Tule osaksi goottiyhteisöä. Liity jäseneksi!
Kuva: Cyndee Arroyo
Los Angelesiin majoittunut Scarlet’s Remains (www.scarletsremains.com) tarjoaa death rock -tyylistä musiikkiaan “The Palest Grey” -nimisellä albumillaan, jonka riveihin kuuluu Purnaman joukoista tuttu 28-vuotias naislaulaja Eveghost. Bändi järjestää kotikaupungissaan julkaisujuhlan albumin ilmestymisen kunniaksi 28. päivä kuluvaa kuukautta.
SR kiersi Eurooppaa heinäkuun 4. päivästä lähtien. Kiertueella se musisoi Saksassa, Englannissa, Belgiassa, Italiassa ja lopulta Ranskassa, jossa se päätti keikkaputken esiintymällä Dark Omen Festival -tapahtumassa.
Bari Bari on tuttu näky myös Mephisto Walz -bändistä, Tony Havoc soittaa taas Voodoo Churchin riveissä ja Marzia Rangel vaikuttaa The Deadly Ensemblen kokoonpanossa.
Yhtye perustettiin vuoden 2003 vaiheilla rumpali Tony Havocin toimesta, joka värväsi basistikseen Johann Schumannin (entinen Christian Deathin, Shadow Projectin ja Mephisto Walzin jäsen)a ja kitaristikseen Brian Elizondon. Brian on entinen Sludgeclotin sekä Resulles-ryhmän muusikko. Scarlet’s Remains -ryhmän kokoonpano saatiin kesällä 2004 valmiiksi kun Eveghost liittyi sen laulajaksi.
Debyyttialbuminsa yhtye äänitti puolen vuoden aikajakson sisällä, jonka jälkeen vuoden 2005 alussa se solmi sopimuksen Dark Dimensionsin / Alice In… -levymerkin kanssa. SEn jälkeen bändi laski irti esikoisensa, mille annettiin nimeksi “Scarlet’s Remains”.
Kesällä 2004 Elizondo poistui remmistä ja entinen Diva Destructionin sekä Hatesexin jäsen Benn Ra otti kitaroinnin tilapäisesti niskoilleen. Sen jälkeen kun Benn Ra muutti Saksaan, päätti SR:n joukot poistaa keskuudestaan myös Johann Schummannin. Sen jälkeen kitaristi ja bändin debyyttialbumin tuottanut Bari Bari värvättiin tilalle. Samalla myös Marzia Rangel liittyi yhtyeeseen.
Gootti.net-sivustolla on julkaistu yhteensä peräti 1676 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 21. päivä syyskuuta 2007 kello 04:04. Tämän jutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 226 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä.
Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.