Gootti.net

Kategoria: Goottimusiikki

Sol Invictus lauantaina Helsingissä!

Brittiläinen neofolk- ja post–industrial-pioneeri Sol Invictus saapuu tämän viikon lauantaina Suomeen esiintymään. Paikkana esiintymiselle toimii Helsingin Club Liberte. Lukuisia levyjä tehnyt yhtye on työskennellyt mm. Current 93:n, Death In Junen sekä Nurse With Woundin kanssa. Brittejä ennen Club Liberten lavalla esiintyy Mikko Pöyhösen sooloprojekti Pyhä Kuolema ja vuonna 2003 alkunsa saanut Ovro. Liput 18 euroa + mahdolliset käsittelykulut. Ennakkolippuja myy Tiketti.fi ja Tiketin toimipisteet. Club Liberte sijaitsee osoitteessa Kolmas Linja 34.

Lue koko julkaisu…

Dystopian Society: "Cages".

Musta tausta, jota vasten valkoisella ympyrän sisälle piirretty pyramidi, jonka keskellä silmä. Kuvan ympärille kirjoitettu albumin "Cages" ja Dystopian Societyn nimet.Julkaistaan 8.6.2012

Italialainen Dystopian Society tulee julkaisemaan 8. päivä kuluvaa kuukautta debyyttialbuminsa "Cages" Danse Macabre Recordsin tuella. Yhtye luonnehtii tuotantoaan ja edustamaansa tyyliä melodiseksi, aggressiiviseksi ja positiiviseksi punkiksi. Vanhan liiton äänimaailmaa fanittava Dystopian Society loi albumistaan Blood & Rosesin, UK Decayn, Christian Deathin ja Dead Kennedys -yhtyeen soundia muistuttavan. "Cages"-albumin yksityiskohtia voi kuunnella bändin Bandcamp-profiilista, jonne on ladattu ääninäyte kustakin soittolistan 12 biisistä.

Lue koko julkaisu…

Staubkind: "So nah bei mir".

Harmaasävyinen valokuva miehestä istumassa maassa aidan vierustalla. Kuvan yläosassa suurella fonttikoolla Staubkind-logo.Julkaistaan 15.6.2012

Sven Manken johtama rokkiprojekti Staubkind (www.staubkind.de) tulee julkaisemaan 15.6. uuden singlen, neljä raitaa sisältävän "So nah bei mir" -levyn. Sinkulle laitetaan kolme eri versiota nimikkobiisistä, sekä päivitetty tulkinta klassikkokappaleesta "Frei wie du fühlst". Saksankielistä rokkia edustava yhtye tarjoaa omien tunnelmointitulkintojensa lisäksi Burn-yhtyeen tekemän remixin. Kiekon tuottajana toimi Unheiligin Henning Verlage. Staubkindin ja Unheiligin yhteistyökuviot jatkuvat kesäkuusta syyskuuhun asti, kun ensin mainittu tukee Unheiligin "Lichter der Stadt" -kiekon merkeissä tekevää kiertuetta. Staubkind toi helmikuun lopussa esille edellisen singlensä, kiekon "Kannst du mich seh’n". Yhtyeeltä julkaistaneen myöhemmin kuluvana vuonna seuraava albumi.

Lue koko julkaisu…

Henric de la Cour: "Grenade / Harmony Dies".

Musta tausta, jota vasten valokuva mustasilmäisestä miehestä, jonka kasvot kalpeat, huulet mustat ja silmänympärys punainen.Julkaistiin 23.5.2012

Tukholmalainen Henric de la Cour julkaisi lokakuussa 2011 soolouransa ensimmäisen studioalbumin. Nyt muusikko valmisti kaksi biisiä kattavan vinyylisinglen, seitsemän tuuman "Grenade / Harmony Dies" -kiekon, joka ilmestyi toukokuun jälkimmäisellä puoliskolla Progress Productionsin kautta. Strip Musicissa ja Yvonnessa pitkään vaikuttanut Henric de la Cour tarjoaa tällä äänitteellään kaksi biisiä. Niistä A-puolen raidaksi valittu "Grenade" on synkkä goottipoppiballadi. Artisti esitti sen Ruotsin Manifest-gaalassa aikaisemmin kuluvana vuonna. Sinkun B-puolena kuullaan tanssilattioille tähdätty tulkinta metallibändi Venomin kappaleesta "Harmony Dies". Tämä kappalemäärältään hyvin rajallinen vinyyli varustetaan valokuvaaja Denis Blomgrenin kuvituksilla. Sama mies kuvitti myös de la Courin debyyttialbumin.

Lue koko julkaisu…

!distain: "The 6th Floor / Instructed by the Devil".

"The 6th Floor / Instructed by the Devil" -singlen etukannessa valokuva suurista peililaseista, joista heijastuu pilviä ja sinistä taivasta.Julkaistaan 15.6.2012

Vuonna 1992 perustettu saksalainen electro pop -bändi !distain (www.distain.de) julkaisee 15. päivä kuluvaa kuukautta singlelevyn "The 6th Floor / Instructed by the Devil", jolla kuullaan antia bändin kuudennen studioalbumin soittolistalta, sekä aivan uutta tuotantoa. Singlellä kuullaan yhteensä kahdeksan kappaletta, joiden joukossa on pari instrumentaalista tulkintaa, sekä remixejä. Nettisinglen soittolistalla kuullaan kaksi aikaisemmin julkaisematonta viisua. !distainin kuudes kokopitkä levy "On/Off" ilmestyi vuonna 2011. Yhtye tulee syksymmällä julkistamaan uransa ensimmäisen DVD-levyn. Se sisältää 14 Kölnissä tehdyltä keikalta nauhoitettua kappaletta. Teos ilmestyy !distainin 20-vuotisen uran juhlistamiseksi.

Lue koko julkaisu…

De/Vision: "Rockets & Swords".

Sinisävyinen valokuva tai piirros kahdesta siluetista, joista toinen ammuskelee ja toinen juoksee käsi ojossa. Kuvan yläosassa sijaitsee De/Vision-logo.Julkaistaan 24.8.2012

De/Vision (www.devision-music.de) julkisti edellisen kerran musiikkia lokakuussa 2011 remix-albumin "Popgefahr — The Mix" muodossa. Saman vuoden syyskuussa bändiltä pullahti singlelevy "Twisted Story". Nyt bändi arvelee pystyvänsä julkaisemaan uutta musiikkimateriaalia täyspitkän levyn muodossa. Bändi käyttää Popgefahr Recordsia "Rockets & Swords" -levyn julkaisemisessa 24. elokuuta. Bändi työsti levyn biisejä alkuvuodesta tuottajatiimi Schumann & Bachin kanssa. Bändi ei ole vielä paljastanut kiekkonsa yksityiskohtia. Sen nimissä tehtävä kiertue starttaa syyskuussa 2012. Kiertue sisältää keikkoja Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä.

Lue koko julkaisu…

Sonar: "Cut Us Up".

"Cut Us Up" -albumin etukannessa verisiä rautainstrumentteja, joiden seassa lukee valkoisella värillä Sonar.Julkaistaan 12.6.2012

Sonar tulee julkaisemaan Ant-Zenin kautta uuden albumin 12. kesäkuuta. Sonar on yksi Dirk Ivensin kolmesta tämänhetkisestä bändiprojekteista. Mies vaikuttaa myös The Klinikissä ja Absolute Body Controlissa. Sonarin uutukainen, seuraaja kuuden vuoden takaiselle pitkäsoitolle, on nimeltään "Cut Us Up". Se on levy-yhtiön antaman kuvauksen mukaan väkivaltaisia purskeita, industrial-vetoista mylvintää ja rytmikkäitä viiltoja sisältävä albumi. Vuodesta 1996 asti toiminnassa olleen Sonarin aikaisempia levyjulkaisuja ovat "Alien Overdrive" ja "Without Warning". Bändin tuotantoa on ladattu kuunneltavaksi Ant-Zenin nettikaupassa sijaitsevalle tilaussivulle.

Lue koko julkaisu…

Skinny Puppy: "Bootlegged, Broke And In Solvent Seas".

Musta tausta, jonka päällä vihreä valokuva metsästä. Sen päällä vihreällä värillä kolmio ja ympyrä.Julkaistaan 12.6.2012

Metropolis Recordsin 12. kesäkuuta julkaisema "Bootlegged, Broke And In Solvent Seas" sisältää Skinny Puppyn biisejä live-esiintymisistä Varsovassa, Bratislavassa, Hildesheimissä ja Budapestissa. Tasan 10 biisiä kattava soittolista on täysin editoimaton ja hiomaton. Levy-yhtiö markkinoikin kiekko autenttiseksi kuuntelukokemukseksi: juuri tällä tavalla yleisö kuuli biisit. Kappaleet nauhoitettiin suoraan soundboardista ja kannettavalla vehkeelle, jota operoi Kevin "Hi-Watt" Marshall. Kanadalaisyhtye on ollut electro–industrial-skenen vaikuttaja vuodesta 1982 lähtien.

Lue koko julkaisu…

Ego Likeness: "East".

"East"-EP:n kannessa valokuva rastatukkaisesta miehestä ja vaaleahiuksiesta naisesta. Kuvan vasemmassa alakulmassa on ilmansuunnat ja kompassin merkkejä.Julkaistaan kesäkuussa 2012

Yhdysvaltalainen darkwavea ja teollisuusrokkia tekevä Ego Likeness (www.egolikeness.com) julkaisee kesäkuussa omakustanteisesti tämän "East"-EP-levyn päättämään neliosaisen "Compass"-kiekkosarjan. Mukana on uusien biisien lisäksi lainakappale The Policen biisistä "Tea in the Sahara" sekä liuta remixejä Komor Kommandolta, Terrorfaktilta, Angelspitiltä, Bella Mortelta, ThouShaltNotilta, The Dark Clanilta ja Rick Burnettilta. Oikealla puolen kansikuvan otti Kyle Cassidy. Ego Likeness julkisti edellisen osan tästä EP-sarjasta vuoden 2009 puolella viisi biisiä kattavan "North"-kiekon kappalemäärältään hyvin rajoitettuna painoksena.

Lue koko julkaisu…

Nano Infect: "Evil Supreme".

"Evil Supreme" -EP:n kannessa runnellun nuken naamavärkki. Se punaisten tahrojen ja mustien juovien peitossa.Julkaistaan 15.6.2012

Hellektro-orkesteri Nano Infect aikoo tuoda Danse Macabre Recordsin avittamana esiin EP-rykäisyn "Evil Supreme", jonka kappaleista leijonanosa on erilaisia viritelmiä biiseistä "Fall Asleep", "Evil Supreme" ja "I Am the Devil". Kolmesta muusikosta koostuva kreikkalaisyhtye tekee samansuuntaista musiikkia, jota on totuttu kuulemaan Alien Vampiresin, Nurzery Rhymesin, Wynardtagen, God Modulen ja Suicide Commandon suusta. Tämä 16 biisiä kattava lätty on laitettu ennakkotilattavaksi saksalaisen Poponauttiin. Levyä ryhdytään toimittamaan kesäkuun puolen välin taitteessa. Nano Infectiin voi tutusuta sen MySpace-sivuilla.

Lue koko julkaisu…

FGFC820: "Homeland Insecurity".

"Homeland Insecurity" -albumin kannessa valokuva autiosta maasta, jonka keskellä nurmikolla liukumäki ja yksinäinen pikkulapsi punaiseen mekkoon puettuna.Julkaistaan 1.6.2012

Yhdysvalloissa tällä hetkellä vaikuttava harsh EBM-yhtye FGFC820 (www.fgfc820.com) julkaisee kesäkuussa uuden studioalbumin seuraajaksi aikaisemmin kuluvana vuonna julkaistulle EP-lätylle "Defense Condition 2". Se vietti yli neljä viikkoa Saksanmaan Deutsche Alternative Chartsilla, levylistalla, jolla mitataan erilaisten valtavirrasta poikkeavien bändien levymyyntiä. Bändin uusi studioalbumi "Homeland Insecurity" ilmestyy rajoitettuna ensipainoksena, jonka mukana tulee bonuslevyllinen remixejä eri esittäjiltä. Bändin Bandcamp-profiiliin on ladattu pari näytebiisiä tulevasta.

Lue koko julkaisu…

Modulate: "Robots".

Vaaleanharmaata taustaa vasten pienen robotin kuva. Robon oikealla puolen, kuvan alakulmassa, lukee mustalla Modulate ja vaaleanharmaalla "Robots".Julkaistaan 10.7.2012

DJ Geoff Leen pyörittämä yhden miehen yhtye Modulate (www.modulateonline.com) tulee julkaisemaan heinäkuussa 2012 uuden EP-kiekon, levyn "Robots", jonka soittolistalla kuullaan brittiartistin omien tulkintojen lisäksi Somanin, Aesthetic Perfectionin, Chipsetin, A.D.A.M.:in ja Straftanzin toteuttamat remixit. Kiekolla kuullaan tasan 10 biisiä. Ne sisältää tanssilattioille suunnattua innovatiivista, modernia techno-soundia. Modulate on toiminut vuodesta 2002 lähtien Manchesterin seudulta käsin, jossa DJ Geoff Lee toimii vakituisena tiskijukkana yöklubi Wendyhousessa.

Lue koko julkaisu…

Freakangel Tampereen Redemption Festivaliin.

Tampeerella 7.–9. syyskuuta järjestettävän Redemption Festivalin esiintyjäkaartiin nimettiin virolainen Freakangel täyttämään rivejä, joihin jo entuudestaan on kiinnitetty Two Witches, Otto Dix, Shade Factory, Silene, Impakt, Wreckdance, Chaos Research ja liuta Suomen DJ-rintamalla tunnettuja levynpyörittäjiä. Kolmen päivän pituinen syysfestivaali painottuu dark waveen, EBM:ään, goottirokkiin ja industriaaliin. Redemption Festivalin päätöspäivän ohjelmistoon kuuluu myös läjä kasariluvun tyylistä syntikkapoppia. Festivaalin päiväkohtaista ohjelmaa ei vielä ole selvillä.

Lue koko julkaisu…

16Volt: "Super Cool Nothing".

"SuperCoolNothing"-levyn kansitaiteessa sininen pohjaväri, jonka päällä risti ja sen päällä 16voltin logo vaalealla värillä.Julkaistaan 24.7.2012

Yhdysvaltalainen vuodesta 1988 asti toiminut 16Volt (www.16volt.com) uutisoi tulevansa tekemään uusintapainoksen loppuun myydystä "Super Cool Nothing" –albumistaan. Sen masteroi Ryan Foster. Kiekko on osa bändin viime aikoina harrastamaa uudelleenjulkaisujen levysarjaa. Aikaisemmin 16volt nimesi päivitetyn painoksen "LetDownCrush"-kiekostaan ja sitä ennen samanlaiset painokset "Skin"– ja "Wisdom"-levyistään. Heinäkuun 24. päivä ilmestyvän "Super Cool Nothing" -kiekon soittolistalla kuullaan muutamia remixejä eri esittäjiltä bändin oman tuotannon jälkeen.

Lue koko julkaisu…

Lords of Acid: "Vampire Girl".

"Vampire Girl" -singlen kannessa musta tausta ja sen päällä piirros kalpeaihoisesta, mustahiuksisesta goottinaisesta. Kuvan yläosassa lukee singlen "Vampire Girl" nimi.Julkaistaan 28.8.2012

Lords of Acid (www.lordsofacid.co) suunnittelee julkaisevansa Metropolis Recordsin kautta uusia biisejä sisältävän singlelevyn "Vampire Girl", jolla kuullaan nimikkorallin lisäksi remixejä sekä aikaisemmin vain digitaalisesti ilmestyneet "Pop That Tooshie" sekä "Paranormal Energy" -singlebiisit. Praga Khanin luotsaama Lords of Acid on belgialais–amerikkalainen tanssilattiamusiikkia tekevä yhtye. Siltä ilmestyi ensimmäinen uudella biisimateriaalilla täytetty kiekko, EP-levy "Little Mighty Rabbit", vuosikymmeneen viime vuoden syyskuussa.

Lue koko julkaisu…

Twitch The Ripper: "Colorblind".

Sinisävyinen ja hyvin hämärä valokuva ihmisen siluetista tummansinistä taustaa vasten. Kuvan alaosassa lukee valkoisella sekä Twitch The Ripper että albumin "Colorblind" nimi.Julkaistaan 14.8.2012

Yhdysvaltalainen kahden miehen yhtye Twitch The Ripper (www.twitchtheripper.com) julkaisee Metropolis Recordsin välityksellä uuden albumin saatuaan aikaisemmin tänä vuonna levytyssopimuksen siltä. Bändi vietti viime vuodesta leijonanosan tien päällä keikkaillen ja loppuvuoden sävellellen uutta biisimateriaalia nyt, tai tarkemmin 14. elokuuta, ilmestyvää "Colorblind"-albumiaan varten. Solisti Jon Dobynsin ja syntikka ja rumpuosastoa hoitavan Lonnin bändi tekee poppia, johon he hakevat vaikutteita niin new wavesta kuin post punkistakin, kuin myös Pet Shop Boysista ja New Orderista.

Lue koko julkaisu…

[x] - RX: "Activate the Machinez".

"Activate the Machinez" -albumin kannessa lähikuva siivekkäästä hyönteisestä, jolla suuret leuat ja jonka yläpuolella on X-RX-logo.Julkaistaan 25.5.2012

Saksalainen [x] – RX julkaisee Euroopassa ProNoizen ja Venäjällä Gravitator Recordsin kautta seuraavan studioalbuminsa. Vuonna 2006 perustetun industrialia, technoa ja hardcorea soittavan yhtyeen uutukainen on nimeltään "Activate the Machinez". Se on järjestyksessä yhtyeen neljäs pitkäsoitto ja seuraaja kahden vuoden takaiselle "Update 3.0" -nimiselle kiekolle. Näiden kahden levyn välissä [x] – RX keikkaili eri puolilla maailmaa. Yhtye hakee vaikutteita ja innoitusta Aesthetic Perfectionin, Samin, Phosgoren ja Combichristin tuotannosta. Uuden levyn sisältöä puidaan viimeisimmän Orkus!-goottilehden sivuilla sivulla 50. Minuutin mittainen näyteklippi uudesta tuotannosta on kuunneltavissa YouTube-videosta.

Lue koko julkaisu…

September Mourning: "Melancholia".

"Melancholia"-albumin kannessa vaaleahiuksinen ihminen, jonka toinen silmä mustaksi maalattu. Kuvan alaosassa September Mourningin logo.Julkaistiin 18.5.2012

Synkistely-yhtiö September Mourning julkaisi 18. toukokuuta Repo Recordsin kautta uuden studioalbumin, nimeltään "Melancholia". Yhtye katsoo olevansa jotain muuta kuin yhtye, joka vain tekee musiikkia. September Mourning mieltää itsensä enemmänkin tarinaksi tai fantasiaksi, jossa on musiikillisia elementtejä kudottuna sekaan. Juoneen kuuluu September-nimisen tyttösen seuraaminen. Hänellä on kyky haahuilla elävien ja kuolleiden maailmassa ja voima valjastaa kuolema omiin tarkoituksiinsa halutessaan muuttaa muiden olevaisten kohtaloa. Tätä tarinaa kehitetään eteenpäin musiikkikanava MTV:n voimin. Visiota on esitelty yleisölle muun muassa Marilyn Mansonin, The Birthday Massacren, I Am Ghostin ja Hanzel Und Gretylin keikoilla.

Lue koko julkaisu…

Desiderii Marginis: "Procession".

"Procession"-albumin etukannessa synkkä piirros tai valokuva oksista, jotka kiemurtelevat sikin sokin levyn pinnalla.Julkaistaan toukokuussa 2012

Ruotsalainen dark ambient -projekti Desiderii Marginis (www.desideriimarginis.net) tuo myöhemmin toukokuussa esiin kahdeksan uutta biisiä kattavan "Procession"-albuminsa. Siitä tehdään 1000 kappaleen erikoispainos CD:lle ja 12-tuumaiselle vinyylille. Albumi sisältää 51,5 minuuttia soittoaikaa, jonka tyyliä esimerkiksi Projekt Records kuvailee melankoliseksi, upottavaksi verhoksi. Kaksi näyteklippiä on linkitetty yhtyeen nettisivuilta kuunneltavaksi. Albumin julkaisee Cyclic Law. Kiekon voi tilata ennakkoon suoraan Desiderii Marginikselta. Oikealla puolen näkyvä kansitaide on H Stoltin käsialaa.

Lue koko julkaisu…

Psy'Aviah käynnisti jakorasiaprojektin Belgiassa

Psy’Aviah löysi keinon pysyä uutisissa ryhtymällä levittämään kotimaassaan Belgiassa sijaitsevan 500 000 asukkaan Antwerpiin useita lahjapakkauksia. Eri puolille pitäjää ripotellut pakkaukset sisältävät levy-yhtiö Alfa Matrixin antamien tietojen mukaan hyvin kryptisen viestin, sekä ilmaisen CD-levyn kiitoskortin kera. Psy’Aviahin "urban sharing" -projektin taustalla on pyrkimys herättää ihmisiä päivittäisistä rutiineistaan ja antaa pieni lahja heille, jotka viitsivät avata lahjapakkauksen. Säveltäjä Ybes Schelpen mukaan elämä on ohi yllättävän nopeasti ja asiat voivat muuttua arvaamattoman helposti värittömäksi rutiiniksi. Tällä projektilla bändi pyrkii saamaan ihmiset ymmärtämään nämä asiat.

Lue koko julkaisu…