Alankomaalainen Schwarzblut (www.schwarzblut.com) nimesi aikaisemmin heinäkuussa ensi vuoden kesällä ilmestyvän albuminsa. Levy sai osakseen nimen "Maschinenwesen". Se ilmestyy belgialaisen Alfa Matrixin tuella. Tämän tiedotteen tienoilla Schwarzblut uutisoi saaneen musiikkiaan esille Side-Line-nettilehden koostamalle jättikokoelmalle, yksinomaan lehden Facebook-sivuilta ladattavalle "Face The Beat Vol. 1" -kokoelmalle. Tältä bändiltä kuullaan sillä kappale "Das Mandat". Lisäksi kipale "Die Eine Klage" kuullaan alankomaalaisen Noize Magazinen luomalle ilmaislevylle, nimeltään "Noize Control", jonka voi ladata Internetistä digitaalisesti.
Julkaistiin 28.6.2011
Ruotsalainen The Search on viettänyt viime ajat hiljaiseloa sen jälkeen kun menestystä niittänyt "Saturnine Songs" oli julkaistu vuonna 2008. Nyt tämä vaihtoehtorokkia soittava yhtye päätyi julkaisemaan kuuden CD-levyn pituisen kokoelma-albumin "The Silverslut 2000–2002". Levysatsi ilmestyi vain digitaalisesti ladattavassa muodossa aivan kesäkuun lopussa. Aikaisemmin Silverslut-nimellä toiminut yhtye otti nykyisen bändinimensä käyttöön vuonna 2003. Sitä edeltäneinä vuosina yhtye nauhoitti yhteensä kuusi EP-levyä ja julkaisi ne omakustanteisesti pieninä painoksina. Ensimmäiset levyt, siis vuonna 2000 julkaistut "The Silverslut" sekä "Arctic Cold Days", sisältävät erikoisuutena ruotsiksikin laulettuja kappaleita. Molempia kiekkoja The Searchin väki pitää melkoisen naiiveina.
Julkaistaan 19.8.2011
Latvialainen goottimuusikko ja laulaja Vic Anselmo (www.vicanselmo.com) julkiasee elokuun 19. päivä uuden studioalbumin, nimeltään "In My Fragile", seuraajaksi vuonna 2008 esiin tuodulle "Trapped in a Dream" -debyyttialbumille. Vic Anselmon uusin äänite on luotu kuvitteelliseksi soundtrackiksi sellaiselle elokuvalle, joka kertoo ydinvoimalaitoksessa syntyneestä katastrofista ellei peräti ydinsodan aiheuttamasta maailmanlopusta. Albumilla kuullaan ajoittain epätoivoisia tuokioita ironisten hetkien muassa. Äänimaailmaa hiostaa säteilymittarin napsahdukset ja rätinä, räjähdykset ja radiosanomat. Ohessa oleva kansitaide esittää Vic Anselmon kotikaupungin Riian raunioita.
Julkaistaan 22.7.2011
Saksalainen elektronisen musiikin akti Solar Fake (www.solarfake.de) tiedottaa tuovansa "Frontiers"-levynsä kauppoihin 22. heinäkuuta ja levyn laitetun nyt ennakkotilattavaksi Amazoniin. "Frontiers" on tämän Sven Friedrichin luotsaaman bändin järjestyksessä toinen albumi — seuraaja kolmen vuoden takaiselle debyyttihenkäisylle "Broken Grid". Näiden kahden lätyn välissä Solar Fakelta on ilmestynyt yksi digitaalinen EP-levy vuonna 2009 ja Friedrichin toisen musiikkiprojektin, Zeraphinen, nimissä albumi "Whiteout" vuonna 2010. Sven Friedrich vaikuttaa mainittujen yhtyeiden lisäksi goottimeatllibändi Dreadful Shadowsissa, jossa hän on bändin laulajana ja keulahahmona. Uutukaisalbumi sisältää 11 biisiä ajoittain tyypillistä Solar Fakea, mutta käyttäen niiden muassa ajoittain electropunkin, industrialin, syntikkapopin ja kasariluvun jumputuksen aineksia.
Julkaistaan 19.8.2011
Ateenasta käsin toimiva hellectro-orkesteri Nano Infect tiedottaa julkaisevansa elokuussa seuraavan studiolättynsä Danse Macabre Recordsin avulla. Danse Macabre -levy-yhtiön viimeisin bändikiinnitys on sellainen, jota yhtiö luonnehtii esimerkilliseksi eurooppalaisen hellectron ja industriaalisynkistelyn edustajaksi. Tämä vuodesta 2008 lähtien toiminut bändi on ennen esikoiskiekkoaan saattanut esiin yhden demoasteisen taltioinnin, nimeltään "Gas Chambers". Uutukaisalbumin julkaisemista varten bändi solmi viime vuoden kesällä yhteistyösopimuksen Soviet Media Kontrolin kanssa. Pitkäsoitto ilmestyy kuitenkin vasta elokuussa 2011 nimellä "Circuitry of Blades".
Julkaistaan 22.8.2011
Saksalainen mies- ja naismuusikon muodostama synkistely-yhtye Santa Hates You (www.santahatesyou.com), jonka toinen jäsen tunnetaan parhaiten Project Pitchforkin keulahahmona, tulee elokuussa julkaisemaan kuvassa näkyvän "Jolly Roger" -albuminsa. Trisol Music Groupin kautta ilmestyvä kokopitkä levy on ajoittain saksaksi, pääosin englanniksi, laulettu industrial ja electro-kokemus. Peter Spillesin ja Jinxyn viimeisin luomus sisältää hypnoottisen ja nimensä osalta turhan pitkän biisin, nimeltään "Das Leben Fügt Ihnen und den Menschen in Ihrer Umgebung Erheblichen Schaden Zu", lisäksi muitakin vietteleviä ja ajoittain vain omituisia, mustalla huumorilla täytettyjä raitoja.
Saksan pääkaupungissa Berliinissä vietetään 7. syyskuuta Suomi Darkness -festivaalia, jossa nähdään esiintymässä useita kiinnostavia yhtyeitä eri musiikkityyleistä. Paikalle on kiinnitetty metallimusiikin suunnalta Turmion Kätilöt ja toista ääripäätä edustaa EBM-akti Beati Mortui Helsingistä. Näiden väliltä löytyy sellaisia nimiä kuin Kinetik Control, Hellcity Punks, Silent Scream, Black Light Discipline ja Cold Cold Ground. Festivaalin tapahtumapaikkana toimii underground-artistien esiintymispaikkana tunnettu K17-klubi. Suomi Darknessiin myydään lippuja ennakkoon 12 euron hintaan. Lisätietoja tapahtumasta kerrotaan saksaksi, suomeksi ja englanniksi osoitteessa www.suomidarkness.de.
Yhdysvaltalainen syntikkapoppia ja indie- sekä dreampoppia takova Bella Lune julkaisi musiikkivideon viimeisimmän "Synesthesia"-albuminsa sisältämään kappaleeseen "The Dolly Pop Song". Klippi, joka bändin mukaan oli liian roisi YouTuben makuun, on laitettu katsottavaksi suoraan rytmiryhmän nettisivuille osoitteeseen www.bellalune.net. Musiikkivideon ensi-ilta koettiin Yhdysvalloissa viime viikolla The Batcave -nimisessä luolassa, jossa Bella Lune esiintyi illan aikana. Illan ohjelmistoon kuului myös Regenerator-yhtyeen Jeremiah Saintin performanssi, burleskitanssijoita, tulitaidetiimin akti, sekä DJ:den Noiz.Fkr:n sekä Beatiful Johnin levyjen pyöritystä ja muuta ohjelmaa.
Julkaistaan elokuussa
Alkuvuodesta 2011 conzoom Recordsin kanssa yhteistyökuviot solminut australialaisyhtye Neuropa (www.neuropaonline.com) aikoo julkaista uuden singlensä elokuussa. Yksinomaan digitaalisesti ilmestyvä sinkku on nimeltään "Fashion War". Albert Martinezin ja Jason Lastin luotsaama Neuropa tulee sullomaan lohkaisulle kolme tai jopa neljä biisiä. Levy-yhtiön mukaan "Fashion War" on kiinnostava ja innovatiivinen sekoitus analogisia syntikkasoundeja kasariluvulta, sekä nykypäivän electropop-elementtejä. Keulahahmo Jason Lastin lauluäänen conzoom Records hehkuttaa tuovan saa singlen kuulostamaan mahtavalta tunnelmointitripiltä. Kappale on ensimmäinen ote Neuropan uudelta, syyskuun 16. päivä julkaistavalta "Plastique People" -albumilta.
Julkaistiin 3.7.2011
Pari vuosikymmentä sitten toimintansa printtilehtenä aloittanut Side-Line muuttui pari vuotta sitten ainoastaan netissä ilmestyväksi lehdeksi. Nyt gootti- ja industrial-musiikista uutisoiva lehti koosti uutisoimiensa tyylisuuntausten edustajien tuotannosta kokoelma-albumin. Kokoelma on nimeltään "Face The Beat Vol. 1". Sen kaikki kappaleet voi käydä kuuntelemassa nettilehden Facebook-sivuilta, josta satsin voi imuroida myös ZIP-pakettina tai kappale kerrallaan. Side-Line Magazinen ensimmäinen kokoelma tarjoaa kuunneltavaksi kappaleet esimerkiksi Bella Lunelta, Alien Vampiresilta, Freakangelilta, Malakwalta, Schwarzblutilta ja Krystal Systemiltä.
Julkaistiin 27.6.2011
Amerikkalainen post-punkin ja new waven suuntauksia koluava Tuxedmoon julkaisi kesäkuun lopulla Crammed Discs -levymerkin kautta tuplalevyn, joka sisältää kokoelman bändin uran harvinaisia kappaleita ja videoklippejä. Tämä vuodesta 1977 lähtien toiminut kalifornialaisyhtye tarjoaa "Unearthed"-kokoelmallaan aineistoa, jota kuultiin alun perin kattavalla "7707"-kokoelmalla. Nyt kokoelmalevy tarjoaa Tuxedomoonin klassikkoja ensimmäistä kertaa CD:llä ja DVD:llä. Kolmen vuosikymmenen ajan toiminut Tuxedomoon kutsuu paketin ensimmäistä levyä nimellä "Lost Cords". Nimen takaa löytyy demoasteisia kappaleita ja harvinaisia live-esiintymisistä tehtyjä taltiointeja. Kakkoslevy on DVD, nimeltään "Found Films", joka keikkataltiointien lisäksi sisältää valokuvakokoelman.
Julkaistaan 29.7.2011
Omalaatuinen taidemusiikkiprojekti Dalis Car aikoo julkaista heinäkuun lopulla uransa järjestyksessä toisen ja samalla viimeisen äänitteen. EP-levy "InGladAloneness" äänitettiin Peter Murphyn ja Mick Karnin toimesta viime vuoden syksyllä. Äänitteellä kuullaan viisi biisiä. Edesmenneen Mick Karnin kotisivujen mukaan EP-levyllä kuullaan vierailevana muusikkona Karnin Japan-yhtyeen bänditoveria, rumpali Steve Jansenia, sekä alkuperäistä Dalis Carin pellinpaukuttajaa, Paul Lawfordia. Lawford soittaa bongorumpuja. Peter Murphy on varmistanut, että "InGladAloneness" saatetaan yleisön ulottuville 29. heinäkuuta.
Julkaistiin 30.6.2011
Joulukuussa 2009 edellisen albuminsa julkaissut elektronisen musiikin akti Antythesys (www.antythesys.com) uutisoi nyt tuoneensa juuri esiin uuden pitkäsoiton. Nemesis-projektia pyörittävän samannimisen muusikon alkuperäinen bändiprojekti Antythesys, jonka perustamiseen osallistui myös Shiv-r-yhtyeen Virul3nt, käyttää Advoxya-levymerkkia tukenaan "Over Dose" -opuksen julkaisemisessa. Levy korvamerkittiin kaupallistuvaksi 30. kesäkuuta. Bändi painottaa, ettei se yritä turhan takia itkeä maailman epäkohdista eikä yritä niitä muuttaakaan. Antythesyksen mukaan ei ole toivoa ja myös bändin musiikki on toivotonta.
Espanjan Barcelonasta käsin industrial-musiikkia tekevä De_Tot_Cor uutisoi nyt julkaisseen Bandcamp-profiilissaan uuden digisinglen, nimeltään "Mädchenliebe". Ilmaiseksi ladattava sinkku sisältää alkuperäisen nimikkoraidan lisäksi samasta biisistä Hydrocyanicin toteuttaman remixin, sekä jonkinasteisen piiloraidan rokkibiisistä. Single on jo aikaisemmin kuultu eräiden kokoelma-albumien kappalelistoilla. Se kun on saanut kuuluvuutta esimerkiksi "Endzeit Bunkertracks" -kokoelman ja "Extreme Lustlieder 4" -levyn kautta. Lohkaisu on De_Tot_Corin uran kolmannelta albumilta. Teos aiotaan julkaista syksyllä 2011 nimellä "Gothic light". Yhtye ei ole vielä tähän mennessä nimennyt tarkkaa julkaisupäivämäärää.
Julkaistaan 22.8.2011
Saksalainen goottirokkibändi ASP (www.aspswelten.de) tulee "Fremd"-albuminsa esisoitoksi julkaisemaan elokuun puolen välin jälkeen tämän oheisella kuvalla koristellun "Wechselbalg"-MCD:n. Yhtyeen nettikauppaan ennakkotilattavaksi laitettu levy sisältää kappaleita bändin seuraavalta albumilta. ASP tarjoaa yhteensä neljä aivan uutta biisiä, kuten nimikkokappaleen "Wechselbalg", joka junttaa goottityylistä rockia kohti melankolisia ja monumentaalisia raitoja, joihin voidaan laskea esimerkiksi "Angstkathedrale". Vuodesta 1999 lähtien toiminut ASP levytti edellisen albuminsa vuonna 2008. Yhtye ei ole tähän mennessä kertonut "Fremd"-levyn tarkkaa ilmestymisajankohtaa.
Uusi joka kuukautinen klubi-ilta Superstition koetaan jälleen keskiviikkona 29.06 Helsingin uudessa Bassment-yökerhossa! Illan teemana on 90-luvun mystisempi, psykedeelisempi ja synkempi trance techno oman genrensä Suomen tärkeimpien DJ:eiden siivittämänä; Halo, Indigo ja klubin isäntä Proteus. Halon, oikealta nimeltään Jere Leskinen, esiintyminen on erittäin harvinaista herkkua, sillä mies ei ole noin kymmeneen vuoteen soittanut edustamaansa psykedeelistä trance soundia. Leskinen oli 1990-luvulla suurimpia Suomalaisia suunnannäyttäjiä ja aktiiveja kyseisen genren alalla. Nykyisin hänet tunnetaan paremmin Next Big Thing -indie-levymerkin takaa, joka muun muassa nosti Regina-yhtyeen aikoinaan suureen suosioon.
Elektronisen musiikin parissa toimiva Client (www.client-online.eu) kertoi viime vuoden joulukuussa keulahahmonsa Sarah Blackwoodin poistuneen yhtyeestä voidakseen keskittyä elämässään muihin tärkeiksi katsomiinsa projekteihin. Sen johdosta Kate Holmes jäi bändin pääasialliseksi biisintekijäksi ja tuottajaksi. Hän otti tehtäväkseen värvätä korvausnaisen Blackwoodin paikalle. Nyt virka on täytetty. Yhtyeen uudeksi laulajaksi kiinnitettiin Technique-yhtyeen riveistä tuttu Xan Tyler. Holmes on tuntenut uuden Client-kaverinsa ainakin vuosikymmenen ajan, olivathan molemmat muusikovat vuonna 1999 perustaneet Techniquen ja julkaisseet sen nimissä musiikkia.
Julkaistaan 12.8.2011
Hampurilainen Project Pitchfork (www.project-pitchfork.eu) tiedottaa julkaisevansa maaliskuussa ilmestyneen kokoelmaplattansa seuraajaksi elokuussa uuden studioalbumin. Äänite on nimeltään "Quantum Mechanics". Synkeän elektronisen musiikin parissa 20 vuoden ajan toiminut Project Pitchfork levytti viimeisimmän kiekkonsa äärimmäisen nopeasti, sillä yhtyeen edellinen "Continuum Ride" -niminen opus julkaistiin vasta vuosi sitten. Melankolinen, synkkä ja hyytävä "Quantum Mechanics" julkaistaan kahtena eri versiona. Niistä yleisemmin saatavilla oleva on 6-paneelisiin digipak-kuoriin prässätty standardiversio, jonka mukana tulee 28 sivusta koostuva kansilehtinen. Kappalemäärältään rajoitetumpi versio sisältää kaksi CD-levyllistä musiikkia. Project Pitchfork ei ole vielä listannut albumin soittolistaa eikä valottanut sen kansitaidetta. Levy julkaistaan 12. elokuuta.
Julkaistaan 27.9.2011
Belgialainen tanssittavaa technoa ja industrialia takova Lords of Acid (www.lordsofacid.com) uutisoi tuovansa syyskuun loppuvaiheilla tämän rivolla kansikuvalla koristellun "Mighty Little Rabbit" -EP:nsä esiin. Lähes kymmenen vuoden ajan hiljaa ollut Lords of Acid paljasti viime vuoden puolella työstävänsä uutta musiikkia ja aikovansa jossain vaiheessa 2011 julkaista sitä albumillisen verran. Varsinaisen pitkäsoiton tietoja ei ole vielä paljastettu. Sen sijaan "Mighty Little Rabbit" -kiekon detaljit on. Äänite sisältää kolme aivan uutta biisiä, rekä remixejä KMFDM:n, Tweakerin, Christoher Lawrencen ja muiden toteuttamina. EP julkaistaan Metropolis Recordsin kautta 27.9.2011.
Julkaistaan 15.7.2011
Tämä kokoelmalevy sai nimensä Saksan suurimpiin lukeutuvalta Amphi Festivalilta. Tämänvuotinen kokoelma on siis nimeltään "Amphi Festival 2011". Se sisältää tuotantoa elektronisen musiikin monilta kasvoilta, kuten Covenantilta, Clan Of Xymoxilta, Suicide Commandolta ja Die Kruppsilta. Hittibiisikimara ilmestyy heinäkuun puolen välin taitteessa vajaan kahdeksan euron hintaan. Levy laitetaan tilattavaksi aluksi ainakin levy-yhtiön nettikauppaan.
Amphi Festivalia vietetään vuosittain Kölnissä sijaitsevan Tanzbrunnen tiloissa. Festivaalille tavataan myydä pääsyliput loppuun jo viikkoja ennen varsinaista H-hetkeä. Tämänkin vuoden Amphi esittelee paikalle saapuvalle yleisölleen EBM:n, elektronisen ja goottimusiikin suurimpia nimiä. Festivaalia vietetään 16.–17. heinäkuuta.