Julkaistaan 10.7.2009
Kreikkalainen syntikkapoppiyhtye Marsheaux (www.marsheaux.com) julkaisi uudelta studioalbumiltaan ensimmäisen singlen jo maaliskuun lopussa. Tuolloin Gootti.net paljasti singleksi valitun kappaleen "Breakthrough". Nyt myös albumin nimi on tiedossa. Kiekko on nimeltään "Lumineux Noir". Se julkaistaan heinäkuun 10. päivä digitaalisen musiikin puljuissa ja rajoitettuna tupla-CD:nä yksinoikeudella Out Of Line Musicin kautta. Levymerkin nettikaupassa erikoisversiota myydään nyt noin 15 euron hintaan. Saksassa albumi ilmestyy vasta loppukesän aikana. Kahden naisen yhtye päätti tarjota faneilleen kuunneltavaksi kesän kunniaksi kappaleen "Summer" jo ennakkoon omilla MySpace-sivuillaan.
Ateenassa asuva Marsheaux matkaa Saksanmaalle, Kölniin, esiintymään Orkus Open Air Festivalin lavalla lauantaina 18. heinäkuuta. Samassa festivaalissa Tanzbrunnenin tiloissa esiintyy Front 242 ja KMFDM, Laibach, The Birthday Massacre, sekä 24 muuta yhtyettä.
Jutun julkaisi Petri Ikonen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 2511 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 22. päivä kesäkuuta 2009 kello 14:02. Tämän jutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 97 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.
Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.
Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.