Gootti.net

Kategoria: Goottimusiikki

"Awake the Machines Vol. 7" -kokoelma.

"Awake the Machines Vol. 7" -kokoelman etukannessa vasemmalla harmaata ja oikealla punaista. Kuvan keskellä lukee kokoelmalevyn nimi punaisella, valkoisella ja harmaalla värillä.Julkaistaan 15.7.2011

Goottimusiikkia ja elektronista jytäjumppaa sisältävä kokoelmalevy "Awake the Machines Vol. 7" tullaan julkaisemaan Out of Line Musicin tuella heinäkuun puolessa välissä. Levysarjan seitsemännellä osalla kuullaan musiikkia kolmelle CD-levylle ripoteltuna niin, että koko kuuntelukokemuksen jälkeen korviin on soitettu yli 50 ääniraitaa. Musiikkia kuullaan skenen suurimmilta nimiltä, kuten Combichristin, Blutengelin, The Birthday Massacren ja Hocicon esittäminä. Lisäksi levyillä esiintyy kulttinimiä, joista mainittakoon Ordo Rosarius Equilibrio ja Sombre Printemps. Uutta vetreää verta edustavat Mina Harkerin ja Lord of the Lostin kaltaiset aktit.

Lue koko julkaisu…

Krystal Systemiltä "Nuclear Winter" -video.

Belgian Alfa Matrix ystävällisesti uutisoi suojattinsa Krystal Systemin julkaisseen juuri musiikkivideon kappaleeseensa "Nuclear Winter". Teollisuusrokkia ja elektronisen musiikin nuotteja fuusioiva Krystal System purkitti musiikkivideonsa Pariisin lähistöllä sijaitsevilla jätemailla — kamera on lisäksi käynyt moottoripyörän selässä 700 kilometrin päässä sijaitsevan Cassiksen pitäjään asti. Yhtye kertoo olleensa onnekas, kun matkan varrella sinivuokot eivät pysäyttäneet heitä kertaakaan. Videon ohjasi Valder ja EBM-henkisistä tanssikohtauksista on kiittäminen Marya ja Tank9:ää. "Nuclear Winter" sisältyy yhtyeen viimeisimmän "Nuclear"-nimisen pitkäsoiton biisilistalle.

Lue koko julkaisu…

Diary of Dreamsin "Ego:X" ulos elokuussa.

Musta taustaväri ja sitä vasten luolamaalauksen kaltainen piirros ihmishahmosta tulipunaista taustaa vasten. Kuvan yläosassa lukee Diary of Dreams ja alaosassa "Ego:X".Julkaistaan 26.8.2011

Darkwavea tekevä saksalaisyhtye Diary of Dreams (www.diaryofdreams.de) kertoo pitkän odotuksen tulleen nyt tiensä päähän, kun "Ego:X"-albumin julkaisusuunnitelmat ovat valmistuneet. Bändi varmistaa julkaisevansa opuksen Euroopan alueen yleisölle 26. elokuuta. Yhtyeen järjestyksessä kymmenes albumilevy julkaistaan kolmena eri CD-versiona, sekä tuplavinyylinä. Ohessa näkyy levylle varattu kansitaide. Goottibändi tarjoaa alkavalla viikolla innokkaimmille faneilleen mahdollisuuden kuunnella "Ego:X"-levyn sanomaa ennakkoon. Yhtye järjestää ennen keikkaansa Saksan Wetzlarissa tilaisuuden, jossa ainakin muutamia levyn kappaleita kuunnellutetaan. Adrian Hatesin luomus on tälläkin kertaa sekoitus kitaroita, elektroniikkaa, tunnelmointia ja piano-osuuksia, klassista musiikkiakin. Äänite rantautuu Pohjois-Amerikkaan 13. syyskuuta.

Lue koko julkaisu…

Apoptygma Berzerk: "Black EP Vol 2".

Musta pohjaväri ja sitä vasten pikselikuva, jonka alla lukee valkoisella Apoptygma Berzerk ja "Black EP Vol 2" ilman lainausmerkkejä.Julkaistaan 13.9.2011

Norjalaisyhtye Apoptygma Berzerk (www.theapboffice.com) laittoi levy-yhtiönsä Metropolis Recordsin nettipuotiin ennakkotilattavaksi syyskuussa ilmestyvän EP-levyn "Black EP Vol 2". Kokeilevia vaikutteita futurepopin, goottifiilistelyn, rockin ja popin rajoilta hakeva Apoptygma Berzerk tarjoaa järjestyksessä toisella "Black EP" -levysarjan osalla runsaasti remixejä ja yksinoikeudella kuultavia raitoja, sekä lainakappaleen Joy Divisionin klassikkokappaleesta "Love Will Tear Us Apart". Yhtye on päätynyt pullauttelemaan näitä EP-lättyjä viimeisimmän "Rocket Science" -nimisen pitkäsoittonsa biiseistä ja levyn tukemiseksi. Tällä kertaa kuullaan remixejä muun muassa Clientin tytöiltä, Rotersandilta ja Spektralizedilta.

Lue koko julkaisu…

Suicide Commandolta: "The Suicide Sessions".

Valkoinen pohjaväri, jonka yläosassa mustalla värillä lukee Suicide Commando vasemmalla ja oikealla "The Suicide Sessions" ilman lainausmerkkejä. Kuvan keskellä filminauhaa, jossa valokuvia.Julkaistaan 15.7.2011

Belgialainen aggressiivista EBM-jytkettä tekevä Suicide Commando (www.suicidecommando.be) uutisoi tuovansa vajaan kuukauden kuluttua esiin 25-vuotista uraansa osaltaan juhlistavan kokoelma-albumin. Se tullaan julkaisemaan nimellä "The Suicide Sessions". Yhtye muistuttaa, ettei ole kovin monta elektronisen musiikin aktia, jotka voivat katsella taakseen ja nähdä vuosisadan neljäsosan edestä bänditoimintaa ja klubihittejä. Suicide Commando viettää tämän vuoden aikana juhlavuottaan ja sen merkeissä ilmestyy kuudesta CD-levystä koostuva "The Suicide Session". Sillä kuullaan klassikkoraitoja bändin kolmelta ensimmäiseltä studioalbumilta, siis levyiltä "Critical Stage", "Stored Images" ja "Construc-Dead". Biisit on masteroitu uudelleen. Näiden valittujen palojen lisäksi pakettiin kuuluu runsaasti harvinaisuuksia ja aikaisemmin julkaisemattomia biisejä.

Lue koko julkaisu…

L'Âme Immortelle julkaisee materiaalia loppuvuodesta.

Itävaltalainen L‘Âme Immortelle (www.lai-music.com) on aktivoitumassa uudelleen vuosia kestäneen horroskauden jälkeen. Yhtyeen mieslaulaja Thomas Rainer, joka pyörittää tämän yhtyeen lisäksi Nachtmahr-sooloprojektia, vihjaa bändin aikovan julkaista uutta musiikkimateriaalia joko loppuvuodesta 2011 tai varhain ensi vuoden puolella. Yhtyeen ura vaikutti päättyneen vuoden 2008 heinäkuussa julkaistuun yhdeksänteen albumiin, nimeltään "Durch fremde Hand".

Mies- ja naislaulajaa sekä live-esiintymisiä varten keikkabändiä käyttävä L‘Âme Immortelle on toiminut vuodesta 1996 lähtien. Musiikillinen tyyli bändin pitkän uran varrella on vaihtunut goottimetallista industrial metalliin ja Neue Deutsche Härteen.

Lue koko julkaisu…

A7ie: "Narcissick".

"Narcissick"-albumin etukannessa tietokoneella tehty ihmistä muistuttava kuva, joka vaaleata taustaa vasten on harmaalla iholla ja punaisilla tahroilla tuhrittu.Julkaistaan 21.6.2011

Kesäkuun 21. päivä Advoxya Recordsin kautta julkaistava "Narcissick" on remixeillä täytetty albumi. Remixit ovat ranskalaisen industrialia ja hellectroa tekevän A7ie:n tuotannosta. Kiekosta ilmestyy standardipainoksen lisäksi keräilijöiden kohde, jota tullaan myymään ainakin Saksan Infrarotissa. Se sisältää "Narcissick"-kiekon lisäksi lyhythihaisen bändipaidan, kaksi tarraa, seinäjulisteen ja peilin. Keräilijöiden kohde on painosmäärältään 100 kappaletta. Spesiaalipaketti ilmestyy heinäkuun alussa. Ranskalaisyhtyeen tuotantoon voi tutustua siirtymällä bändin MySpace-sivuille.

Lue koko julkaisu…

Prager Handgriff: "Arglistige Täuschung".

"Arglistige Täuschung" -albumin uusintapainoksen etukannessa vanhanaikainen televisioruutu, jossa sinertävä kuva jonkinlaisesta ihmishahmosta.Julkaistaan 24.6.2011

Saksalainen EBM-musiikkiprojekti Prager Handgriff tulee julkaisemaan uusintapainoksen uransa ensimmäisestä pitkäsoitosta. Ohessa näkyy levyn uusi kansitaide. Tämä "Arglistige Täuschung" myytiin ilmestymisensä jälkeen vuonna 1993 loppuun. Nyt 15 vuotta myöhemmin debyyttialbumi saapuu myyntiin uudelleen Infacted Recordingsin tuella. Paketti on digitaalisesti masteroitu uudelleen ja varustettu alkuperäisen soittolistan lisäksi kolmella bonuskappaleella. Ne ovat yhtyeen uran varhaisilta demokaseteilta poimitut biisit "Herzschlag", "Morgengrauen" ja "Zäsur". Uusintapainoksen CD-versio ilmestyy maailmanlaajuisesti 1000 kopion suuruisena painoksena.

Lue koko julkaisu…

Gary Numan: "Dead Son Rising".

Utuinen, vihertävä ja mustasävyinen kuva, jonka oikeassa laidassa mustahiuksinen Gary Numan väijyy. Kuvan yläosassa lukee valkoisella artistin ja "Dead Son Rising" -albumin nimi.Julkaistaan 5.9.2011

Englantilainen musiikkialan monitaituri Gary Numan (www.numan.co.uk) uutisoi tuovansa 5.9. esiin "Dead Son Rising" -albuminsa. Sitä seuraa seitsenpäiväinen kiertue muusikon kotirintamalla Britanniassa. Tämä pitkäsoitto sävellettiin Numanin ja tuottaja Ade Fentonin kanssa. Levyllä kuullaan läjä uutta ja vanhaa tuotantoa, sekä instrumentaalisia ja tilaustyönä tehtyjä remixejä. Opus aiotaan laittaa myytäväksi yksinoikeudella artistin nettisivuille ja albumin merkeissä tehtävän kiertueen yhteydessä. Pitkäsoiton ensimmäinen single on "The Fall". Tarkempia tietoja albumista mainitaan tämän kuukauden Artrocker Magazinessa julkaistussa haastattelussa.

Lue koko julkaisu…

"Thanateros — Visions of Love and Death" -kokoelma.

"Thanateros — Visions of Love and Death" -albumin yksityiskohtia esittelevä valokuva, jonka alaosassa näkyy kokoelmalevyn etu- ja takapuoli. Kuvan yläosassa on CD-levyjä ja kansilehtinen.Julkaistaan 15.6.2011

Wieniläisen valokuvaaja Helmut Wolechin tuttavuuksien biiseillä täytetty "Thanateros — Visions of Love and Death" on kahdesta äänilevystä koostuva kokoelma-albumi. Se julkaistaan myöhemmin tällä viikolla Ikonen Median kautta. Levy-yhtiön Marcus Stiglegger koosti tämän paketin kesän 2009 ja lokakuun 2010 välisenä aikana. Kokoelman ensimmäinen levy sisältää melodisia ja folk-henkisiä biisejä. Levyn nimi on "Love". Kakkoskiekolla kuullaan synkempää aineistoa ja senpä tähden levy saikin nimekseen "Death". Ääniraitojen lisäksi kokoelma sisältää 16-sivuisen kansilehtisen, jossa on Helmut Wolechin luomaa kuvamateriaalia. Kahdella CD-levyllä kuullaan 30 raitaa eri esittäjiltä, kuten Aeternalta, Werkraumilta, Arkanelta ja Verney 1826:lta.

Lue koko julkaisu…

Patenbrigade: Wolff: "Der Schallplattenunterhalter".

Valkoinen tausta ja sitä vasten LP-levyn paperikotelo, jonka keskellä aukko. Siitä näkyy sininen vinyylilevyn etiketti.Julkaistaan 17.6.2011

Saksalainen Patenbrigade: Wolff (www.patenbrigade.com) tulee julkaisemaan tämän MCD-levyn myöhemmin kesäkuussa kappalemäärältään hyvin rajoitettuna seitsentuumaisena vinyylinä. Painosmäärä on vain 500 kappaletta, joten "Der Schallplattenunterhalter" voi päätyä loppuunmyydyksi alle aikayksikön. Teoksen nimi viittaa Itä-Saksan alueella käytössä olleeseen tiskijukka-termin sikäläiseen vastineeseen. Ilmeisesti vain sertifioidut levynpyörittäjät saivat käyttää itsestään nimitystä "Schallplattenunterhalter". Tämä äänite sisältää Patenbrigade: Wolffilta yhteensä viisi elektronista, nostalgista, kappaletta. Niiden muassa on poppihenkinen biisi "Der Brigadier Trinkt Bier!"

Lue koko julkaisu…

Umbra Et Imago: "Davon geht die Welt nicht unter".

Piirros vanhanaikaiseen kolkkalakkiin ja mustaan kaapuun pukeutuneesta miehestä, joka liekehtii. Kuvan keskellä lukee Umbra Et Imago ja sen oikealla puolen singlen nimi.Julkaistiin 10.6.2011

Saksalainen Umbra Et Imago (www.umbraetimago.de) tulee juhlistamaan 20-vuotista uraansa heinäkuun lopulla soittamalla Karlsruhessa sijaitsevassa Crystal Ballroomissa. Keikalla Umbra Et Imago järjestää tuplakeikan, johon kuuluu akustinen setti ja goottihenkinen settilista. Bändi julkaisi perjantaina uutta musiikkia sisältävän singlelevyn "Davon geht die Welt nicht unter", jolla kuullaan vierailevana muusikkona Megaherz-yhtyeen Lexiä. Lex laulaa duettona Umbra Et Imagon oman Mozartin kanssa. Singlebiisissä kuullaan myös laulukuoron ääntelyä. Levy ilmestyi Wave-Gotik-Treffenin yhteydessä.

Lue koko julkaisu…

"Born///Evolve///Progress///3"-kokoelma.

"Born///Evolve///Progress///3"-kokoelman etukannessa räjähdyksenomaisesti palava lentokone. Kuvan yläosassa näkyy kokoelman nimi viivakoodin alapuolella.Julkaistaan 6.7.2011

Heinäkuussa ilmestyvä "Born///Evolve///Progress///3"-kokoelma sisältää normaalia albumilevyä huokeampaan hintaan musiikkia Ruotsin yhdeltä johtavalta elektronisen musiikin levymerkiltä, Progress Productionsilta. Kaikki tälle kokoelmalle päätyneet biisit ovat joko julkaisemattomia tai hyvin harvinaisia. Tämä levy sisältää fantastisen annoksen musiikkia esimerkiksi Code 64:n, Kiten, Covenantin ja Necro Facilityn kynästä.

Progress Productions perustettiin vuonna 2004. Levy-yhtiön kantava idea toimintansa alusta saakka lähtien on ollut tehdä läheistä yhteistyötä edustamiensa artistien kanssa. Tuo idea on ilmeisesti toiminut, sillä Progress on Skandinavian alueen suurin elektronista musiikkia julkaiseva levy-yhtiö.

Lue koko julkaisu…

Juno Reactor: "Inside the Reactor".

Purppuranpunainen tausta, jota vasten keltainen ristiä muistuttava symboli kuvan pallomaisen muodon keskellä.Julkaistaan 12.7.2011

Englantilainen musiikkiryhmä Juno Reactor (www.reactorleak.com) tulee julkaisemaan heinäkuussa uuden remix-biisejä sisältävän albumin, nimeltään "Inside the Reactor", jonka kappalelistalla kuullaan 11 biisiä eri esittäjiltä. Tätä teosta varten Juno Reactor järjesti helmikuussa biisikilpailun. Kisa päättyi maaliskuussa. Kisassa palkittiin yksi osallistuja syntetisaattorilla ja sillä, että osallistujan "Zwara"-kappaleesta tekemä remix päätyy albumin soittolistalle. Voittajaksi päätyi Thomas P. Karni. Goa trancen edustajana tunnettu Juno Reactor toi edellisen studioäänitteensä esiin huhtikuussa 2008. Albumi sai nimekseen "Gods and Monsters". Yhtyeen tuotantoon voi tutustua siirtymällä bändin MySpace-sivuille.

Lue koko julkaisu…

Imperative Reaction: "Surface".

Tummanpunainen kansikuva, jonka keskellä vaaleammalla punaisella värillä jonkinlainen palkkimainen pölkky, jonka alla valkoisella värillä sanat Imperative Reaction ja sen alla "Surface" ilman lainausmerkkejä.Julkaistaan 12.7.2011

Losangelesilainen elektronista ja ia industrial-musiikkia loihtiva nelikko, joka kutsuu itseään nimellä Imperative Reaction (www.imperativereaction.net), listasi viime viikolla pian ilmestyvän singlelohkaisunsa soittolistan. Edellisen kerran vuonna 2008 electro–industrial-tyylien välillä laineilevan levyn julkaissut Imperative Reaction saattaa "Surface"-singlensä kauppoihin heinäkuun puolen välin taitteessa. Levyn soittolista sisältää kahdeksan raitaa, joista seitsemän on eri tulkintoja kiekon nimikkokappaleesta. Bonuksena kuullaan "What Is Left To Say" -kappaleen klubiversio. "Surface" lienee lohkaisu myöhemmin kuluvan vuoden aikana ilmestyvältä albumilta. Se tulee olemaan Imperative Reactionin kuudes sellainen.

Lue koko julkaisu…

God Modulelta "Rituals"-single.

"Rituals"-EP:n etukannessa tummanruskea, nuhjuinen ja synkkä kuva, jonka oikeassa laidassa sarvekas ihmistä muistuttava hahmo. Kuvan vasemmassa laidassa on God Modulen logo.Julkaistaan 9.8.2011

Floridassa vuosikymmen sitten perustettu dark electro –yhtye God Module (www.godmodule.org) laittoi levy-yhtiönsä Metropolis Recordsin nettikauppaan ennakkotilattavaksi uuden "Rituals"-singlensä. Singlen soittolista pitää sisällään kahdeksan raitaa, joista leijonanosa on eri versioita nimikkoraidasta. Lisäksi levyllä kuullaan biisit "Devils Night" ja "Remember". Tämä äänite ilmestyy elokuun toisella viikolla täällä Euroopassa Out of Line Musicin ja Pohjois-Amerikan markkinoilla Metropolis Recordsin kautta. God Module sekoittaa musiikkiinsa aineksia technosta, darkwavesta ja gootti– sekä industrial-musiikista.

Lue koko julkaisu…

Bella Morte: "Before the Flood".

Harmaa pohjaväri, jota vasten lukee ruskealla Bella Morte yläosassa ja alhaalla "Before the Flood".Julkaistaan 14.6.2011

Yhdysvalloista kotoisin oleva goottibändi Bella Morte (www.bellamorte.com) tiedottaa tuovansa myöhemmin kesäkuussa esiin uuden studioalbumin ja juhlistavansa sitä 25.6. esiintymällä kotiseudullaan Charlottesvillessä sijaitsevassa musiikkitalossa. Bella Morten uusi levy on nimeltään "Before the Flood". Levy laitettiin ennakkotilattavaksi jo huhtikuussa Metropolis Recordsin nettikauppaan. Teos julkaistaan 14. päivä kuluvaa kuukautta. Albumilta lohkaistiin pari viikkoa sitten ensimmäiseksi singleksi kappale "Undertow". Digitaalisen musiikin puodeista tilattava single sisältää studioversion hittibiisistä "My Heart Will Go On", jonka alkuperäinen esittäjä on Celine Dion. Bella Morten synkiöversio ei sisälly varsinaiselle albumin soittolistalle vaan vain tälle singlelle.

Lue koko julkaisu…

Click Click julkaisee EP:n lokakuussa.

Brittiyhtye Click Click julkaisi edellisen virallisen studioalbuminsa 14 vuotta sitten. Nyt tämä 1980-luvun wave- ja EBM-klassikkokappaleita luonut yhtye on jälleen studiossa luomassa uutta musiikkimateriaalia. Bändi aikoo julkaista ainakin kuusi tai jopa seitsemän biisiä käsittävän EP-levyn saksalaisen Dependent Recordsin kautta lokakuussa 2011. Urallaan sellaisia hittejä kuin "I Rage I Melt" ja "Sweet Stuff" luonut Click Click ei ole tähän mennessä paljastanut äänitteensä tarkkaa julkaisupäivämäärää. Myös levyn musiikillinen tyyli odottaa valottamista. Teoksella tullaan joka tapauksessa kuulemaan ainakin uudet biisit "Damage", "Limb from Limb", "Rats in My Beds" ja "Left for Dead".

Lue koko julkaisu…

Sombre Printemps: "Ambient & Film Music I & II".

Mustavalkoinen, abstrakti hahmo valkoisella värillä kuvan alaosassa. Yläosassa lukee valkoisella "Ambient & Film Music I & II".Julkaistaan 10.6.2011

Elektronista, ambient- ja elokuvamusiikkia tekevä Sombre Printemps tulee julkaisemaan 10. kesäkuuta uuden albumin. Philippe Fichotin musiikkiprojektin 20-vuotisen uran juhlistamiseksi julkaistava "Ambient & Film Music I & II" ilmestyy kahden CD-levyn painoksena Out of Line Musicin kautta, jonka nettikauppaan se on laitettu juuri ennakkotilattavaksi. Laadukkaasti paketoitu tupla-albumi sisältää harvinaisuuksia ja pitkään kateissa ollutta biisimateriaalia yhtyeen ensimmäiseltä julkaisulta, nimeltään "Ambient and Film Music" -levyltä. Fichot pitää tätä projektia pystyssä saksalaisen graafikon ja kirjailijan Unica Zürnin muistoksi. Sombre Printempsin nimi juontaa eräästä Zürnin kirjasta.

Lue koko julkaisu…

Daybehaviorilta single "Follow that Car!" -albumilta.

"Silent Dawn" -singlen etukannessa oranssi tausta keskellä ja ylä- sekä alaosassa violetit palkit. Kuvan keskellä valokuva mustahiuksisesta naisesta.Julkaistiin 13.5.2011

Ruotsalainen Daybehavior (www.daybehavior.com) julkaisi toukokuussa järjestyksessä toisen singlelevyn myöhemmin kesällä kauppoihin tuotavalta "Follow that Car!" -albumiltaan. Elektronisella draivilla varustettu singlelevy on nimeltään "Silent Dawn". Se sisältää nimikkokappaleensa lisäksi remixin australialaiselta Parraloxilta, ruotsalaiselta Paramaterialilta sekä ranskalaiselta Peoples Theatrelta. Unenomaisella, hypnotisoivalla tunnelmalla ja poppimeiningillä varustettu "Silent Dawn" on tilattavissa suurimmista nettimusiikkikaupoista, kuten iTunesista ja Amazonista. Daybehaviorin kolmas pitkäsoitto ilmestyy 1. syyskuuta.

Lue koko julkaisu…