immaculate Conception". Perinteisempää tyyliä ja folk-vaikutteita kuullaan biisissä "The Opium Den Parts 1–3". Albumista tullaan julkaisemaan kappalemäärältään 299 kokoinen erikoispainos, joka sisältää albumilevyn lisäksi DVD:n, postikortin, tarran, kassin ja kaulakorun. Sitäkin harvinaisempi tulee olemaan niin sanottu Deluxe Ultra Limited Bag, 100 kopion setti varustettuna edellisten lisäksi bonus-DVD:llä, bändipaidalla, julisteella ja tarkemmin määrittelemättömillä sienillä.

Lue koko julkaisu…

I:Scintilla julkaisi digitaalisen EP:n.

Mustavalkoinen piirros, jossa äärimmäisen yksityiskohtaisia verisuonia tai lonkeromaisia tuubeja, jotka kaikki kulkevat mustuuteen. Kuvan oikeassa yläkulmassa I:Scintillan logo ja levyn nimi.Julkaistiin 15.10.2012

Yhdysvaltalainen I:Scintilla (www.iscintilla.com) julkaisi maanantaina vajaan neljän euron arvoisen digi-EP:n "Marrow 1", BandCamp-sivuillaan. Äänite on täysin akustinen. Se sisältää viisi kappaletta. Kipinä kiekon tekemiseen saattaa olla syntynyt akustisista live-esiintymisistä, joita ryhmä pääsi soittamaan Lacuna Coilin kanssa, sekä Dragon*Con-tapahtumassa. Elektronista rokkia räimivä I:Scintilla tarjoaa tämän levyn vain digitaalisessa muodossa. BandCampin lisäksi sen voi löytää iTunesista, Amazonista ja Spotifystä.

Lue koko julkaisu…

Mentallo & The Fixer: "Music from the Eather".

"Music from the Eather" -albumin etukannessa tummansininen tausta, jonka keskellä pimeyteen ulottuva spiraali. Kuvan alaosassa lukee valkoisella värillä Mentallo & The Fixer ja sen alla albumin nimi.Julkaistaan 2.11.2012

Yhdysvaltalainen viime vuosina ainoastaan Gary Dassingin miehittämä Mentallo and the Fixer suunnittelee tuovansa marraskuun alkupäivinä kuunneltavaksi kaksi CD-levyllistä musiikkia sisältävän "Music from the Ether" -julkaisun. Jo aikaisemmin tämän vuoden puolella Mentallo and the Fixer toi esiin järkälemäisen neljän levyn kokoelma-albumin täytettynä aikaisemmin julkaisemattomilla sävellyksillä yhtyeen varhaiskaudelta. Nyt Gary Dassing vie kuuntelijoidensa korvat entistä villimmälle vuoristoradalle julkistamalla tämän haastavan, monisyisen setin biisejä.

Lue koko julkaisu…

Radio DCS: "I Try My Best To Mainstream".

Mustaa taustaa alaosassa ja yläpuolella sinapinkeltaisia ja punaisia muotoja. Kuvan vasemmassa laidassa lukee valkoisella Radio DCS.Julkaistaan 26.10.2012

Itävaltalainen kahden muusikon Radio DCS (www.radiodcs.at) tekee dark wavea, rokkia ja poppia tavoitellen retrofiiliksiä kasariluvun musiikista, jolloin bändin jäsenet Richard Pustina ja Gert Brünner olivat vielä nuoria. Myöhemmin lokakuussa Radio DCS julkaisee Saksan afmusicin kautta 11 kappaletta sisältävän "I Try My Best To Mainstream" -albumin. Sillä kuullaan sulavia rytmejä, samettimaisia, ajattomia, moderneja soundeja yhdisteltyinä monitasoisiin lauluraitoihin. Duo pyrkii luomaan live-esiintymisiinsä saman tason kokemuksia kuin mitä albumin studioversiossa kuullaan. Radio DCS on viimeksi päässyt sillä saralla näyttämään pätevyytensä esiintymällä Eisbrecherin tukena yli tuhannen fanin edessä.

Lue koko julkaisu…

Uni_Form: "1984".

Harmaasävyinen piirros karvaisesta silmästä, jonka päällä lukee vaaleanruskealla värillä Uni_Form.Julkaistaan 2.11.2012

Lissabonista kotoisin oleva Uni_Form (www.uniformproject.com) tulee julkaisemaan eurooppalaiselle kuuntelijakunnalleen "1984"-nimisen studioalbumin Danse Macabre Recordsin tuella. Levy on CD-formaatin lisäksi tilattavissa digitaalisen musiikin kaupoista, kuten Bandcampista, Amazonista ja iTunesista. Espanjalaisten tämänkertainen albumi on yhtyeen järjestyksessä neljäs levyjulkaisu ja ensimmäinen, jolla soittaa kitaraa ja syntetisaattoria Miguel Moreira. Hän liittyi joukon jatkoksi viime vuoden puolella.

Lue koko julkaisu…

(((S))) julkaisee "The Moon Is My Sun" -albumin.

Mustavalkoinen piirros, jossa vasemmalla mustaa vasten kuun siluetti ja oikealla puolen aurinkoa symboloiva muoto valkoista vasten.Julkaistiin 21.9.2012

Noin kuusi sulkumerkkiä liikaa nimessään käyttävä (((S))) julkaisi 21. syyskuuta viimeisimmän pitkäsoittonsa, retrofiiliksillä täytetyn minimalistista syntikkamusiikkia sisältävän "The Moon Is My Sun" -albuminsa. Yhtyeen mukaan tämä äänite muistuttaa sitä pelkistettyä suuntausta, jonka lakikausi koettiin vuosien 1978–1983 välisenä aikana. Albumista tehdään CD-painos, joka saapuu tilattavaksi ainakin (((S)))-yhtyeen Bandcamp-sivuille 12. lokakuuta. Samasta paikasta löytyy albumin digitaalinen versio. Kiekko on suositeltava hankinta ainakin New Orderin faneille.

Lue koko julkaisu…

"Pneuma"-kokoelmalla rahaa keuhkosyöpätutkimukseen

Peilikuva kahdesta punaisesta läjästä materiaa, jonka vasemmalla puolen lukee mustalla värillä "Pneuma" ilman lainausmerkkejä.Julkaistiin 30.9.2012

"Pneuma" on 22 biisiä sisältävä kokoelma kokeellisen elektronisen musiikin kappaleita. Levy ilmestyi syyskuun lopussa varustettuna sellaisella taka-ajatuksella, että kaikki kiekon myyntitulot pyritään välittämään kerran vuodessa voittoa tavoittelemattomien tieteellistä keuhkosyöpätutkimusta toteuttavien organisaatioiden käyttöön. Ensimmäisten 24 tunnin aikana "Pneuma"-kokoelma keräsi noin 90 euroa varoja. Levyn Bandcamp-sivuilta voi tilata sen digitaalisessa tai CD-formaatissa. Soittolistan täyttävät 22 biisiä kuullaan yksinoikeudella.

Lue koko julkaisu…

Dead When I Found Her: "Rag Doll Blues".

Valokuva tai piirros miehestä, jonka silmien päällä metalliset kiekot. Kuvan yläosassa lukee valkoisella Dead When I Found Her tikkukirjaimin.Julkaistiin 9.10.2012

Yhdysvaltalainen Dead When I Found Her (www.dwifh.com) julkaisi 9. lokakuuta uusimman studioalbuminsa, oikealla puolen näkyvällä kansitaiteella kuvitetun "Rag Doll Blues" -albumin. Kansitaiteessa nähdään ihmishahmo, jonka silmien päälle tai tilalle on tikattu napit. Albumin julkaisi Artoffact Records kolmena eri versiona; yhden ja kahden CD:n versiona sekä digitaalisesti. Bonus-CD:n sisältävä vaihtoehto on kappalemäärältään rajoitettu. "Rag Doll Blues" on bändin järjestyksessä toinen pitkäsoitto.

Lue koko julkaisu…

Freakangel: "Porcelain Doll".

Valokuva miehestä tai naisesta, joka huutaa kurkku suorana vasemmalle. Kuvan alaosassa Freakangel-logo valkoisella värillä.Julkaistaan 26.10.2012

Tallinnan vaihtoehtoista industrialia ja mitä lie tekevä Freakangel (www.freakangel.org) tuo Eurooppaan uuden EP-luomuksensa lokakuun lopussa. Kiekko ilmestyy 11 biisillä täytettynä painoksena 26.10. Haastava kuuntelukokemus on nimeltään "Porcelain Doll". Sillä kuullaan melodisten kitararaitojen päällä kieroutunutta lauluääntä, raskasta elektroniikkaa aavemaisten naispuolisten taustalaulajien säestämänä. Naisvokalistina kuullaan Psy’Aviahin Emelie Nicolaita. Freakangelin lisäksi äänitteellä taitojaan edustavat Skyla Vertex, Formalin, Suicidal Romance ja Dawn of Ashes. Kirsikkana kakussa on uusi, yksinomaan tällä lätyllä kuultava Freakangel-kappale "A Dozen NEw Scars".

Lue koko julkaisu…

Sinine: "Dreams Come True".

Sinisävyinen valokuva miehestä, jolla tumma puku ja suuri sateenvarjo, jonka päässä tammenlehti. Kuvan yläosassa Sinine-logo valkoisella.Julkaistaan 19.10.2012

Viron Sinine (www.sinine.org) tuo 19. lokakuuta kuunneltavaksi ja koettavaksi oikealla puolella näkyvän "Dreams Come True" -albuminsa. Fiilistelykappale "I’m Dreaming" on ladattavissa nyt bändin nettisivuilta. Samaan raitaan on kuvattu myös 3,5 minuutin pituinen musiikkivideo, joka löytyy YouTubesta. Lisäksi toinen edustusbiisi, vain digitaalisesti ilmestynyt singlehitti, nimeltään "Sel Teel", on kahden remixin ohessa imuroitavissa Sininen kotisivuilta. Siinä kuullaan vierailevana naissolistina Sandra Nurmsalua. "Sel Teel" on toinen uuden albumin biiseistä, jotka esitetään yhtyeen äidinkielellä. Sinine on virolainen elektronista musiikkia luovan Mauno Meesitin yhtye. Hän käyttää ajoittain vokalistina Liina Rätsepiä ja keikoilla rumpalina Jaagup Tormista.

Lue koko julkaisu…

Emilie Autumn: "Fight Like a Girl".

"Fight Like a Girl" -albumin etukannessa vaaleanpunaisilla hiuksilla, kalpealla kasvolla ja luurankomaisella olemuksella kyykistelevä Emilie Autumn.Julkaistaan 22.10.2012

Yhdysvaltalainen laulaja, säveltäjä, runoilija ja viulisti Emilie Autumn tuo myöhemmin lokakuussa kuunneltavaksi uutta musiikkia täyspitkän albumin edestä. Viettelevä, kaunis ja kiero "Fight Like a Girl" on odotettu seuraaja menestysalbumille, vuoden 2006 "Opheliac"-kakkoskiekolle. Tämän uuden albumin ilmestymisestä uutisoitiin varhain vuoden 2012 puolella. Uutista seurasi kattava kiertue yhtyeen kotimaassa ja täällä Euroopassa. Emilie Autumnin mukaan albumin nimikkobiisi, joka toimii myös sen avausraitana, käsittelee sitä kuinka naiset ovat sisäistäneet olevansa käytännössä 51 prosenttia ihmispopulaatiosta. "Fight Like a Girl" ilmestyy 22.10. The Asylum Emporiumin kautta.

Lue koko julkaisu…

Suicidal Romance: "Burning Love / Remember Me".

Valokuva mustahiuksisesta naisesta, jolla hymyilevä ilme ksvoilla. Naisen takan aon pelkkää mustaa. Kuvan alaosassa lukee Suicidal Romance ja sen alla singlen nimi tummanpunaisen palkin päällä.Julkaistaan 10.11.2012

Tallinnasta käsin toimiva Suicidal Romance (www.suicidal-romance.com) tuo marraskuussa kuunneltavaksi singlelohkaisun "Burning Love / Remember Me". Bändin kautta ennakkotilattavalla levyllä kuullaan uudet remixit Kant Kinolta ja Psykklelta. Ennakkotilaajat saavat ladata levyn kymmentä päivää ennen muita. Single ilmestyy vain digitaalisesti Creeping13 Recordsin kautta. Äänitteen soittolistalla kuullaan peräti 12 biisiä, joista puolet on "Burning Love" -kappaleen tulkintoja ja toinen puolisko eri versioita kappaleesta "Remember Me".

Lue koko julkaisu…

Blutzukker: "The Vampire Strikes Back".

"The Vampire Strikes Back" -albumin etukanness avalokuva miehestä ja naisesta seisomassa valkoista taustaa vasten. Kuvan yläosassa lukee Vampire Strikes Back.Julkaistaan 12.10.2012

Saksalainen Blutzukker (www.butzukker.com) tuo 12. lokakuuta esiin omakustanteisen uutukaislätyskänsä, täyspitkän "The Vampire Strikes Back" -albumin. Bändin Bandcamp-sivuilla myytävä kiekko on tarjolla useana eri painoksena, kuten kahden CD:n erikoisversiona, jonka kylkiäisenä tulee lyhythihainen bändipaita. Erikoispainoksen bonus-CD on nimeltään "Digital Bonus". Sen mukana tulee pinssi ja tarra. Albumin soittolistalla kuullaan tasan 10 biisiä. Bändin nettikaupasta tilattu digitaalisen vaihtoehdon mukana tulee yksi bonuskappale.

Lue koko julkaisu…

"Disco Pop Volume 2" -kokoelma.

"Disco Pop Volume 2" -kokoelman etukannessa vihreitä neliöitä, joiden yläpuolella mustaa taustaa vasten lukee kokoelman nimi ja pientä pränttiä valkoisella.Kuvassa kokoelman kansitaide

Saksan Pokorny Music Solutions tiedottaa julkaisevansa, tai jo julkaisseensa, järjestyksessä toisen kasariluvun kappaleita sisältävän "Disco Pop" -levysarjan osan. Sarjan ensimmäinen osa ilmestyi kesäkuun ensimmäisenä päivänä ja se täytettiin 22 biisillä. Saman verran kuunneltavaa on luvassa myös tällä "Disco Pop Volume 2" -tupla-CD:llä. Mukana on useiden diskohittien singleversioita. Kuunneltavaa on muun muassa Erasurelta, Roxettelta, Secret Serviceltä ja Celebrate The Nunilta. Biisit on masteroitu uudelleen.

Lue koko julkaisu…

Junksista Alfa Matrixille.

Kuva miehestä ja naisesta, jotka seisovat vaaleanharmaata taustaa vasten. Molemmilla mustat vaatteet. Naisen hiukset liehuvat.Kuvassa Junksista

Alfa Matrix uutisoi nyt kiinnittäneensä saksalaisen Junksista (www.junksista.de) -yhtyeen, joka koostuu yhdestä miehestä ja naisesta, levyttämään tarttuvaa elektronista musiikkia seksuaalissävytteisillä sanoituksilla esitettynä. Mediatiedotteessa Alfa Matrix paljastaa suojattinsa käyttävän sensuellin naissolistinsa äänen ympärillä kitarariffejä, runsaasti bassoa ja syntetisaattoreilla täytettyjä vaiheita. Niitä kuullaan ensimmäistä kertaa "Department Store" -biisillä, jonka bändi julkaisi neljän naisvetoisen bändin koostamalla "4​.​4U [2012​.​10]" -kokoelmalla. Sillä kuullaan Junksistan lisäksi yksi viisu Helalyn Flowersilta, Krystal Systemiltä ja Lovelorn Dollsilta. Minikokoelma ilmestyy 2. lokakuuta.

Lue koko julkaisu…

∆aimon: "Flatliner".

"Flatliner"-albumin etukannessa näkyy mustia symboleita ja kirjaimia, joiden taustalla violettia ja mustaa väriä.Julkaistaan 4.11.2012

Artoffact Records tulee julkaisemaan tämän albumin pituisen "Flatliner"-EP:n, jolla kuullaan ∆aimonin aikaisemmin purkittamia biisejä CD-formaatissa ja peräti kymmenen bonusrallin kera. Mukana on remixejä Unisonilta, The Ceremonial Daggerilta, Textbeakilta, Haujobbilta, Encephalonilta, Dead When I Found Hheriltä ja Chrysalidelta. Aaimon, tai tyylitellysti ∆aimon, on yhdestä miestä ja naisesta koostuva elektronisen musiikin toimija, joka pyrkii luomaan tunnelmallista musiikkia rakentamalla sitä synkkien, okkultististen ja romanttisten asioiden päälle. Yhtyeen debyyttialbumi "Amen" ilmestyi vuonna 2010.

Lue koko julkaisu…

Crystal Castles: "(III)".

"(III)"-albumin etukansi kuuluu kanadalaiselle Crystal Castlelle. Kuvan otti Samuel Aranda.Julkaistaan 5.11.2012

Kanadalainen Crystal Castles (www.crystalcastles.com) tuo "(III)"-nimisen albuminsa esiin marraskuun 5. päivä. Yhtye julkaisi viime keskiviikkona nettisinglen "Wrath of God" sen soittolistalta. Siihen kuvattiin Ivan Grbinin toimesta musiikkivideo. Ryhmä aloitti syyskuun lopussa kiertueen Yhdysvaltojen maaperällä. Reissu kääntyy Euroopan suuntaan marraskuun jälkimmäisellä puoliskolla ja sen jälkeen tammikuussa 2013 Uuteen-Seelantiin sekä Australiaan. "(III)"-albumin kansitaiteen toteutti Samuel Aranda. Kannessa nähdään jemeniläinen Fatima al-Qaws huolehtimassa pojastaan, joka sai kyynelkaasua silmilleen hosuttuaan kaduilla.

Lue koko julkaisu…

Panic Lift: "Is This Goodbye?"

Sinapinkeltainen taivas, jonka yläosassa pilvinen taivas ja siinä ihminen leijumassa. Alaosassa puinen, pitkä ja roskainen silta.Julkaistaan 13.11.2012

Laulaja James Francisin, kitaristi–kosketinsoittaja Dan Plattin ja rumpali Tom Z:n miehittämä Panic Lift suunnittelee julkaisevansa marraskuussa 2012 seuraavan studioalbuminsa, seuraajan vuoden 2009 "Witness To Our Collapse" -lätylle. Industrialia takova trio kutsuu kakkoskiekkoaan nimellä "Is This Goodbye?" Vaikka bändi ei ole kolmeen vuoteen tehnyt uusia levyjulkaisuja, Panic Lift on vaikuttanut muilla tavoin musiikkiskenessä kiertämällä maailmaa ja tarjoamalla hajakappaleita useisiin kokoelmajulkaisuihin. Metropolis Recordsin kautta 13.11. ilmestyvä "Is This Goodbye?" sisältää hard industrialin lisäksi palasia syntikkapopin, dancen ja rockin suunnalta.

Lue koko julkaisu…