Gootti.net

Goottifoorumilta kuuluu

Nightshop - Goottivaatteet ja -asusteet: Juhannusviikko ja sateet eli hyvä aika tehdä ostoksia netissä! Katso juhannusviikon kampanja-alet. Klikkaa www.nightshop.fi

Solitary Experiments: "Immortal"-MCD

Solitary Experimentsin MCD:n "Immortal" etukansi on harmaasävyinen. Sen keskellä vaaleampien säteiden keskellä jonkinlainen pyöreä sahanterä, jonka päällä lukee yhtyeen nimi sekä Immortal-sana logon alaosassa.Julkaistaan 29.5.2009

Solitary Experiments (www.solitaryexperiments.de) julkaisee huomenna perjantaina uuden MCD-äänitteensä, jonka nimi on "Immortal", vain 1000 kappaleen suuruisena painosmääränä. Äänite sisältää nimikkobiisistään parikin versiota, sekä kappaleen "Static". Levyllä kuullaan lisäksi remixit Icon Of Coilin Sebastian Komorilta ja DJ Delobbolta. "Immortal" sisältää myös musiikkivideon. Tämä on ensimmäinen lohkaisu saksalaisen Solitary Experimentsin tulevalta studioalbumilta "In The Eye Of The Beholder". Pitkäsoitto tullaan julkaisemaan kuluvan vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Solitary Experimentsin musiikin julkaisee Out Of Line, jonka nettikaupasta löytyy äänilevyjen lisäksi ulkomusiikillista SE-bänditavaraa.

Elektronista musiikkia annosteleva Solitary Experiments juhlistaa MCD:n "Immortal" ilmestymistä soittamalla Wave-Gotik-Treffenissä kuluvan viikon sunnuntaina. Esiintyminen koetaan 31.5. Leipzigissä sijaitsevan Kohlrabizirkuksen lavalla. Keikan aikana yhtye soittaa ainakin muutamia uusimpia biisejään ja aikoo tarjota faneilleen jonkin verran ennalta määrittelemättömiä yllätyksiäkin. Kyseisen esiintymisen trio uskaltaa luvata poikkeavan kaikista sen aikaisemmista esiintymisistä, sillä esiintymisen sisältö on juuri järjestelty kokonaan uusiksi.

"Immortal"-MCD:n kappaleet:

  1. Immortal (Single Edit)
  2. Immortal (IOC Mix by Sebastian Komor)
  3. Static
  4. Immortal (Extended)
  5. Immortal (musiikkivideo)

Bändin biisejä voi käydä kuuntelemassa sen MySpace-sivuilta.

Solitary Experiments on:

  • Michael Thielemann (samplet, ohjelmointi ja äänittäminen)
  • Dennis Schober (sanoitukset ja laulu)
  • Steve Graeber (ohjelmointi ja samplet)

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Petri Ikonen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5433 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 27. päivä syyskuuta 2009 kello 16:04. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 110 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.