Julkaistaan 3.7.2009
Saksalainen dark electro -kaksikko, joka käyttää bändiprojektistaan nimeä The Eternal Afflict, tulee julkaisemaan heinäkuun alussa Afflict:Me Recordsin ja Rough Traden kautta albuminsa "Ion". Omalaatuinen ja innovatiivinen yhtye tarjosi jo huhti-toukokuun tienoilla ensimmäiset mahdollisuudet kuunnella "Ion"-albumin antia laittamalla biisejään omille MySpace-sivuilleen. Huhtikuussa yhtye arveli voivansa julkaista uutukaisensa jo 30.5., mutta julkaisupäivämäärää jouduttiin lykkäämään — lykkäys siirsi kiekon ilmestymishetken aluksi päivämäärälle 19.6., jolloin odotettiin myös bonus-CD:n biisien olevan käyttökunnossa albumin rajoitettua ensipainosta varten. Ensipainos on 2000 kappaleen suuruinen. Sen sisältämä bonus-CD on varustettu parilla aikaisemmin julkaisemattomalla biisillä, sekä remixeillä.
The Eternal Afflictia voi käydä kuuntelemassa bändin omilla MySpace-sivuilla, jossa on musiikkisoittimen lisäksi ajankohtainen listaus yhtyeen tulevista live-esiintymisistä. Bändi esiintyy seuraavan kerran keikkalavalla lauantaina ensi viikolla Sveitsin Zürichissä.
"Ion"-albumin julkaiseva Afflict:Me Records on nimensä mukaisesti juuri The Eternal Afflictin asioita ajava levy-yhtiö.
Jutun julkaisi Petri Ikonen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 2511 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 26. päivä kesäkuuta 2009 kello 03:03. Tämän jutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 121 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.
Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.
Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.