Julkaistaan 10.6.2011
Saksalainen elektronisen musiikin toimija Accessory aikoo julkaista Out of Line -levymerkin tuella uuden albumin. Se ilmestyy vajaan kymmenen päivän kuluttua, siis 10. kesäkuuta 2011, seuraajaksi vuoden 2008 "More than Machinery" -opukselle. Dirk Steyerin ja Ivo Lottigin musiikkiprojekti tarjoaa uutukaislätyllään monipuolisen arsenaalin biisejä, joista osa kelpaa EBM-humpaksi tanssilattioille ja toinen ääripää aggressiivisen tunnelmoinnin toteuttamiseen. Accessoryn "Underbeat" ilmestyy normipainoksen lisäksi tupla-albumina, jonka bonus-CD pakataan kahdeksalla remixillä, vaihtoehtoisella versiolla ja aikaisemmin julkaisemattomalla rallilla.
Julkaistaan 24.6.2011
Saksalainen goottibändi Mina Harker (www.minaharkermusic.com) tulee julkaisemaan Out of Line Musicin tuella kesäkuun 24. päivä uuden albumin. Se on nimeltään "Bittersüß" ja Mina Harkerin uran järjestyksessä toinen täyspitkä levy. Elektronista poppia ja vaihtoehtorokkia yhdistelevä yhtye laulaa kappaleensa saksaksi. Tämänkertainen täyslaidallinen tarjoaa kuunneltavaksi edeltäjäänsä kypsemmän, provokatiivisemman ja emotionaalisemman kuuntelukokemuksen. "Bittersüß" ilmestyy yhden levyn painoksena lisäksi tuplalevynä, jolloin mukaan tulee remixeillä, vaihtoehtoisilla versioilla ja muilla raidoilla täytetty bonus-CD.
Julkaistaan 7.6.2011
Saksalainen pitkän linjan elektro– ja industrial-yhtye Haujobb (www.haujobb-music.com) uutisoi aikovansa lohkaista kesäkuussa MCD-levyn markkinoidakseen sillä faneilleen seuraavan studioalbuminsa sanomaa. "Dead Market" -MCD ilmestyy kahdella uudella Haujobb-biisillä varustettuna levynä, jonka soittolistaa täyttämään on hankittu useita remix-viisujen tekijöitä, kuten Exes, Nomenklatür ja Absolute Body Control. Levy on laitettu ennakkotilattavaksi Bandcamp-palveluun. Sieltä ennakkoon tilanneille faneille tarjotaan mahdollisuus ladata välittömästi biisi "Letting the Demons Sleep (Nightmare)" halutussa formaatissa. Bandcampin kautta tilanneet kuuntelijat saavat levyn latauslinkin sähköpostiosoitteeseensa PDF-formaatissa olevan bookletin kera.
Julkaistaan 30.5.2011
Death Watch Asia -levy-yhtiön kautta tänään 30. toukokuuta ilmestyvä kokoelma-albumi "Direct World Action for Japan" tukee Japanin Punaista Ristiä ja Japan Platform -järjestöä. Näiden tahojen pyrkimyksenä on helpottaa tsunamin ja maanjäristysten viime aikoina runtelemaa saarivaltiota. Fanit, jotka ostavat tämän kokoelma-albumin, saavat siis tuettua hyväntekeväisyysjärjestöjä ja saavat vastineeksi 32 biisiä kahdella CD-levyllä. Kiekkojen kappaleista 26 ovat harvinaisuuksia. Neljä biiseistä on sellaisia, joita ei ole entuudestaan CD-levyllä kuultu. Paketin sisältä löytyy musiikkia muun muassa Die Sektorilta, Funket Vogtilta, Latexxx Teensiltä ja Diary of Dreamsin väeltä.
Japanilainen outolintuyhtye Dir en grey (www.direngrey.co.jp) uutisoi torstaina seuraavan studioalbuminsa luomistyön edenneen siihen pisteeseen, että levyn nimeksi on asetettu "Dum Spiro Spero" ja että se julkaistaan elokuun 9. päivä. Yhtyeen järjestyksessä kahdeksas täyspitkä levy on jälleen kerran lokeroimattomissa uniikkiutensa ja rajoja rikkovan lähestymistapansa ansiosta. Yhtye veikkaa levyn vetoavan raskaan rokin faneihin ja kitara- sekä western-musiikin ystäviin, kuten myös hardcore-tyylin kuuntelijoihin. Dir en greyn kitaristina toimiva Kaoru kertoo, että "Dum Spiro Spero" on edeltäjiään raivokkaampi ja syvällisemmästä maailmasta. Äänitteelle nauhoitettiin yhteensä 14 biisiä.
Julkaistaan 1.7.2011
Omalaatuinen elektronista musiikkia tekevä yhden miehen musiikkiprojekti Weena Morloch toimii Samsas Traum -nimisestä rytmiryhmästä tutun muusikon, Alexander Kaschten, henkilökohtaisena viritelmänä. Yhtyeensä nimeksi valitun nimen jälkimmäinen sana viittaa kannibalihominideihin ja Weena-sana puolestaan H.G. Welssin kirjoittamassa kirjassa esiintyvään naiseen. Näistä lähtökohdista syntynyt "Amok" sisältää goottihenkistä tanssimusiikkia. Se sisältää klubihitit "Kugel im Gesicht", hypnoottisen "Ein Lied, Dich zu Töten" ja tanssijalkaa vipattavan "Die Nacht der stumpfen Messer" -veisun muiden samansuuntaisten raitojen muassa. "Amok" ilmestyy heinäkuussa 2011.
Julkaistaan 10.6.2011
Kahdesta vakituisesta jäsenestä ja kolmesta keikkakokoonpanon muusikosta muodostettu This Morn’ Omina tekee elektronista ja industrial-musiikkia. Yhtye on tavannut julkaista levynsä Ant-Zen-levymerkin kautta. Niin myös uusi albumi, nimeltään "L’Unification des Forces Opposantes", tullaan 10.6. julkaisemaan. Tammikuussa miksausvaiheeseen siirtynyt pitkäsoitto prässätään kahdelle eri CD-levylle. Niistä muodostuu tämä teos, jonka nimi vapaasti suomennettu tarkoittaa vastapuolten yhdistymistä. Belgialaisyhtye päättää "L’Unification des Forces Opposantes" -albumillaan kolmiosaisen "Nyan"-levysarjan, joka on ollut rakenteilla viimeisten kahdeksan vuoden ajan.
Yhdysvaltalainen Assemblage 23 (www.assemblage23.com) uutisoi työstäneen kevään ajan seuraavalle studioalbumille laitettavaa biisiaineistoa. Toistaiseksi albumin julkaisusuunnitelmia ei ole varmistettu. Kiekko tullaan julkaisemaan todennäköisesti vuoden loppuun mennessä nimellä "Bruise". Siltä tullaan lohkaisemaan syksyllä single "The Noise Inside My Head". Vaikka Assemblage 23:n suunnitelmat singlen varalle saattavat vielä muuttua, on lohkaisusta suunnitteilla CD-version prässääminen. Lisäksi varsinaisesta "Bruise"-albumista aiotaan painaa kahden CD-levyn kokoinen erikoisversio varustettuna bonusraidoilla. Uusinta musiikkimateriaalia jenkkibändi soittaa tämänhetkisten suunnitelmien valossa syksyllä 2011. Tom Shearin musiikkiprojektina tunnettu Assemblage 23 on viime aikoina oman musiikkimateriaalinsa lisäksi tehnyt remixejä muille yhtyeille. Bändi toteutti hiljattain coverin INXS-yhtyeen kappaleeseen "Don’t Change".
Kanadalainen syntikkarokkia tekevä The Birthday Massacre (www.thebirthdaymassacre.com) tiedottaa tarjoavansa elokuisella EP-levyllään kuunneltavaksi kolme aivan uutta biisiä sekä läjän muita raitoja. Äänite ilmestyy Dependent Recordsin tuella 9.8. nimellä "Imaginary Monsters". Kiekko on seuraaja menestystä kauhoneelle studioalbumille "Pins & Needles". The Birthday Massacre sisällyttää EP:lle uusien kappaleiden oheen musiikkivideon kappaleeseen "In the Dark" ja kourallisen remixejä. Niistä on kiittäminen Assemblage 23:a, Combichristia, Skoldia, Tweakeria ja Fake Shark — Real Zombieta.
Järjestetään 25.5.2011
Uusi joka kuukautinen klubi-ilta Superstition alkaa 25.5. Helsingin uudessa Bassment-yökerhossa! Superstitionin vetäjinä toimivat suomalaisen konemusiikkikulttuurin kanssa pitkän taipaleen tehneet puuhamiehet Harri Andersson (Proteus) ja Lauri Halonen, joka toimii mm. Laserpoint- ja Pacifique-tapahtumien takana. Koska kyseessä ovat vanhat jarrut, on klubin teemana puhtaasti pelkästään 90-luvun trance eri skaaloineen melodisesta acid tranceen ja goa tranceen sekä house- ja techno-vaikutteiseen tranceen!
Klubin residentteinä soittavat 90- luvun tärkeät DJ vaikuttajat; Jokke (Streetbeat), Mikko Nieminen (Maniac), Indigo, Halo ja Proteus. Lisäksi vierailevina vieraina tulevaisuudessa jo varmistuneet Orkidea, Neon ja Orion.
Julkaistaan 10.6.2011
Levy-yhtiö Alfa Matrix jatkaa Depeche Mode -aiheisten tribuuttialbumien julkaisemista tuomalla kesäkuun 10. päivä esiin yhteensä kolme CD-levyä käsittävän "Alfa Matrix re:covered vol. 2 – a tribute to Depeche Mode" -teoksen. Sen levyistä kaksi ensimmäistä ovat täynnä Depeche Moden biisien tulkintoja muiden yhtyeiden ja artistien toteuttamina. Kolmannella äänilevyllä, EP-levyllä, kuullaan bonusbiisejä. iTunesiin digitaalisena versiona myyntiin laitetun tribuuttilevyn valmistaminen vei Alfa Matrixilta kaksi vuotta aikaa. Levymerkin mukaan bändin leirissä on sattunut ja tapahtunut paljon sitten vuoden 2008, jolloin edellinen samoissa merkeissä julkaistu opus valmistui. Depeche Mode on nauhoittanut uuden albumin, juhlistanut 30-vuotista taivaltaan ja kolunnut maailmaa kiertueilla.
Julkaistaan 10.6.2011
Yhdysvaltalainen elektronista musiikkia tekevä Dismantled (www.dismantled.org) on tällä hetkellä kiertämässä Yhdysvaltojen ja Kanadan maaperää tukiessaan reissulla Front Line Assemblyä. Kiertueella Dismantled soittanee eräitä uuden "The War Inside Me" -albuminsa biisejä. Gary Zonin miehittämä Dismantled aikoo julkaista mainitun pitkäsoiton Metropolis Recordsin kautta Pohjois-Amerikassa 16.6. ja 10.6. Dependent Musicin tuella täällä Euroopan alueella. Dependent-levymerkki tarjoaa suojattinsa uutukaisalbumilta kappaleen "Excess" kaikille uutiskirjeensä tilaajille. Levy-yhtiö luonnehtii "The War Inside Me" -albumia Gary Zonin aggressiivisimmaksi äänitteeksi ja jopa sellaiseksi, joka voi toimia puuttuvana linkkinä levyjen "Post-Nuclear" ja "Standard Issue" välillä.
Julkaistaan 10.6.2011
Italialainen syntikkapoppia ja darkwavea tekevä Kirlian Camera (www.kirliancamera.com) aikoo tuoda kesäkuussa ensimmäisen näytteen myöhemmin kuluvana vuonna julkaistavalta pitkäsoitoltaan. Gaelin kielellä nimetty singlelevy "Ghlóir Ar An Oíche" tarjoaa avausraidallaan "Nightglory" kuunneltavaksi tyypillistä Kirlian Camera -antia, jota Elena Alicen laulu säestää. Single sisältää lisäksi samasta biisistä vaihtoehtoisen, kamarimusiikkihenkisen ja pianolla soitetun version. Lisäksi äänite sisältää täysin instrumentaalisen biisin "I´ll Give You Wings, I`ll Give You Death". Tuosta kappaleesta myöhemmin ilmestyvä studioalbumi sisältää lauluraidalla varustetun tulkinnan.
Julkaistaan 13.6.2011
Saksalainen elektronisen musiikin synkkää suuntausta edustava Dance or Die (www.dance-or-die.de) tilittää tulevansa julkaisemaan kesäkuussa 2011 uuden kokopitkän albumin, levyn "Nostradamnation", Out of Line Musicin tuella. Berliinissä vuonna 1988 perustettu Dance or Die on pitänyt levytystaukoa lähes kymmenen vuoden ajan. Nyt se päättyy, kun seuraaja vuoden 2001 "Schlafende Energie" -kiekolle ilmestyy 13.6. Uutukaislevy ilmestyy kahden levyn CD-satsina, jossa ensimmäinen äänilätty sisältää varsinaisen albumin soittolistan ja jälkimmäinen kiekko klubiyhteensopivia remixejä mm. Solitary Experimentsin ja Miss Constructionin kynästä, sekä instrumentaalisen version kappaleesta "Free". Osa remixeistä on Dance or Dien klassikkokappaleista.
Julkaistaan 17.6.2011
Dark electroa, IDM:ää ja EBM:ää loihtiva Siva Six (www.sivasix.com) aikoo julkaista Euroopan ja Venäjän markkinoilla Alfa Matrixin kautta, sekä Japanissa ja muualla Aasiassa Death Watch Asian kautta uuden albumin kesäkuussa. Kahdesta kreikkalaismuusikosta muodostettu Siva Six kutsuu uutukaiskiekkoaan nimellä "The Twin Moons". Äänite on jatkoa yhtyeen kehittämällä profetialle, joka ennustaa tuhoa ja turmiota ihmiskunnalle. Bändi runoilee sellaisesta tuomiopäivästä, jolloin planeettamme tulee yhdeksi tähtien kanssa ja kun Helvetti räjäyttää Paratiisin ja kun ihmiset ja enkelit kaatuvat. Vastavoimista muovailtu konseptialbumi äänitettiin yhdessä Chris Antonioun kanssa. Herra Z:n ja herra Herr Khaoksen uutukaisalbumi sisältää dark electroa orkestraalisin elementein, kieroutunein vokaaliraidoin ja tämän kaiken hyvin teatraalisen tarinan kera.
Kaksikymmentä vuotta levyttävänä artistina, ansaittu kulttibändin maine ja vasta nyt ensimmäinen keikka edessä? Kyllä, Lumous Gothic Festival ylpeänä esittää, tanskalaisen electro punk-yhtye Klutæn uran ensimmäinen keikka nähdään heinäkuussa Tampereella!
Leaether Stripistä tutun Claus Larsenin ja kumppaninsa Kurt Hansenin muodostama Klutæ yhdistelee old-school EBM:ää ja industrialia punkin tylyllä asenteella. Vuonna 1991 ensilevynsä julkaissut Klutæ on monta askelta Leaether Stripiä rankempaa materiaalia, mutta yhtyeen biisien tanssittavuus on tuonut Klutælle nipun hittejä Desert Stormista We Are Sinnersiin ja levyjä on julkaistu Euroopan lisäksi Japanissa ja Jenkeissä.
Synthetic Promotions tiedottaa suojattinsa Left Spine Downin valmistautuvan julkaisemaan 10 kappaleesta koostuvan "Caution"-kiekkonsa elokuussa. Bändi solmi levyn esille tuomista varten yhteistyösopimuksen Metropolis Recordsin kautta. Metropolis Records edustaa mm. Skoldia ja 16Voltia. Kanadasta käsin toimiva Left Spine Down äänitti viimeisimmän levynsä alallaan ansioituneen tuottaja Dave "Rave" Ogilvien kanssa. Ogilvie on uransa varrella työstänyt myös Marilyn Mansonin ja Skinny Puppyn äänitteitä. Nyt valmistunut "Caution" tullaan julkaisemaan maailmanlaajuisesti 23. elokuuta 2011.
Mitä tapahtuu kun kaksi raskaan konemusiikin suurinta organisaatiota yhdistyy? Ei ainakaan kukkien keruuta vehreillä niityillä, sillä maailma on armoton ja niin on suomalainen hardcore teknokin! Säde vs Mindcore tarjoaa Suomen parhaat hardcore-DJ:t keikalla saman katon alla Helsingin virallisessa tekno-bunkkerissa; Playgroundissa! Lauantaina 21.5. koetaan ehdottomasti kevään musiikillisesti rankin konemusiikkitapahtuma Suomessa. Tapahtumapaikaksi valittu Playground sijaitsee Helsingissä, osoitteessa Iso Roobertinkatu 10. Ovet avautuvat kello 21 maissa ja illanvietto päättyy seuraavana aamuna kello 4 tienoilla. Tapahtumaan myydään lippuja ovelta 10 euron hintaan ja ennakkoon Tiketistä 9 € + toimituskuluja vastaan.
Julkaistiin 10.5.2011
Parinkymmenen vuoden ajan industrial rockia tehnyt 16Volt (www.16volt.com) julkaisi aikaisemmin toukokuussa uransa seitsemännen albuminsa. Metropolis Recordsin kautta esiin tuotu kolmas 16Volt-kiekko on nimeltään "Beating Dead Horses". Se äänitettiin yhtyeen keulahahmo Eric Powellin toimiessa tuottajana. Powell myös osallistui miksaamiseen yhdessä Front Line Assemblyn musiikkia muovanneen Shaun Thingvoldin kanssa. Yhtye luonnehtii tätä "Beating Dead Horses" -äänitettä äänimaailmaltaan sellaiseksi, jossa raskaat rokkikitarat ja syntikkatasot sekä samplerien anti yhdistyvät toisiinsa tavalla, josta 16Volt tunnetaan. Opuksella kuullaan yhteensä 13 uutta biisiä. Niiden joukossa on aggressiivista tuotantoa edustavat "Sick Sick Sick" ja "Beating Dead Horses" sekä johtosingle "Burn". Albumilla vierailevat Ohnin ja Lance Herbstrongin riveistä tuttu Bill Sarver sekä System Synin ja God Modulen Clint Carney.
Englantilais–irlantilainen VNV Nation (www.vnvnation.com) kertoo uuden albuminsa nimeksi annetun "Automatic". Se julkaistaan syyskuussa 2011 tarkemmin määrittelemättömänä ajankohtana. Yhtye uutisoi tämän levyn olleen tuotantovaiheessa jo tovin aikaa ja tähänastinen jälki vaikuttaa erittäin energiseltä. VNV Nation aikoo demonstroida kiekon musiikillisat tyyliä heinäkuussa esiintyessään Saksan Hampurissa järjestettävän Nordstern Festivalin lavalla. Lisäksi kesäkuukausien varrella bändi ripottelee kotisivuilleen näyteklippejä. Tarkemmat "Automatic"-opuksen yksityiskohdat aiotaan pitää toistaiseksi yllätyksinä, mutta bändi paljastaa tällä levyllä tehdyn uusia kokeiluja ja asioita, joita VNV Nationin aikaisemmilla levyillä ei ole tohdittu tehdä. Bändi aloittaa syyskuun alussa Euroopan-kiertueen Saksanmaalta.