Julkaistaan 9.11.2012
Saksalainen elektronisen musiikin veteraani Robotiko Rejekto (www.robotiko-rejekto.com) tuo Euroopan markkinoille seuraavan albuminsa 9. marraskuuta Infacted Recordingsin avustuksella ja Pohjois-Amerikkaan neljää päivää myöhemmin Metropolis Recordsin kautta. Uusi luomus on nimeltään "Corporate Power". Se on seuraaja parin vuoden takaiselle "I’ve got your mind" -albumille. Robotiko Rjeekto, joka on toiminut vuodesta 1987 lähtien, on RaHen-nimisen miehen käynnistämä bändi. Hän on tuottanut musiikkia ainakin Moskwa TV:lle ja Leaether Stripille, Armageddon Dildosille ja muille. Uudella "Corporate Power" -albumilla hän sekoittaa varhaisen EBM:n tyyliä modernimpiin elementteihin ja biisiensä sanoituksissa käsittelee kaikenlaista syrjintää.
Julkaistaan 27.11.2012
Yhdysvaltalainen Hanzel und Gretyl (www.hanzelundgretyl.com) aloittaa ensi kuukauden alussa laajamittaisen Euroopan-kiertueen Pietarista. Keikkaputki päättyy lokakuun lopussa. Marraskuun lopussa Hanzel und Gretyliltä ilmestyy uutta musiikkia "Born To Be Heiled" -albumin muodossa. Levy-yhtiö Metropolis Recordsin mukaan albumilla kuullaan kitaravetoista salamasotaa, johon kuuluu saksan kielen ja banjon käyttäminen. Kaksikolta ilmestyi edellisen kerran musiikkia vuonna 2008 "2012: Zwanzig Zwölf" -opuksen muodossa.
Julkaistaan 26.10.2012
Saksalainen rokkia tekevä Staubkind (www.staubkind.de) tuo 26.10. kuunneltavaksi CD-singlen "Nur ein Tag / Unendlich sein", joka koostuu kahdesta kitaravetoisesta kappaleesta. Saksaksi esitetyt biisit ovat melodisia, koskettavia ja viime kesän varrella Unheiligin kanssa tehdyn kiertueen aikana yleisön hyviksi tunnustamia. Singlen soittolistalla löytyy kappaleiden "Nur ein Tag" ja "Unendlich sein" lisäksi massiivisen singleversion ja intiimimmän pianosovituksen ensiksi mainitusta kappaleesta. Mukana on myös kolme live-esiintymisistä nauhoitettua raitaa. Ne äänitettiin Berliinissä Wuhlheiden amfiteatterissa.
Julkaistaan 23.11.2012
Itävallasta käsin vaikuttava Samsas Traum julkaisee "Asen’ka"-albuminsa kahtena eri painoksena; tyypillisenä CD-painoksena, jossa on 24-sivuinen lehtinen, sekä kappalemäärältään rajoitettuna erikoispainoksena täytettynä ja varustettuna kaikenlaisella oheismateriaalilla. Spesiaalipainokseen sisältyy muun muassa tupla-CD kirjaformaattiin koteloituna. Kotelo on 178×178 millimetriä mittasuhteiltaan. Sen sisällä oleva bonuslevy on täytetty Alexander Kaschten aikaisemmin teatteriproduktioihin säveltämällä musiikilla. Mukana on myös kovakantinen kirja, joka on sidottu vanhan ajan malliin. Kansilehtisessä on kaikkien albumin kappaleiden sanoitukset ja sivumerkintöjä. Settiin sisältyy taiteltava 780×167 millimetrin kokoinen bändijuliste printattuna korkealaatuiselle taidepaperille. Erikoispainoksen kappalemäärä on 3000 kopiota maailmanlaajuisesti.
Julkaistiin 14.9.2012
Ranskalainen electroa ja post punkkia soittava Les Modules Etranges (www.lesmodulesetrangesofficial.fr) on toiminut kahden naisen projektina vuodesta 2007 lähtien. Yhtyeeltä ilmestyi Euroopan markkinoille studioalbumi "Socially Awkward" aikaisemmin syyskuussa saksalaisen Danse Macabre Recordsin kautta. Sen soittolistalla kuullaan 16 biisiä. Luomus on alitettu tilattavaksi digitaalisessa ja myös CD-formaatissa eri nettikauppoihin, kuten bändin Bandcamp-sivuille ja Amazoniin, Spotifyhyn sekä iTunesiin.
Julkaistaan 13.10.2012
Saksalais–ranskalainen Ext!ze (www.extize.com) tuo ensi kuukauden 13. päivä esiin "Anarchy Engineers" -albuminsa kahtena eri versiona. Punaiseksi painokseksi kutsuttu on yleisempi ja tavanomaisempi. Sininen painos on käsin numeroitu ja siitä löytyy bändiläisten nimikirjoitukset. Sinipainoksen kappalemäärä on 250 kopiota. Molempia vaihtoehtoja myydään yhtyeen nettisivuilla sijaitsevassa nettikaupassa suunnilleen samaan hintaan — spesiaaliversio on määritelty euron punaista arvokkaammaksi. "Anarchy Engineers" tulee olemaan yhtyeen järjestyksessä kolmas pitkäsoitto. Sen julkaisee levy-yhtiö Future Fame.
Julkaistaan 20.11.2012
Yhdysvaltalaiselle Metropolis Recordsille levyttävä Noir on yhden miehen bändi. Athan Maroulis on tämän bändin lisäksi tuttu nimi Spahn Ranchin ja Black Tape For A Blue Girlin tuotantoon tutustuneille kuluttajille. Noirin marraskuussa 2012 julkaisema "My Dear" on singlelohkaisu luultavasti ensi vuoden aikana ilmestyvältä pitkäsoitolta. Debyyttisinglen soittolistalla kuullaan Noirin kappaleisiin tehtyjä remixejä Assemblage 23:n ja Ego Likenessin soittajilta, sekä cover The Curen kappaleesta "A Forest".
Julkaistiin 17.9.2012
Bolivialainen Adeonesis julkaisi 17. syyskuuta Advoxya Recordsin avulla tämän "The Rite of Our Cross" -albuminsa yhteensä 16 synkiökappaleella täytettynä. Kiekko on Adeonesiksen kolmas kokopitkä jyräys. Sen luominen käynnistyi maaliskuussa 2011 ja päättyi viime kesäkuun loppuvaiheilla bändin omassa studiossa, Deominuksessa. Albumin tuottivat yhtyeen jäsenet Wilger ja Ferry ilman ulkopuolista tukea. Bändi laittoi ennen albumin virallista julkaisupäivää pari näytettä kuunneltavaksi nettisivuilleen halutessaan tarjota faneilleen mahdollisuuden tutustua Adeonesiksen viimeisimpään tyyliin. Bändin mukaan tämä julkaisu on synkkä, sarkastinen, verinen ja groteski.
Julkaistiin 14.9.2012
Australialainen elektronista tanssimusiikkia tekevä The Presets (www.thepresets.com) toi aikaisemmin syyskuussa seuraajan neljän vuoden takaiselle "Apocalypso"-opukselleen tästä "Pacifica"-nimisestä luomuksesta. Se äänitettiin Yhdysvaltojen Los Angelesissa. Sen soittolistalla kuullaan kymmenen syntikkavetoista biisiä, joissa on kuultavissa syitä, miksi The Presets on urallaan voittanut kuusi Australian Record Industry Associatonin myöntämää palkintoa. Uutukaislevy ilmestyy maailmanlaajuisesti kappalemäärältään 1500 kokoisena erikoispainoksena, joka koteloidaan 12-tuumaiseen koristekantiseen pakettiin.
Julkaistaan 16.11.2012
Kanadalainen industrial-musiikin tekijä Front Line Assembly paljasti aikaisemmin syyskuussa uuden "AirMech"-albuminsa soittolistan ja kansitaiteen. Kiekko ilmestyy Metropolis Recordsin verkoston voimin Pohjois-Amerikassa 13. marraskuuta ja täällä Euroopassa saksalaisen Dependent Recordsin avulla marraskuun 16. päivä. Tusinan verran kappaleita sisältä lluomus on Bill Leebin mukaan hänen suosikkijulkaisujaan. Kukin projektiin osallistunut taho puursi rakkaudesta musiikkiin ja Front Line Assemblyyn. "AirMech" on soundtrack samannimiseen videopeliin. Carbon Games pyysi bändiä tekemään levyllisen hittejä videopelin tueksi. Pelitalon James Green halusi alun alkaen kuulla AirMechissä Front Line Assemblyn kaltaista tuotantoa ja päätti kokeilla onneaan pyytämällä suoraan FLA:lta josko heitä kiinnostaa projektiin osallistuminen.
Kuvassa Lovelorn Dolls
Belgian Brysselistä kotoisin oleva Lovelorn Dolls (www.lovelorn.info) kiinnitettiin nyt maanmiestensä pyörittämän Alfa Matrix -levymerkin kokoelmaan. Sanoituksista ja sovituksista vastaavan Ladyhellin sekä sävellyksen, kitaroinnin ja tuottamisen hoitavan Corpus Christin muodostama Lovelorn Dolls luo synkkää, romanttista musiikkia. Siinä yhdistellään Tim Burtonille ominaista visuaalista puolta ja The Birthday Massacren tyyliä, sekä Marilyn Mansonin ylilyövää ulosantia. Bändi soittaa rokkaavaa electroa — Alfa Matrixin mukaan sellaista, joka nojaa Lacuna Coilin, Evanescencen sekä Garbagen tuotantoon.

Yhdysvaltalainen Miss FD (www.missfd.com) jatkaa Halloween-perinnettään julkistamalla viime vuoden singlelohkaisun "Love Magick" ja siihen kuvatun musiikkivideon seuraajaksi uuden synkkää elektropoppia edustavan biisin ja sille musiikkivideon. Vuorossa on "Down in the Dungeon", jota artisti luonnehtii leikkisäksi goottipoppibiisiksi. Oikealla puolella näkyvä kansitaide sinkkua varten on sarjakuvakuvittaja Chandra Freen luoma. Miss FD:n kanssa aikaisemminkin yhteistyötä tehnyt Adam Alvarez hoiti viimeisimmänkin musiikkivideon ohjaamisen. Klippi aiotaan laittaa yleisön nähtäväksi 1. lokakuuta FEARnet.com-sivustolle. Singlekappale on ladattavissa useista nettimusiikkikaupoista, kuten Bandcampista, Amazon MP3:sta ja iTunesista.
Julkaistaan 23.10.2012
Englannin Attrition julkaisee 23. lokakuuta tämän "Invocation"-CD:n, unien ja painajaisten soundtrackin, joka edustaa 32 vuotta sitten käynnistyneen Attritionin viimeisintä osaamista. Bändi perustettiin vuosikymmeniä sitten Martin Bowesin toimesta. Kolme vuosikymmentä sitten Martin yhdessä vaimonsa Kerrin kanssa esittelivät osaamistaan elokuvamusiikin saralla julkistamalla "This Death House" -albumin. "Invocation" sisältää musiikkia, jota he sävelsivät yhdysvaltalaiselle G.H.O.S.T-kauhuelokuvalle, mutta uudelleen miksattuna bändin omassa cages-studiossa. Sen toteutuksesta vastaa yhdysvaltalainen Mutantville Productions. Pianolla, laululla ja jousisoittimilla säestetty albumi varustetaan 12 sivun paksuisella kansilehtisellä ja Holger Karasin tekemällä kansitaiteella. Kiekon julkaisee venäläinen Infinite Fog.
Julkaistaan 23.11.2012
Saksalainen Merciful Nuns (www.mercifulnuns.com) on saanut neljännen albumijulkaisunsa valmiiksi ja ajoittanut sen ilmestyväksi 23. marraskuuta 2012. Luomus julkaistaan bändin oman Solar Lodge -levymerkin kautta nimellä "Goetia IV". Sille on jo suunnitteilla seuraaja, helmikuuksi 2013 ajoitettava "Goetia V". Albumissa tulkitaan demonologiaa käsittelevää 17. vuosisadan kirjaa, The Lesser Key of Solomononia. Goottirokkia tekevä Merciful Nuns sävelsi albumilla kahdeksan bisiiä. Albumista tehtäneen erityinen keräilijöiden kohde.
Julkaistaan 5.10.2012
Goottirokkia soittava yhdysvaltalaisyhtye The Daughters of Bristol (www.thedaughtersofbristol.com) tuo Danse Macabre Recordsin voimin esiin "The Ave" -albuminsa 5.10.2012. Levy-yhtiö kuvailee äänitettä nettisivuillaan julkaisemassaan esittelyssä nostalgiseksi, sillä se muistuttaa siitä minkälaista on post punk -musiikki ilman metalliskenen vaikutteita. Solisti Joseph Ronin kirjoittaa koskettavia, synkkiä sanoituksia, joihin melodiset kitarat ja hienovaraiset rumpuraidat koukuttuvat. "The Ave" tulee olemaan tämän bändin viides levyjulkaisu ja ensimmäinen, jonka The Daughters of Bristol julkaisee nykyisen levy-yhtiönsä avulla.
Julkaistiin 14.9.2012
Saksalainen kahden miehen EBM-bändi Reizstrom (www.reizstrom-musik.de) toi kesäkuussa 2012 esiin kymmenen kappaletta sisältävän "Interferenz"-albuminsa. Sen antia on voinut kuunnella bändin Bandcamp-sivuilla kuten yhtyeen nettisivuillakin. Nyt menestystä niittäneeltä lätyltä lohkaistiin singleksi kappale "Winners & Losers". Kyseessä on järjestyksessä toinen sinkku viimeisimmältä Reizstrom-albumilta. Levy ilmestyy maxi-EP:nä sisältäen viisi remixiä ja yhden aikaisemmin julkaisemattoman raidan. Mukana on muun muassa This Saint PAulin, Sighlan ja Starlanen tekemät remix-tulkinnat. Kiekko ilmestyi Ionium Recordsin avulla.
Helsingin Gloriassa suurempana kuin koskaan aiemmin järjestettävä Trash Fest -festivaali esittelee rockyhtyeitä kuudesta eri maasta. Pääesiintyjinä ovat Ruotsin suuruus Deathstars, sekä kova nimi Italiasta Dope Stars Inc. Tapahtuma huipentuu lauantaiyönä Mama Trash All Stars -kokoonpanon eeppiseen yhteissoitantaan, jolloin viimeistään itse kullekin pitäisi selvitä, asuuko minussa rock’n’roll. Tapahtumaa vietetään Helsingissä perjantaina 5.10. ja lauantaina 6.10. iltakahdeksasta lähtien osoitteessa Pieni Roobertinkatu 12 sijaitsevassa Kulttuuriareena Gloriassa. Pääsylippuja myydään ennakkoon Tiketistä. Päivälippu on 20 euroa ja kahden päivän festaripassi 35 € sekä toimituskulut. Lisätietoja tapahtumasta löytyy sen nettisivuilta osoitteesta www.mamatrash.com.
Julkaistaan 5.10.2012
Yhdysvaltalainen Pulse State (www.pulsestate.com) on yhden miehen yhtye, joka tekee näinä päivinä darkwavea syntikkapoppivaikutteilla. Projektilta ilmestyy lokakuun alussa omakustannealbumi "The Science of Despair", jonka oli alkuperäisten suunnitelmien mukaan tarkoitus ilmestyä ensi viikon perjantaina. Julkaisupäivämäärää lykättiin bändistä johtumattomien syiden vuoksi. Albumi ilmestyy CD:nä ja digitaalisesti. Se on Pulse Staten järjestyksessä toinen täyspitkä albumi ja ensimmäinen CD-formaatissa ilmestyvä levy. Pulse Staten Mike Phipps on omien sanojensa mukaan täpinöissään julkaisun vuoksi. Vasta toukokuussa Phipps toi esiin "Mankind"-EP:n Bandcamp-sivuillaan.
Julkaistaan 28.9.2012
Tukholmalainen Tiny Boys, joka poimii musiikkiinsa innoitusta synkästä kasariluvun post punkista dramaattisine rumpuineen ja kitaraefekteineen, tulee julkaisemaan uusintapainoksen vuoden takaisesta esikoisalbumistaan. Debyyttialbumi "Tiny Boys" ilmestyi viime vuoden lokakuussa Ruotsissa ja digitaalisesti maailmanlaajuisesti Parismusicin tuella. Nyt Saksan Danse Macabre Records prässää kiekosta CD-uusintapainoksen ja hoitaa sen Euroopan alueen markkinoille. Levy ilmestyy 28. päivä käynnissä olevaa kuukautta. Opuksen lisäksi Tiny Boysilta tulee ilmestymään eri puolilla nettiä kaksi musiikkivideota: singlebiiseihin "Persian Punk" ja "Gonna Get My Gun" tehdyt klipit. Lisäksi bändiltä ilmestyy live-esiintymisestä Saksan Madgeburgissa taltioitu täydellinen settilista.
Julkaistaan 26.10.2012
Martial folkkia tekevä Rome tuo Trisol Music Groupin tuella esiin uutta musiikkia lokakuussa 2012, kun runollinen "Hell Money" ilmestyy. Levy-yhtiö kuvailee äänitettä matkaksi halki surullisuuden, jossa ahneus, addiktio ja itseharmi ovat jättäneet jälkensä. Biisejä vetää akustinen kitara ja äänimaailma on melkoisen autio, hiomaton ja intiimi. Jerome Reuterin Rome on toiminut vuodesta 2005 lähtien Luxemburgista käsin. Bändin tämänkin kertainen levy, jota yhtye suorin sanoin pitää erilaisena albumina verrattuna muuhun tuotantoonsa, on ennakkotilattavissa saksalaisen Infrarot-nettikaupan hyllyltä.