Julkaistaan 20.3.2010
Ruotsalainen kahden miehen muodostama Monotone DC (www.monotonedc.com) tulee julkaisemaan odotetun debyyttialbuminsa maaliskuun 20. päivä. Albumin julkaisee yhtyeen perustama Hiding Man -levy-yhtiö, jonka kaksikko päätti polkaista pystyyn sen jälkeen kun marraskuussa 2009 Monotone DC:n yhteistyökuviot ATUM Recordsin väen kanssa katkesivat. Syntikkapoppia "Lola Electronia" -debyyttialbumillaan tarjoava yhtye hakee tuotantoonsa vaikutteita 1980-luvun alusta ja sulloo niiden sekaan moderneja vaikutteita. Monotone DC:n perustaneet Dan ja Curt ovat aikaisemminkin luoneet elektronista pop-musiikkia muissa yhtyeissä. Kaksikon ensimmäinen luomus sisältää musiikkia peräti 54 minuutin verran. Albumille sisältyvä kappale "Little dangerous" on kuunneltavissa yhtyeen MySpace-sivuilta.
Tukholman lähiseudulta, Västeråsista, käsin toimiva Monotone DC loi viime vuoden syyskuussa pienen budjetin musiikkivideon kappaleesta "Freelove 69". Musiikkivideo kuvattiin kännykkäkameralla. Myöhemmin ryhmältä ilmestyi videoklippi kappaleeseen "Speedskater".
Jutun julkaisi Petri Ikonen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 2517 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 28. päivä helmikuuta 2010 kello 10:10. Tämän jutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 76 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.
Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.
Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.