Tule osaksi goottiyhteisöä. Liity jäseneksi!
Type O Negative (www.typeonegative.net) -bändi julkaisee “Dead Again“ -albumin Euroopassa maaliskuun 16. päivä. Verkkolehti Blabbermouth.net on paljastanut bändin tulevan albumin kappalelistan ja muuta kiinnostavaa informaatiota julkaisusta. “Dead Again” -levy on jatkoa TON:in vuonna 2003 julkaisemalle “Life Is Killing Me” -kiekolle. Uudelle albumille on saatu vierailevaksi laulajaksi Lycia-yhtyeen Tara VanFlower.
“Dead Again” pitää sisällään 10 uutta biisiä — yhteenlaskettu soittoaika on yli 77 minuuttia. Albumin kansikuvan voi käydä katsomassa täällä.
Type O Negative -bändin ensimmäinen levy on LP-formaatissa julkaistu “Slow, Deep and Hard”. Se toi yhtyeelle pitkäaikaisen levytyssopimuksen Roadrunner Recordsin kanssa. Levytyssopimus kuitenkin päättyi v. 2003 julkaistuun “Life Is Killing Me” -kiekkoon. Bändin myydyin albumi on “Bloody Kisses” (julkaistu v. 1994), sillä se on myynyt yksistään USA:ssa n. miljoona kappaletta.
Gootti.net-sivustolla on julkaistu yhteensä peräti 1676 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 05. päivä tammikuuta 2007 kello 16:04. Tämän jutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 121 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä.
Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.