Gootti.net

Goottifoorumilta kuuluu

Goottihenkinen ystävä?: Tällainen keskustelu on tainnut joskus pari vuotta sitten ollakkin mutta en mistään löytänyt. MUTTA SIIS: Olen 18v tyttö Lappeenrannan seudulta, joka on vasta hiljattain löytänyt goottiskenen hienoo...

Studio-X: "Neo-Futurism"

  • Julkaistu lauantaina 01.01.2011
  • Avainsanat:

"Neo-Futurism"-albumin etukannessa musta pohjaväri ja sen päällä sinisenä räiskyvää sähkömäistä ainetta, jonka päälle on sijoitettu Studio-X:n logo futuristisella fontilla.Julkaistaan 14.1.2011

Australian Adelaidessa loppuvuodesta 2008 perustettu Studio-X tulee julkaisemaan debyyttialbuminsa ensi vuoden alussa. Belgialaisen Alfa Matrix -levymerkin kautta julkaistava esikoinen on nimeltään "Neo-Futurism" ja musiikiltaan sitä voidaan luonnehtia sekoitukseksi useita elektronisen musiikin tyylejä. Alfa Matrixin mukaan tämä yhtye sekoittaa saumattomalla tavalla electroa, industrialia, housea, technoa ja trancea keskenään. Tammikuussa ilmestyvä debyyttialbumi sisältää 11 biisiä sen standardiversiolla. Erikoispainoksen soittolistalla kuullaan läjä remixejä muilta yhtyeiltä ja artisteilta. Remixejä ovat käyneet tekemässä esimerkiksi Lab-4 ja Proteus. Erikoispainoksen ansiosta "Neo-Futurism" tarjoaa yli 70-minuuttisen kuunteluelämyksen. Albumista tehdään Japania varten näiden kahden painoksen lisäksi kolmas, kappalemäärältään vain 200 kopion suuruinen, spesiaaliversio. Se paketoidaan kartonkikuoriin ja varustetaan 6-sivuisella kansilehtisellä.

Studio-X:n esikoiselle sisältyvä bonus-CD sisältää 12 remixiä esimerkiksi Nitzer Ebbiltä, Ayrialta, Leaether Stripiltä, Unter Nullilta, I:Scintillalta ja Helalyn Flowersilta. Yhtyettä edustava levy-yhtiö suosittelee tätä albumia Lab-4:n, Proteuksen, Somanin, Komor Kommandon, Lisa Lashesin, Ultraformin ja S.H.O.K.K.:in sekä näiden kaltaisten bändien faneille.

"Neo-Futurism"-albumin kappaleet:

  1. You’ll Never Get This
  2. Break-free
  3. Decapitated
  4. Poison Ivy
  5. Who Said That
  6. Antichrist
  7. Search & Destroy
  8. Speed
  9. Kokoda
  10. The Drill
  11. Party (feat. Rachel Haywire)
  12. Poison Ivy (DJ-X Lab-4 Remix)
  13. The Drill (Proteus "Fire Walk With Me" Remix)

Studio-X on uransa varrella saanut tunnetun "To Hell" -kappaleensa Alfa Matrixin luomalle "Endzeit Bunkertracks V" -kokoelmalle. Sen lisäksi tämä biisi sisältyy Indigo-levymerkin julkaiseman "Extreme Störfrequenz 3" -kokoelman biisilistalle.

Studio-X on:

  • Lawrie Masson
  • Matthew Martin

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Petri Ikonen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5575 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 01. päivä tammikuuta 2011 kello 12:12. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 127 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.