Gootti.net

Ajankohtaista 1/2020: Foorumi on toistaiseksi vain lukumoodissa. Uusien viestien tai viestiketjujen lähettäminen ei ole mahdollista. Jäseneksi liittyminen ei ole mahdollista. Vanhat jäsenet voivat kirjautua sisään ja lukea sekä vastaanottaa yksityisviestejä, sekä päivittää profiilinsa tietoja.

Miten vanhempanne suhtautuvat "erilaisuuteenne"?

Kirjoittanut: Iiriva (Miss Halloween 2006 & 2007)
  • Lähetetty: 21.01.2007 21:42
Mitenköhän maailma on mennyt tähän, että nykyään löytyy yhä enemmän niitä "huonoja, pahoinpiteleviä ja välinpitämättömiä" vanhempia ja yhä useampi pari eroaa? pari sukupolvea sitten näin ei ollut. ei elämä ole voinut niin paljoa monimutkistua! vai ovatko nykyiset sukupolvet luovuttajia? nykyään erotaan syistä jotka eivät ennen olleet mitään. vähän vastoinkäymisiä, niin pitää seurustelukumppanikin vaihtaa uuteen.

säälittävää, ihmiset.
Kirjoittanut: mlrd (Aktiivi)
  • Lähetetty: 21.01.2007 22:26
onhan se hyvä pistää omat rötökset toisen syyksi vaikka mutkan kautta.
aiemmin moista patshkaa ei kai kehdattu puhua, sitä ei huomioitu,
tai sitten nassikat laitettiin töihin, eikä ollut aikaa keksiä nykyisenkaltaisia kolttosia.

aiemmin (+200v taaksepäin) oli kuitenkin pakko tehdä töitä, jos meinasi pysyä ylipäätään hengissä. josko ahkeruus alkaa karisemaan?

jospa joskus ihmiskunta kollektiivisesti oppisi, että vaikka toinen toimii väärin, voi itse toimia oikein...tuskin.
Kirjoittanut: Ximmo (Aktiivi)
  • #33
  • Arvo: Mahtigootti1500
  • Lähetetty: 22.01.2007 10:30

Lainaus: Iiriva

Mitenköhän maailma on mennyt tähän, että nykyään löytyy yhä enemmän niitä "huonoja, pahoinpiteleviä ja välinpitämättömiä" vanhempia ja yhä useampi pari eroaa? pari sukupolvea sitten näin ei ollut


Eiköhän niitä ole ollut aiemminkin, mutta asiasta ei vaan ole puhuttu. Samahan se on psykologisten ongelmien kanssa, nykyään asiat hyväksytään ja ihmiset ohjataan hoitoon, ennen heitä piiloteltiin peräkammarissa tai vintillä. Sodan aikanahan hermoromahduksen kokeneita ammuttiin rintamalla karkureina, vaikka lienee suhteellisen normaalia, että esim. tykistökeskityksessä alkaa pitemmän päälle terveeltäkin mieheltä pinna naksahtelemaan.

Kannattaa myös huomioida se, että ennen vanhemmat pitivät lapsensa kurissa, nykyään samaa kutsuttaisiin pahoinpiteleväksi ja huonoksi vanhemmaksi. Kyllä mun mielestä jonkin sortin fyysinen kuritus olisi suotavaa, sillä eiköhän nyt käytössä olevat henkiset keinot (kotiarestit yms) ole vähintäänkin yhtä ilkeitä.

Lainaus: Iiriva

nykyään erotaan syistä jotka eivät ennen olleet mitään. vähän vastoinkäymisiä, niin pitää seurustelukumppanikin vaihtaa uuteen.


Ennen oli sellainen asia kuin herran pelko. Kirkko ei ole koskaan puoltanut avioeroja ja senpä vuoksi niitä ei ole otettu. Sitten ollaan eletty epätyydyttävissä suhteissa ja miehillä on ollut jalkavaivoja jne. Kumpikohan on parempi, epäonnellinen avioliitto vai helpommin otettavissa oleva ero? Kokonaan oma juttunsa onkin sitten nämä sukujen sopimat avioliitot, jotka olivat muutama sata vuotta takaperin täysin normaalia. Jos olisit esim. aatelinen, sinulle voitaisiin nyt osoittaa joku 46v Pertti toisesta suvusta ja avot, pakko olisi mennä naimisiin, eikä eromahdollisuutta ole. (Paitsi että jossain romanttisessa kirjassa prinssi ratsastaisi ratsullaan sinut noutamaan.)

En usko, että jotain avioliittoa nykyäänkään puretaan kovin mitättömistä syistä. Toinen seikka onkin sitten se, että nämä julkkikset erityisesti tuntuvat joskus menevän avioon kovin mitättömistä syistä. Seurustelu onkin sitten kokonaan toinen juttu, mutta mun mielestä sekin on silleen, että jos ei olla sitouduttu sen kummemmin, niin vaihtoon vaan, jos siltä tuntuu. Miksi pitäisi väen vängällä yrittää, jos kerran ongelmat tuntuvat sen verran suurilta, että haluaa pistää poikki? Kaikki tällaiset "tämä vaan vahvistaa" sun muut kliseet ovat 99 prosentissa tapauksista ihan puppua. Jos kerran tulee törmäyskurssi, niin on vain ajan kysymys, koska koko homma on ohi, vaikka siitä ekasta rysähdyksestä selviäisikin. Se kuitenkin jättää epäilyksen siemenen takaraivoon ja asioilla on tapana toistua.
Kirjoittanut: jeeves (Aktiivi)
  • #34
  • Arvo: Mahtigootti
  • Lähetetty: 22.01.2007 12:16
mie kyllä kannatan henkistä rangaistusta . siis se tuntuu tosi pahalta jos on oikeesti tehnyt jotain ja äiti sanoo sopivalla äänensävyllä että Olen pettyntyt sinuun.
fyysinen ja henkinen väkivalta taas. ei ei ei.. muuten niistä tulee aikuisena sellasia samanlaisia kun omat vanhemmat.
onneksi omat vanhempani ovat ihan okei, siis enemmänkin kuin okei. äit suhtautuu goottiuteen eritt. myönteisesti, ja muutenkin, ja isä on opettanut mulle lähes kaiken mitä osaan sähkökitaralla tehdä.
välillä kyllä teke mieli muuttaa omaan asuntoon koska olen niin pirun itsekäs etten jaksa omaa veljeäni. okei. huono vitsi XD
Kirjoittanut: Mad Cobbler (Jäsen)
  • #35
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 27.01.2007 00:28
Minulla on varsin hyvät vanhemmat.

Perheemme meni rikki noin viisi vuotta sitten; äitini oli kovin alakuloinen ja kärsi tästä ahdasmielisestä maalaisyhteisöstä jossa elimme. Hän päätti asiat omalla tavallaan ja lähti elämästämme Alankomaihin. Kahden kuukauden päästä hän kertoi ettei tule enää takaisin.

Olen perheeni esikoinen, mutta äidin lähtiessä vasta kymmenisen vuotta, pikkusiskot vielä nuorempia. Pikkusiskojani on kohdeltu ehkä hieman varovaisemmin ja mairittelevammin kuin minua; yhtäkkiä olinkin vähän enemmän vastuussa perheen asioista kun, taloutemme (äiskä ja iskä olivat(/iskä on vieläkin) maatalous-yrittäjiä) romahti ja muistanpa että kyllä iskälläkin oli helvetin vaikeaa ja se pienen ajan jopa lankesi ryyppäämään.

Minä, hyväksi ihmiseksikin haukuttu, kestin paljon hammasta purren. Huolehdin pikkusiskoista ja ties mistä kotitöistä koulun ohella. Pakottihan se vähän aikuistumaan ja ainakin kehittämään kärsivällisyyttä ja suhtautumista vastoinkäymisiin. En sen jälkeen ole edes tapellut pikkusikojeni kanssa silleen lapsellisista aiheista, vaan sovittelen vieläkin pahinta teini-ikäänsä nyt elävien pikkusikojeni riitoja. Nalkutan heille epäjärjestyksestä ja ruoan jättämisestä. Kuuntelen heidän iloja ja surujaan.

Erään tuttavamme sanoin minä en ole ikinä oikein kokenut semmoista hirveää teini-kapinointi vaihetta, vaan ollut aina kovin 'tasapainoinen'. Miten sen sitten ottaa, niin ja näin. En ole kyllä ikinä tehnyt mitään typeriä tempauksia tai uhmannut isää tieten tahtoen. Riitelyä kyllä ilmaantuu aina harvoin, mutta osaan niissäkin tilanteissa pitkään pelata rauhallisella puhumisella enkä ole läheskään leppymättömintä tyyppiä. Minä se ole joka yleensä lähtee pyytämään anteeksi.

Isä on yleensä varsin huomaavainen ja oikeudenmukainen ihminen. Hän kysyy lähes aina minun ja pikkusiskojeni mielipiteitä, eikä perheeltämme puutu yhteistä aikaa. Vihat välillämme laantuvat nopeasti. Arvostan suuresti sitä että isä luottaa minuun eikä rajoita olemistani ja itseilmaisuani, mutta valvoo kyllä etten mene tekemään mitään tyhmyyksiä tai piruuksia. Siinä mielessä kyllä pysytään kurissa ja nuhteessa, mutta yhteinen sävel toimii vain jos siinä ollaan kaikki mukana omalla panoksella ja ollaan valmiita joustamaan. Iskä on tosi viisas ja vahva ihminen, muttä varsinkin kun sit tulee taas jotain kränään niin huomaa että kylläpä minä olen häneltä perinyt varsin kyseenalaisen vahvan temperamentin.

Äiti asuu nyt suomessa, ja vierailemme pikkusiskojen kanssa hänen luonaan pari kertaa vuodessa. Välimatkasta ja ajasta huolimatta äiti/tytär suhteemme on oikein hyvä. Aiskä on ehkä jotain siisteimpiä ihmisiä joita tiedän, en osaa selittää, mutta hän on vaatimattomasta ulkomuodosta huolimatta silmissäni aina kovin kaunis ja hyvin viisas. Oikeasti, mitä tahansa häneltä kysyn tai hänelle kerron, hän osaa aina tukea ja auttaa. Äiti on varsin huono pitämään kuria tai ylipäätään kurittamaan meitä, mutta kehottaa aina sovintoon, ja pitää huolta olemme hänen luottamuksensa arvoisia. Äidin ehkä hieman boheemi tapa elää ja ajatella on tarttunut minuunkin hyvin pieninä annoksina kerrallaan, mutta tasaisesti.

Iskä, ja varsinkin äiti ovat molemmat suvaitsevaisia ihmisiä. Ei heille ole väliä miltä näytän, tai miltä ystäväni näyttävät. Ei ole väliä meikin määrällä tai hiusten pituudella, ihon värillä, kansallisuudella, pukeutumistavalla seksuaalisella suuntautumisella tai uskonnolla.

Valitettavasti ja varsinkin isän puolen suku on muuten vähän suppea näköistä porukkaa, ja kärsin itsekin yhä enemmän, niin kuin äitikin ennen kuin hän lähti, tästä ahtaasta maalaisympäristöstä, jossa kaikki tavallisuudesta poikkeava on epäilyttävää ja vanhukset kuolevat alkoholimyrkytykseen samalla kun nuoret ihmiset katoavat teille tietämättömille. Eikä vain ulkonäöstä, olen saanut paljon kirvelevämpiä kommentteja jopa omalta mummolta, kun hän kerran haukkui minut syyttä suotta 'keskisuomalaisen ****** pennuksi' ja muutamilla vielä rumemmilla nimillä. (Toisaalta hän olikin hieman 'pyhän hengen' vaikutuksen alainen, kuten tämä kylän vanhoillis-kristityt tapaavat sanoa.) Eipä kyllä tämän pitäjän nuorisokaan katso aina hyvällä 'erilaisia'. Itse ainakin olen saanut vinoilun ja päättömien juorujen lisäksi myös semmoisiakin kommentteja kuin: "Olettekse kaikki keskenänne niin ku lesboja", tuli joukko minua ja neljää ystävätärtäni nuorempaa nuuskahuulista jääkiekkoilija nulikkaa kysymään. Keskenänne? Niin kuin viidestään. Huvittunut ihmetys oli aika räikeää, enkä oikeastaan viitsi taas toistaa vastaustani. (Siitä huolimatta että ystäväni ja minä olemme melko läheisiä, halaimelle, silittelemme ja syleilemme toisiamme, mutta ei siihen liity mitään semmoista vaikka tokkopa meistä kukaan on umpi hetero.)

Elämääni ei ole vielä pesiintynyt yhtään äiti tahi isäpuoli ehdokasta, mutta asiat tulevat ehkä muuttumaan; Isäni pitkä aikainen naisystävä on kesällä muuttamassa meille ja äidillä on ymmärtääkseni lämmin suhde erääseen varsin kunnolliselta vaikuttavaan mieheen. Nämäkin ihmiset ovat kohdelleet minua ja pikkusiskojani hyvin, ja minusta on oikein ihanaa nähdä kuinka äiskä ja iskä vaikuttavat niin paljon hyväntuulisemmilta näiden kumppaniensa kanssa.

Olen hyvin pahoillani kaikkien niiden puolesta, joiden perhe ei ole yhtä ehyt tai hyvinvoiva. Aina toki löytyy parantamisen varaa, enkä voi itse ymmärtää niin sokeita vanhempia, etteivät he näe lapsensa ahdinkoa, jonka he jopa itse voivat aiheuttaa. Omat vanhempani ikään kuin haistavat vakavimmat huoleni ja lohduttavat minua. En ole mikään kamala ihmissuhde asiantuntija mutta kehotan omasta hyvästä kokemuksesta puhumaan niille vanhemmille. Kyllä niille lopuksi, vaikka hiljaa iskostuu ajatus päähän, ettet ole enää mikään lapsi, etkä halua vain hiljaa kuunnella, kun he tappelevat niin että ikkunat helisee. Käyttäydyt kypsästä, puhut rauhallisesti ja kohteliaasti mutta lujasti kieltäydyt hiljenemään enää vaan haluat sanoa sanottavasi perheen asioista, perheen johon sinäkin kuulut.

Omien vanhempieni erosta minulle alettiin puhumaan varsinaisesti nimellä 'ero' vasta kun se oli ilmi selvää. Nimettömänä tai nimellisenä, se oli aika vaikeaa aikaa itse kullekin, mutta loppujen lopuksi se voi olla parempaa kuin se ainainen tappelu, jos vain viitsii antaa irti kaikista vihan ja katkeruuden tunteista ja mennä eteenpäin.
Kirjoittanut: BlackMetalNeito (Jäsen)
  • #36
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 23.02.2007 00:07
Mulla on ihanat vanhemmat, hyväksyy mun hössötykset ja ulkonäön, ja joskus ovat jopa mielissään että pentu on vähän omituinen
Kirjoittanut: raavittu (Aktiivi)
  • #37
  • Arvo: Mahtigootti1500
  • Lähetetty: 23.02.2007 07:54
Ei mun vanhemmat oo koskaan olleet kauhuissaan tyylistäni. Äiti on saattanut joskus napista paljastavista vaatteista,mut ei muuta. Aina mä oon saanu päättää mitä puen jne. Isähän on vaan mielissään,ku se iteki on niin hevari.
Kirjoittanut: TheSecret (Aktiivi)
  • #38
  • Arvo: Mahtigootti++
  • Lähetetty: 23.02.2007 17:10
Ihan kateeksi käy, sillä mun vanhemmat ei hyväksy mitään normaalista poikkeavaa. O__o
Kirjoittanut: Azrael (Aktiivi)
  • #39
  • Arvo: Mahtigootti1500
  • Lähetetty: 23.02.2007 18:01
Minulla on myös ihanat vanhemmat, jotka ymmärtävät minun tekemiäni valintoja esimerkkinä pukeutumisen suhteen, mutsini on jopa paljastanut ihailevansa minun tyyliäni.
Tykkäävät myös minun kuuntelemastani musiikista, kun itsekin kasvoivat Joy Divisionia, The Curea yms. kuunnellen, joten minun ei tarvitse kuunnella motkotusta siitäkään, että miksi kuuntelen sellaista musiikkia, mitä kuuntelen.

Harvoin joudun heidän kanssaan minkäänlaisiin konflikteihinkaan, sillä periaatteessa saisin mennä ja tulla niin kuin itse haluaisin.
Nykyisin tosin tulee harvemmin käytyä missään iltaisin, kun ei tuota sosiaalista elämää niikseen juuri ole. Angst.

Ainoa moitteen sija, mistä saan pukeutumisessani kuulla on se, että tuhlaan kuulemma liikaa rahaa vaatteisiin, mutta minkäs sille voi, kun goottiremppeet maksavat niin paljon eikä tuota ompelutaitoa niin paljon ole minulle kertynyt.

Joo, mutta eksyin aiheesta.
Olen tyytyväinen siihen, että minulla on näinkin joustavat ja rennot vanhemmat koska tiedän, että pahemminkin voisi olla.
Kirjoittanut: The_Killer_Doll (Jäsen)
  • Lähetetty: 23.02.2007 18:54
No jaa. Minun vanhempani ovat vähän kuin puoliksi, isä hyväksyy kaiken(melkein) mitä teen, koska oma on persoonani, mutta äidiltä tulee useamminkin sitä kritiikkiä. 'Mitä se nyt meinaa että pukeutuu tollai?!' on yleensä käytetin lause.
Musiikin kuuntelustakin iskä hyväksyy mielimusiikkini, mutta äidillä on hieman ongelmia joidenkin bändien kanssa, (sanoitukset/levynkannet tms.) ja usein joudunkin 'piilottamaan' joitakin levyjä. Esimerkiksi Moi Dix Moisin levyn kansi oli todella vaikea pala äidille, siinä kun Mana on ristiinnaulittu kannessa ja kansilehtisen kuvatkin ovat muutenkin vähäm hmm-hmm laatuisia. Myös julisteista tulee hieman sanomista.
Erityisesti minun hieman life-sizea isommasta Marilyn Mansonin puolikaapin ovea täyttävästä pärstäkuvasta tulee valituksia
Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

  • Goottifoorumia selaa 1 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 13.04.2020 19:19, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 437 henkeä!
Järjestä treffit