Gootti.net

Tule osaksi goottiyhteisöä. Liity jäseneksi!

Tuoreinta goottifoorumilla
HannaW kirjoittaa: Ensviikolla onnistuu kuivaharjoittelu ti tai to iltana ja sunnuntaina harkat ennen esitystä, ju… Lue lisää…

Lustmord: "[OTHER]".

Lustmordin "[OTHER]"-albumin kansikuva, jossa hämärä potretti jonkinlaisesta hirviömäisestä suusta, jossa hampaita verisinä ja kuluneina mustaa taustaa vasten. Lustmordin logo valkoisella kuvan yläosassa ja keskellä kuvaa albumin nimi valkoisella Kansitaide: Adam Jones

Legendaariseen asemaan noussut ja jo 1980-luvulta lähtien toiminut dark ambient -projekti Lustmord (www.lustmord.com) julkaisi tänään tiistaina uuden albuminsa. Sen nimi on “[OTHER]”. Levyllä kuullaan vierailevana muusikkona Tool-bändin Adam Jonesia, Isis-yhtyeen Aaron Turneria sekä The Melvinsin joukoissa vakituisesti meteliä pitävää King Buzzoa. Lustmordin luomus julkaistiin Hydra Head Recordsin kautta. Vilunväristyksiä aiheuttava “[OTHER]” sisältää kahdeksan kappaletta, joista soittoaikaa kertyy yli 77 minuutin edestä. Kiekolla kuultava herkkupala “Godeater” on järkälemäinen yli 22 minuutin pituinen värssy.

Kalifornialaisyhtyeen albumi laskettiin yhdysvaltalaisen levy-yhtiö Hydra Head Recordsin nettikaupassa ennakkomyyntiin jo päiviä sitten, mutta vasta tänään 22. päivä kiekkoa ryhdytään toimittamaan tilaajille. Bändi kertoi kesäkuun lopussa joutuneensa lykkäämään kiekon ilmestymishetkeä muutamalla päivällä CD:n painamisessa ilmaantuneiden ongelmien takia.

“[OTHER]”-albumin kappaleet:

  1. Testament
  2. Element
  3. Godeater
  4. Dark Awakening
  5. Ash
  6. Of Eons
  7. Prime [Aversion]
  8. Er Ub Us

Edellisen kerran Lustmordilta kuultiin musiikkia viime vuonna, jolloin yhtye toi esiin “Juggernaut”-luomuksensa. Tälläkin kiekolla käy vierailemassa King Buzzo, eli Buzz Osborne, kuten “[OTHER]”-albumillakin.

Lustmord on:

  • Brian “Lustmord” Williams

Tietoa julkaisusta

Gootti.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin — hän on julkaissut tällä sivustolla yhteensä 1608 kirjoitusta. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 22. päivä heinäkuuta 2008 kello 13:01. Jutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 96 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä.

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.